31.3.2019

Miesten sukat

Virhertävän kirjavaa lankaa on riittänyt vieläkin. Ostin sitä pussillisen  pari vuotta sitten pussilankana Korian ABC:n myymälästä ohikulkiessani. Niinpä neuloin taas yhdet miesten sukat kokoa noin 43 tästä Novitan Pohjola Levi-langasta. Lankaa jäi seuraaviinkin sukkiin!

Sukat ovat aivan perussukat koko matkalla resoria. Silmukoita oli 52 alussa ja pohjassa vain 12 puikollaan, päällisessä silloin 13 puikollaan. Kantapää vahvistettu. 
Sukat painavat 122 grammaa ja valmistuivat tänään. 

26.3.2019

Mitä jälkeen jää

Olen sairastellut pitkin vuotta. Tai ainakin laiskotellut, ollut saamaton. Olen lueskellut blogeissa ja lehdissä juttuja kuolinviivouksesta ja konmarirramisesta, mutta ei ole vain iskenyt vielä niin paljon, että olisin aloitusta pitemmälle päässyt.

Paljon olisi ollut siivottavaa, komerot jne. olisi hyvä käydä läpi. Tässä iässä olisi hyvä vähentää tavaroita roppakaupalla. Taas sain siihen vinkkiä ja toivottavasti intoakin luettuani Margareta Magnussonin kirjan kuolinsiivouksesta Mitä jälkeen jää, taito tehdä kuolinsiivous (Tammi 2018).  Alkuteos: Dödstädning : ingen sorglig historia (Bonniers, 2017)
Kääntäjä: Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo

Kirja alkaa: Ainoa aivan varmasti tietämämme asia on, että jonakin päivänä me kuolemme. Mutta sitä ennen voimme tehdä mitä vain. 

Mitä kuolinsiivous sitten on? Minulle se tarkoittaa sitä, että käyn läpi koko omaisuuteni ja päätän, miten hankkiudun eroon tavaroista, joita en enää tarvitse tai edes halua.--- Kuolinsiivous on sitä, kun siivoaa perusteellisesti ja hankkiutuu samalla eroon tarpeettomista tavaroista tehdäkseen arjesta helpompaa. 

Kannattaa aloittaa kodin suurista esineistä ja säästää pienet viimeiseksi, kuten valokuvat, kirjeet ja muut henkilökohtaiset paperit. Muuten saattaa uppoutua niihin eikä muu edisty lainkaan. Myös on hyvä varata aikaa projektiin vaikka vuosi, itselle sopivalla aikataululla. Kuolinsiivous ei ole vain toisia varten, vaan myös itseä varten, omaksi iloksi, koska on myös mukavaa tutkia tavaroita ja muistella.

Ruotsalainen, monessa maassa asunut Margareta Magnusson oli 82-vuotias kirjoittaessaan tämän kirjan - hän ilmaisi ikänsä olevan  80 ja 100 välillä. Hän on ammatiltaan muoti- ja mainospiirtäjä ja taiteilija. Tämän kirjankin oivaltava  kuvitus on hänen. 

Tämä teos osuu Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin
4, Kirjailijan ainoa teos
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin

Terveellistä vihreää

Kurkku on lähes suosituin vihannes Suomessa, Se on kevyt ja monikäyttöinen, vähäkalorinen ja kaunis leivän päällä ja salaateissa. Siitä voi tehdä keittoa. Kurkku sisältää runsaat 97 % vettä.

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on VIHREÄ.

25.3.2019

Suomenlahden sisaret

Impi Paju on kirjoittanut viroksi tämän kirjan Suomenlahden sisaret - kun katsoo toisen tuskaa. Suomeksi sen on kääntänyt Sanna Immanen 2011 (Like) Tämä kirja laajentaa samasta aiheesta  tehtyä dokumenttielokuvaa.  

Vuonna 2007 Impi Paju keskusteli 93-vuotiaan  Helmi Visnapuun kanssa elokuvaansa varten. Helmi oli maalannut luontoa vanhoilla päivillään ja kertoi maalatessaan unohtaneensa vaikeat ajat.  

Helmin ääni juuttuu hetkeksi, hän etsii sanoja: " Sota luo maailman, jossa kuka tahansa voidaan tappaa hetkenä minä hyvänsä. Mutta lasten kanssa jaetut hetket olivat minulle yhtä kuin elämä, ja seuraavaksi sain voimaa uskosta, siitä että on olemassa jotain suurempaa kuin tämä joukkoteurastus ja terrori..." 

Helmi toimi  Naiskodinturva-järjestössä, suomalainen Ulla-Marita Rajakaltio puolestaan oli Lotta Svärd-järjestössä. He Helmi ja Ulla-Marita, tapasivat toisensa sattumalta näyttelyssä "Suomenlahden sisaret kahdelta rannalta", jossa oli myös 20 minuutin videoelokuva, joka oli alkuna tulevalle pitkälle dokumentille. Ja niin Impi Paju sai idean tehdä elokuvan ja kirjoittaa kirjan heistä ja heidän kohtalotovereistaan. 

Ulla-Marita säpsähtää, kun lentokone lentää yli. Lentokoneen ääni. Joka kerta kun kuulen sen, minulle tulee sota mieleen.
Rankkaa historiaa. On ollut ihmisillä vaikeaa sodan aikana ja sen jälkeenkin vielä. Emme nykyihmiset oikein osaa ymmärtää tätä raakuutta, mitä meillä on ollut kummallakin puolella Suomenlahtea ja etenkin virolaisilla. Ja kuitenkin on selvitty.
Toisaalta nykyaikana kuten Syyriassa tai Kosovossa on oltu samantapaisissa tilanteissa.
Tärkeää luettavaa tämä kirja.

Tämä osuu Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin
8. Kirja, jonka lukeminen mielestäsi kuuluu yleissivistykseen
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Siivoojan käsikirja

Tämän Lucia Berlinin kirjan Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co, 2018) sain kirjastosta nopeasti. 
Kirja on postuumisti julkaistu kokoelma Lucia Berlinin parhaita novelleja. 

Lucia Berlin oli  yhdysvaltalainen kirjailija, joka kertoo novelleissaan omasta elämästään, niin tositarinoita kuin fiktiotakin. Hän työskenteli hyvin monessa ammatissa siivoojasta yliopiston opettajaan - ja oli samalla koko ajan alkoholisti, mistä myös kertoo itse. Hän syntyi Alaskassa, eli mm. Idahossa, Montanassa, Washingtonissa, El Pasossa, Santiago de Chilessä, New Mexicossa, ...New Yorkissa, Meksikossa, Kaliforniassa ym.

Kirjan alussa pari Lucia Berlinin ystävää muistelee häntä ja pohtii näitä hänen novellejaan kolmisenkymmnentä sivua. Olisi ollut mukavampi, jos nuo pohdinnat olisivat olleet vasta kirjan lopussa. Olisi saanut lukea kirjaa ennakkoluulottomammin. 

Berlinin teoksen novellit ovat raskaita, toisaalta huvittavia, nerokkaita, yllättäviä käänteitä. Jokainen kertomus oli erilainen, vaikka joissakin oli samoja henkilöitä. Aika tiukka elämä kirjoittajalla, mutta nerokasta kerrontaa.

 Tämä osuu Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
20. Kirja käsittelee sinulle ewntuudestaan vierasta kulttuuria
32. Kirjan nimessä on ammatti
40. Kirja käsittelee mielenterveydenkin ongelmia

Kirja osuu myös Aikuisten lukudiplomin kohtaan 2. Novelleja ja pienoisromaaneja

23.3.2019

Puunkaatoa

Torstain vietimme mökillä. Oli mukava ilma. Jäällä oli pari pilkkijää. Lunta oli tontilla vielä reilusti.

Meillä oli pohdinnassa jo etukäteen, mitkä puut kaadamme mökkitontilta tänä keväänä. Merkkasimme punaisella nauhalla nuo kaadettavat. Yhden mies kaatoi jo heti ja pilkkoi sen rungon sopivanmittaisiksi pölleiksi. Kannoin risut kasaan ja poltin ne nuotiossa. Koivusta ei tullut niin kovin paljoa poltettavaa kuin olisi tullut vaikkapa kuusesta.

Loput kaadettavat puut ovat niin lähellä sähkölinjaa, ettemme kaada niitä ilman sähköyhtiön apua. Kun sähköyhtiöstä tulee puunkaataja, se maksaa, mutta jos sama ihminen tulee antamaan muuten apua ja itse kaadamme, niin meille se ei erikseen maksa mitään.

Oli mukava ulkoilupäivä, kuten oli viime maanantainakin, kun olimme urheiluseuramme senioreiden kanssa hiihtopäivää viettämässä makkaranpaiston ja mehuttelun kera. Hiihtämiset tosin jäivät aika vähiin monilta.

22.3.2019

Matkaystävä

Suvi Ratinen kirjoitti kirjan irtautumisesta lestadiolaisuudesta vai voisiko sanoa, halusta irtautua lestadiolaisuudesta. Suvi Ratinen erosi lestadiolaisuudesta 19-vuotiaana. Matkaystävä-kirja on iratutumistarina ja toisaalta myös lämmin kuvaus vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. 

Kirja Matkaystävä (Otava 2019) kertoo kahdesta eri ajasta, minä-kertojan lapsuudesta, kouluajoista  ja rippikoukouluajasta ja sitten opiskeluajasta lähtien vuorotellen, välillä aina taantumia. Ajasta, jolloin minä-kertoja oli vielä lestadiolainen, hänen epäillyksistään ja turhautumisistaan. Kirjan juonessa on Marko, luokkatoveri, naapuri, lestadiolainen, joka kertojan ohella joutyi kärsimään kouluaikoinaan uskostaan. 

Kirja alkaa kertojan äidin soitosta: Marko on kadonnut. Ja päättyy myös samaan aiheeseen monien tapahtumien kautta. Matkaystävä-termi kuuluu lestadiolaisuuteen:  uskonveljiä ja -sisaria kutsutaan matkaystäviksi. 

Mielenkiintoinen lukukokemus: Luin lähes yhtäsoittoa. Ratisella ei ole varmaan itselläänkään ollut helppoa ero yhteisöstä.

Tämä teos osuu Helmet -lukuhaasteen 2019 kohtiin
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä.
4. Kirjailijan ainoa teos
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

20.3.2019

Keväänvihreät junasukat ohjeineen

Keväänvihreät junasukat nuorimmalle lapsenlapselle osuivat valmiiksi juuri kevätpäiväntasauksena.  Kevättasaus on se hetki, jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen.

Neuloin nämä Nalle Gardenista kolmosen puikoilla. Silmukoita oli 40: 12,8,12,8 puikollaan, koska niin oli helpoin tehdä resoria kaksi oikein, kaksi nurin. 
12 kerrosta resoria, sitten neljä kerrosta nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa ja taas 12 kerrosta resoria ja uudelleen neljä nurjaa, neljä oikeaa ja neljä kerrosta nurjaa sekä vielä 12 kerrosta resoria. kantapäässä kuusi silmukkaa keskellä ja kuusi reunoilla, sileää 12 kerrosta, reunoilta silmukat poimittu ja 10 silmukkaa puikollaan. etuosa eli jalan päälle neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa ja vielä neljä nurjaa kerrosta. Pohja koko ajan oikeaa. Kärjessä joka kerrokseksella kavennus: leveä nauhakavennus. 
Sukat painavat 42 grammaa.

19.3.2019

Kevään merkkejä

 Komeamaksaruoho viheriöi. Laitoin syksyllä maljakkoon maksaruohonkukkia. Ne kuivuivat talven mittaan, mutta samalla kasvattivat juuria. Leikaksin kuivat kukat pois ja uutta versoa pukkaa.
 Pihallakin alkaa vanha maa näkyä lumen alta.
Vihreän neuleen kera kirkastuu olokin.

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on KEVÄÄN MERKKEJÄ

18.3.2019

Mutta minä rakastan sinua

Olen suorittamassa aikuisten lukudiplomia. Sen suorittaminen: lue vähintään yksi kirja lukudiplomin kymmenestä eri aihealueesta. Lukulistan ja lomakkeen saa Lahden kaupunginkirjaston toimipisteistä ja verkkokirjastosta. Lomakkeen palauttamalla saa virallisen diplomin ja voi halutessaosallistua kirja-arvontaan. Lomakkeen viimeinen palautuspäivä on 2.1.2020.

Tähän lukudiplomiin toisena kirjana luin Eppu Nuotion teoksen Mutta minä rakastan sinua (Otava 2015). Tämä romaani kertoo aluksi Laurin ja Karinin kohtaamisesta asuntonäytössä ja monenlaisista kommelluksista ja vaikeista asioista niin työpaikalla kuin muussa elämässä. Mutta minä rakastan sinua: isä, äiti, tytär, puoliso, mummo, ystävä, rakastajata/r...miten se sitten näyttäytyykin.

Rakkaus on ihme. Sen olemus jää arvoitukseksi niille, jotka eivät rakkautta tarvitse. Mutta niille, jotka ovat rakkautta vailla, jotka ovat elämänsä kärsineet rakkauden puutteesta, niille rakkaus näyttäytyy sellaisena kuin se on. Näin Eppu Nuotio sanoittaa romaanissaan.

En yleensä lue usein rakkausromaaneja, mutta tähän haasteeseen  löytyi näistä tähän kategoriaan rakkautta ja muita tunteita sijoitetuista kirjoista tämä ensimmäiseksi käsiini saama. Nopealukuinen.

Samalla tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin
  1. Rakkausromaani
  2. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
    25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole aikaisemmin lukenut

    Aikuisten lukudiplomi: Rakkautta ja muita tunteita

16.3.2019

13-vuotias suunnitteli sukkansa

Kun vierailimme lastenlasten luona, sain nuorelta kuvan, jonka mukaan neuloisin sukat hänelle. Varmistin vielä myöhemmin häneltä oikean värin. Se on tuon sukkakuvan oikeassa ylänurkassa eli nokkosenvihreät nuo sukat ovat ja joulunpunaiset, mutta sukkakuva vääristää värit muuten.

Neuloin perussukat seiskaveikan langoista kolmen ja puolen puikoilla, Sukan koko on noin 38-39-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 96 grammaa.  Varsi on neulottu kaksi oikein, kakis nurin -resorilla. Kantapää on vahvistettua neulosta. Pohjan silmukat 11 kummallakin puikolla ja päällisen 12 puikollaan. Kärkikavennukset joka puikon lopussa kaksi oikein yhteen.

12.3.2019

Paastosukat

Neuloin lilasta Seitsemän veljeksen Aaposta Meeri-sukat. Nyt on meneillään seitsemän viikon paastonaika, joka alkoi laskiaisen jälkeiseestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, pääsiäistä edeltävä paastonaika. Paastonajan  liturginen väri luterilaisissa kirkkotekstiileissä on violetti, katumuksen, odotuksen ja valmistautumisen väri. Siksi lilat sukat!

Nämä Meeri-sukat on neulottu kolmen ja puolen puikoilla. Joka puikolla oli 12 silmukkaa eli sovelsin tätä ohjetta, minkä netistä olen joskus löytänyt. Aluksi on viisi kererosta nurjaa, sitten varsi ja päällinen pitsineuletta, vahvistettu kantapää ja pohja sileää ja tein kapean nauhakavennuksen - ehkä parempi olisi ollut tehdä sädekavennus kärkeen. Sukat painavat 92 grammaa.

Mallineuleessa on
1. krs. yksi oikein, langankierto, kaksi oikein, kaksi takaa oikein yhteen, kaksi nurjaa, kaksi oikein yhteen, kaksi oikein , langankierto ja yksi oikein. 
2. krs. viisi oikein, kaksi nurin, viisi oikein.
toistetaan näitä kahta kerrosta.

 Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
Kaikki valmiina:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.
6. Metsäiset sukat seiskaveikan Pohjolasta. Aloitettu 13.1.Valmiit 16.1. Paino 130 grammaa.
7. Kerttu-sukat seiskaveikan lilasta Eerosta. Aloitettu 17.1. Valmiit 17.1. Paino 98 grammaa.
8. Körttisukat seiskaveikan keltaisesta ja viheriästä Eerosta. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 94 grammaa.
9. Kirjolapaset seiskaveikan vihreä-valkeasta Aurorasta ja havusta. Aloitettu 22.1. Valmiit 23.1. Paino 79 grammaa.
10. Metsäiset sukat n:o 2 seiskaveikan vihertävästä Pohjolasta. Aloitettu 24.1. Valmiit 13.2. Paino 133 grammaa.
11. Ystävänpäiväsukat nutria, sahrami ja pellava Nallesta. Aloitettu 26.1. Valmiit.11.2. Paino 127 grammaa.
12. Ystävänpäiväsukat kirsikka Nallesta ja punakirjavasta Nalle Gardenista Aloitettu 26.1. Valmiit 11.2. Paino 133 grammaa.
13. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit 16.2.  Paino 18 + 16 + 16 yht. 50  grammaa.

14. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit  21.2. Paino 18 + 12 + 11 + 12 yht.53 grammaa.
15. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit 24.2. Paino 14 + 13 + 14 + 11 yht. 52 grammaa.
16. Metropolilapaset seiskaveikasta. Aloitettu 23.2. Valmiit 26.2. Paino 74 grammaa. 
17. Kertut vaaleanpunaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 4.3. Paino 96 grammaa.
18. Lyhytvartiset JonSukat oranssista seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 1.3. Paino 125 grammaa.
19. Vauvasukkia Nallesta. Aloitettu junasukat 24.2. Valmiit 7.3. Paino 40 grammaa. + Heartbeats-vauvansukat Valmiit 8.3. Paino 27 grammaa yht. 67 grammaa.
20. Sukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 12.3. Paino 92 grammaa.

11.3.2019

Kiitos eilisestä

Eeva Kilven runokokoelma Kiitos eilisestä (WSOY 1996) tuo esiin vanhenemisen ja äidin kuoleman sekä rakkauden ja intohimon. Luin tämän kirjan kertaalleen heti kokonaan, sitten myöhemmin runo kerrallaan pohtien.  Kirja alkoi äidin kuolemaa purkaen: Äidin kuoltua laskeutui vanhuus minun oksalleni. 
 Kirjan nimi Kiitos eilisestä  on samalla kiitollisuutta elämästä ja kaihoutta sen menettämisestä.

Oman elämän kuluminen myös rassaa: minustakin tulee vanha ja raihnainenkin ja minäkin voin kuolla. Ei: kuolen, ei vain että voin vaan nimenomaan jokainen kuolee ja sen pohdinta olisi hyvä tehdä jo varhain. Itse omalta kohdaltani tiedän, että äitini kuoli 77-vuotiaana. Minulla ei ole montaa vuotta enää siihen. Sitä ennen voin elää ja rakastaa, niin puolisoa kuin muita läheisiä.

Sinun kanssasi minä en ikävöi.
Sinun kanssasi minun ei tarvitse
                         unelmoida.
Sinun kanssasi olen vahva.

Onko sinussa jokin tunne
joka kuuluu ehdotomasti minulle?

...
Voi olla että kuolema on luonnollista,
mutta vanhuus tuntuu poikkeukselta. 

 ...
Ei ole minun suruni
jos minä kuolen. 

Tuossa muutama näyte kirjan runoista, jotka koskettivat minua.

 Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin:
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue. 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla 

Tämä kirja liittyy myös Lastukirjastojen  Aikuisten lukudiplomiin:
Ryhmä: runoja ja mietteitä -aihealue pitää sisällään runokokoelmia Suomesta ja maailmalta. Valitsin tämän Kiitos elämästä -kirjan, mikä löytyi kirjastosta ensimmäiseksi.

Pesälaatikko

Mehiläisen pesä on lähes aina ihmisen rakentama puinen laatikko.  Nykyisin ovat yleistyneet myös kevyet styroksiset pesälaatikot. Pohjasta ja päältä avonaisiin laatikoihin eli pesäosastoihin sijoitetaan kehät vierekkäin. Ne ripustetaan osaston yläreunan listoihin.

Kehälaatikossa on pystyssä kymmenkunta kennokehää.
Pesiin laitetaan uutta puhdasta kalustoa ja vanhat tummat otetaan pois. Mehiläisille annetaan siis valmiita puukehyksisiä vahapohjukkeita, kehiä,  joihin sitten mehiläiset rakentavat kennot ja keräävät hunajan.

MakroTex- haasteen aiheena tällä viikolla on LAATIKKO.

8.3.2019

Heartbeats- vauvansukat

Ensimmäinen vauvansukkakokeilu näistä Niina Laitisen suunnittelemista vauvansukista. Soulmates & Heartbeats - vauvansukkakeräys ryhmä yrittää saada mahdollisimman paljon sukkia sairaaloiden synnytysosastoille. Nämä sydänkuvioiset vauvansukat olivat nopeita neuloa. Neuloin ne kolmosen puikoilla aluksi 36 silmukalla, kuvioon 40 silmukkaa, Nallesta, vanhasta Nalle Taikasta ja sahramista, jämälankoja molemmat. Nämä sukat painavat 27 grammaa. 

Yhdet vielä ja sitten on haasteneulonnat valmiit. 

 Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.
6. Metsäiset sukat seiskaveikan Pohjolasta. Aloitettu 13.1.Valmiit 16.1. Paino 130 grammaa.
7. Kerttu-sukat seiskaveikan lilasta Eerosta. Aloitettu 17.1. Valmiit 17.1. Paino 98 grammaa.
8. Körttisukat seiskaveikan keltaisesta ja viheriästä Eerosta. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 94 grammaa.
9. Kirjolapaset seiskaveikan vihreä-valkeasta Aurorasta ja havusta. Aloitettu 22.1. Valmiit 23.1. Paino 79 grammaa.
10. Metsäiset sukat n:o 2 seiskaveikan vihertävästä Pohjolasta. Aloitettu 24.1. Valmiit 13.2. Paino 133 grammaa.
11. Ystävänpäiväsukat nutria, sahrami ja pellava Nallesta. Aloitettu 26.1. Valmiit.11.2. Paino 127 grammaa.
12. Ystävänpäiväsukat kirsikka Nallesta ja punakirjavasta Nalle Gardenista Aloitettu 26.1. Valmiit 11.2. Paino 133 grammaa.
13. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit 16.2.  Paino 18 + 16 + 16 yht. 50  grammaa.

14. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit  21.2. Paino 18 + 12 + 11 + 12 yht.53 grammaa.
15. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit 24.2. Paino 14 + 13 + 14 + 11 yht. 52 grammaa.
16. Metropolilapaset seiskaveikasta. Aloitettu 23.2. Valmiit 26.2. Paino 74 grammaa. 
17. Kertut vaaleanpunaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 4.3. Paino 96 grammaa.
18. Lyhytvartiset JonSukat oranssista seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 1.3. Paino 125 grammaa.
19. Vauvasukkia Nallesta. Aloitettu junasukat 24.2. Valmiit 7.3. Paino 40 grammaa. + Heartbeats-vauvansukat Valmiit 8.3. Paino 27 grammaa yht. 67 grammaa.
20. Sukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit. Paino grammaa.

7.3.2019

Junasukat jämälangoista

Junasukat neuloin valmiiksi tänään kolmosen puikoilla jämälanka-Nallesta. Sukat painavat 40 grammaa. 
Vielä toiset vauvasukat, jotta 50 grammaa täyttyy.

Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.
6. Metsäiset sukat seiskaveikan Pohjolasta. Aloitettu 13.1.Valmiit 16.1. Paino 130 grammaa.
7. Kerttu-sukat seiskaveikan lilasta Eerosta. Aloitettu 17.1. Valmiit 17.1. Paino 98 grammaa.
8. Körttisukat seiskaveikan keltaisesta ja viheriästä Eerosta. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 94 grammaa.
9. Kirjolapaset seiskaveikan vihreä-valkeasta Aurorasta ja havusta. Aloitettu 22.1. Valmiit 23.1. Paino 79 grammaa.
10. Metsäiset sukat n:o 2 seiskaveikan vihertävästä Pohjolasta. Aloitettu 24.1. Valmiit 13.2. Paino 133 grammaa.
11. Ystävänpäiväsukat nutria, sahrami ja pellava Nallesta. Aloitettu 26.1. Valmiit.11.2. Paino 127 grammaa.
12. Ystävänpäiväsukat kirsikka Nallesta ja punakirjavasta Nalle Gardenista Aloitettu 26.1. Valmiit 11.2. Paino 133 grammaa.
13. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit 16.2.  Paino 18 + 16 + 16 yht. 50  grammaa.

14. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit  21.2. Paino 18 + 12 + 11 + 12 yht.53 grammaa.
15. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit 24.2. Paino 14 + 13 + 14 + 11 yht. 52 grammaa.
16. Metropolilapaset seiskaveikasta. Aloitettu 23.2. Valmiit 26.2. Paino 74 grammaa. 
17. Kertut vaaleanpunaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 4.3. Paino 96 grammaa.
18. Lyhytvartiset JonSukat oranssista seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 1.3. Paino 125 grammaa.
19. Vauvasukkia Nallesta. Aloitettu junasukat 24.2. Valmiit 7.3. Paino 40 grammaa. +
20. Sukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit. Paino grammaa.
 
5.3.2019

Maaliskuu maata näyttää

 Lunta, jäätä ja pakkasta, ja aurinkoista säätä olemme saaneet tässä kuussa. Kevättä ilmassa, mutta ei siltä juuri nyt näytä. Vielä pääsee kävelemään ja potkukelkkailemaan hankikanteella, hiihtämään (maanantainakin latukone kävi ajelemassa lähistön ladut!) ja ehkä luistelemaankin ennen varsinaisen kevään tuloa. Toki myös maaliskuu on jo kevätkuukausi.
Maaliskuussa vietetään suvussa monet syntymäpäivät: 1, 4, 5, 7, 8, 21, 22 ja 26. Aloimme heti kuun alussa juhlia niitä.

Laskiainenkin osuu tänä vuonna maaliskuun alkuun. Vielä nyt tiistaina syödään rasvaista (hernerokkaa!) ja makeaa (laskiaispullia), sitten alkaa tuo seitsenviikkoinen päästo. Laskiainen = paastoon laskeutuminen. Paasto ei ole kuitenkaan mikään ruokapaasto enää nykyaikana monillakaan, mutta paastota voi pahoista sanoista, huonosta käytöksestä, jostakin, mikä vie liikaa aikaa tärkeämmältä, Nykyään kristittyjen keskuudessa on tullut tavaksi paastota mm. aikasyöpöistä, kuten telkkarista, facebookista tai harrastuksesta.
Usein on paastoon ryhtyessä suuri kiusaus paastota helpoista ja ylimääräisistä asioista, kuten vaikkapa suklaasta. Ihminen menee luonnostaan aina siitä, mistä aita on matalin. Paastotessa olisi kuitenkin hyvä luopua hetkellisesti jostain välttämättömästä. Kun paastoaa jostain, mitä oikeasti tarvitsee, silmät voivat avautua nälkäisten nälälle ja köyhien köyhyydelle.
Raamatussa paasto on yleensä vapaaehtoista syömättä jättämistä. Alun perin kristillisessä kirkossa paastottiin keskiviikkoisin ja perjantaisin ja 300-luvulta lähtien 40 päivää ennen pääsiäistä, mikä on edelleen tapana varsinkin katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. 

En aio kuitenkaan paastota neulomisesta.
 Paprikantaimet kertovat kevään etenemisestä.

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on MAALISKUU.

4.3.2019

Vaaleanpunaiset Kertut

Tänään vein Missiokauppaan muutamat sukat. Juuri valmistuneen Kertun ja pari muuta sinne syntymäpäivälahjaksi. Missiokauppamme täytti jo 32 vuotta. Se toimii vapaaehtoisten voimin. Meillä on kirpputori ja uusia tavaroita kuten sukkia, lapasia ja mattoja on myös myytävänä. Lähetyssihteerimme tekee Missiokaupan eteen paljon töitä. Vuosituotto kaupalllamme on reilusti yli 40000 euroa lähetystyön hyväksi. 

Tällaiset tänään: 96 grammaa kolmen ja puolen puikoilla vaaleanpunaisesta Novitan Seitsemän Veljeksen Aaposta. Normaalisti100 gramman  kerä on riittänyt tämän kokoisiin Kerttuihin. Nyt jäi kolme kavennuskerrosta vaille eli alle  pari metriä lankaa.
Kerttu-malli on helppo ja mukava neuloa. Tämän Uhoavan gnun ohjeen olen löytänyt alun perin Ulla neuleista: http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_kerttu.html. Olen tätä ohjetta myös omilla sivuillani kertonut. 

Tämä haaste vielä pari kohtaa vajaa.
Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.
6. Metsäiset sukat seiskaveikan Pohjolasta. Aloitettu 13.1.Valmiit 16.1. Paino 130 grammaa.
7. Kerttu-sukat seiskaveikan lilasta Eerosta. Aloitettu 17.1. Valmiit 17.1. Paino 98 grammaa.
8. Körttisukat seiskaveikan keltaisesta ja viheriästä Eerosta. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 94 grammaa.
9. Kirjolapaset seiskaveikan vihreä-valkeasta Aurorasta ja havusta. Aloitettu 22.1. Valmiit 23.1. Paino 79 grammaa.
10. Metsäiset sukat n:o 2 seiskaveikan vihertävästä Pohjolasta. Aloitettu 24.1. Valmiit 13.2. Paino 133 grammaa.
11. Ystävänpäiväsukat nutria, sahrami ja pellava Nallesta. Aloitettu 26.1. Valmiit.11.2. Paino 127 grammaa.
12. Ystävänpäiväsukat kirsikka Nallesta ja punakirjavasta Nalle Gardenista Aloitettu 26.1. Valmiit 11.2. Paino 133 grammaa.
13. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit 16.2.  Paino 18 + 16 + 16 yht. 50  grammaa.

14. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit  21.2. Paino 18 + 12 + 11 + 12 yht.53 grammaa.
15. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit 24.2. Paino 14 + 13 + 14 + 11 yht. 52 grammaa.
16. Metropolilapaset seiskaveikasta. Aloitettu 23.2. Valmiit 26.2. Paino 74 grammaa. 
17. Kertut vaaleanpunaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 4.3. Paino 96 grammaa.
18. Lyhytvartiset JonSukat oranssista seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit 1.3. Paino 125 grammaa.
19. Vauvasukkia Nallesta. Aloitettu 24.2. Valmiit. Paino grammaa.
20. Sukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit. Paino grammaa.

1.3.2019

Maaliskuun ensimmäiset

Tänään valmistuivat lyhytvartiset JonSukat oranssista seiskaveikasta mustan ja valkoisen raidoilla ja kuviolla kolmen ja puolen puikoilla. Varressa silmukoita oli 50 ja terässä 44. Kantapää on vahvistettu, keskellä 10 silmukkaa. Kärjessä on leveä nauhakavennus. Resorissa on valepalmikkoa viidellä välikerroksella. Sukat painavat 125 grammaa.
Tämä mailli on Jonna Nordströmin suunnittelema Villasukkarakkautta-ryhmässä.

Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.
6. Metsäiset sukat seiskaveikan Pohjolasta. Aloitettu 13.1.Valmiit 16.1. Paino 130 grammaa.
7. Kerttu-sukat seiskaveikan lilasta Eerosta. Aloitettu 17.1. Valmiit 17.1. Paino 98 grammaa.
8. Körttisukat seiskaveikan keltaisesta ja viheriästä Eerosta. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 94 grammaa.
9. Kirjolapaset seiskaveikan vihreä-valkeasta Aurorasta ja havusta. Aloitettu 22.1. Valmiit 23.1. Paino 79 grammaa.
10. Metsäiset sukat n:o 2 seiskaveikan vihertävästä Pohjolasta. Aloitettu 24.1. Valmiit 13.2. Paino 133 grammaa.
11. Ystävänpäiväsukat nutria, sahrami ja pellava Nallesta. Aloitettu 26.1. Valmiit.11.2. Paino 127 grammaa.
12. Ystävänpäiväsukat kirsikka Nallesta ja punakirjavasta Nalle Gardenista Aloitettu 26.1. Valmiit 11.2. Paino 133 grammaa.
13. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit 16.2.  Paino 18 + 16 + 16 yht. 50  grammaa.

14. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit  21.2. Paino 18 + 12 + 11 + 12 yht.53 grammaa.
15. Ampiaisen valepesä x 4. Aloitettu 14.2. Valmiit 24.2. Paino 14 + 13 + 14 + 11 yht. 52 grammaa.
16. Metropolilapaset seiskaveikasta. Aloitettu 23.2. Valmiit 26.2. Paino 74 grammaa. 
17. Kertut vaaleasta seiskaveikasta. Aloitettu 24.2. Valmiit. Paino grammaa.