2.1.2019

Riemunkirjavat Socki-sukat ohjeineen.

Tämän vuoden ensimmäiset sukat valmistuivat. Neuloin ne Socki-langasta. Socki-lankaa en ollut aikaisemmin neulonutkaan.
Nämä Olga-sukat neuloin kolmosen puikoilla 64 silmukalla aluksi, sitten resoriin kavensin joka puikolta 2 silmukkaa, siis neljätoista puikollaan resorissa.
Vahvistetun kantapään jälkeen kavensin vähitellen pohjapuolen niin, että loplta oli 10 silmukkaa puikollaan.
Jatkoin varren kuviota myös päälipuolella kummallakin puikolla:  kaksi takaa oikein yhteen, neljä oikein, langankierto, kaksi oikein, langankierto, neljä oikein ja kaksi oikein yhteen. (Varressa oli joka puikolla neljän sijaan viisi oikeaa!) Seuraava kerros taas kaikki oikein ja näitä kahta kerrosta vuorotellen neuloen tulee tuo Olga-kuvio.
Kärjessä  nauhakavennus niin, että otin päälipuolen silmukoita kaksi kummallekin alapuolen puikolle, 12 kullakin puikolla kavennusten alkaessa.
Olipa yrittämistä saada kirjavaa lankaa samanlaisiksi molemmissa sukissa!
Tuli tukevat sukat ja sopivan löysät nilkassa - turvonneillekin jaloille sopivat - paksusta langasta. Yleensä olen tämän mallin neulonut Nallesta.
Uusi aloitus on Novitan seiskaveikasta: Munakoisosta ja valkeasta Körttisukat.

 Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit. Paino grammaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti