30.12.2018

Eripari-samaparisukat

Löysäpipoisten JyJy 2019 ensimmäiset,  helpot kirjoneulesukat valmistuivat parissa päivässä. Neuloin Seiskaveikan viininpunaisesta ja Eero-harmaasta nämä 3,5 puikoilla ja 48 silmukalla varren, terässä pohjapuolella oli vain 11 silmukkaa puikollaan. Minna Metsäsen mallin näin Novitan sivuilla. Sitä muokkasin eli neuloin vain kahdella värillä ja vastaväreinä toisen sukan, muuten tämä jämälanka ei olisi riittänyt näihin. Sukat painavat 102 grammaa. Sukat ovat sopivat 37-38-numeroiseen jalkaan.

Neuloin siis resoria kuusi kerrosta harmaalla kaksi oikein, kaksi nurin -neulosta. Sitten sileää oikeaa: kaksi kerrosta viininpunaista, kuviokerros yksi viininpunainen, yksi harmaa vuorotellen. Taas kaksi kerrosta viininpunaisella ja sitten värin vaihto ja vastaavasti kaksi kerrosta harmaalla jne.
Varteen tein yhdeksän kuviota ja terään kahdeksan sekä kuusi kerrosta terän värillä ennen kavennuksia.
Toisen sukan neuloin vastaväreillä: aloitin viinpunaisella resorin ja neuloin myös kantapään ja kärjen samalla värillä.

Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. 

2 kommenttia:

  1. Meidän nuoret rakastaa näitä positiivi-negatiivi -sukkia ja niitä piti yhteen aikaan tehdä aina. Nyt kelpaavat jo samanlaisetkin sukat parissa!

    VastaaPoista
  2. Jaana: Kiva näitä myös neuloa ja sopivasti sai jämälankoja käyttöön. Eipä olisi riittänyt, jos olisin aivan samanlaiset neulonut.

    VastaaPoista