25.3.2019

Siivoojan käsikirja

Tämän Lucia Berlinin kirjan Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co, 2018) sain kirjastosta nopeasti. 
Kirja on postuumisti julkaistu kokoelma Lucia Berlinin parhaita novelleja. 

Lucia Berlin oli  yhdysvaltalainen kirjailija, joka kertoo novelleissaan omasta elämästään, niin tositarinoita kuin fiktiotakin. Hän työskenteli hyvin monessa ammatissa siivoojasta yliopiston opettajaan - ja oli samalla koko ajan alkoholisti, mistä myös kertoo itse. Hän syntyi Alaskassa, eli mm. Idahossa, Montanassa, Washingtonissa, El Pasossa, Santiago de Chilessä, New Mexicossa, ...New Yorkissa, Meksikossa, Kaliforniassa ym.


Kirjan alussa pari Lucia Berlinin ystävää muistelee häntä ja pohtii näitä hänen novellejaan kolmisenkymmnentä sivua. Olisi ollut mukavampi, jos nuo pohdinnat olisivat olleet vasta kirjan lopussa. Olisi saanut lukea kirjaa ennakkoluulottomammin. 

Berlinin teoksen novellit ovat raskaita, toisaalta huvittavia, nerokkaita, yllättäviä käänteitä. Jokainen kertomus oli erilainen, vaikka joissakin oli samoja henkilöitä. Aika tiukka elämä kirjoittajalla, mutta nerokasta kerrontaa.


 Tämä osuu Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
20. Kirja käsittelee sinulle ewntuudestaan vierasta kulttuuria
32. Kirjan nimessä on ammatti
40. Kirja käsittelee mielenterveydenkin ongelmia

Kirja osuu myös Aikuisten lukudiplomin kohtaan 2. Novelleja ja pienoisromaaneja

2 kommenttia:

  1. Hei ja kiitos kirjavinkistä. Kerään myös Helmet 2019 haastetta ja lisäksi oeln kirjaston Lukulähettiläs. Tutustunpa oitis tähän teokseen, josko sopii ääneen luettavaksi vanhuksille.

    VastaaPoista
  2. Hei pappilan mummo. Kiitos kirjan esittelystä. Nyt olen sen lukenut ja käypä blogissani katsomassa.

    VastaaPoista