13.3.2020

Äitiä ikävä

Eero Huovisen kirja Äitiä ikävä (WSOY 2020) on rinnakkaisteos veljensä Sakari Huovisen kirjalle Isän kädestä. Molemmissa on esillä äiti ja isä. Eeron kirjassa nimenomaan äiti on pääosassa, isää on aika vähän. Sakarin kirjassa oli paljon myös äitiä.

Äiti on erilaisena veljeksillä. Eero tietysti vanhimpana veljeksistä muistaa, Sakari vain toisten kertomana ja kirjeistä lukemana. Eerokin peilaa muistojaan isän ja äidin väliseen kirjeenvaihtoon ja muuhun aikalaismateriaaliin. Eero tuo esiin myös omia tuntemuksiaan paljon enemmän kuin Sakari, jonka teksti oli asiapitoista. Miltei itkin kun Eero kertoi itkujaan ja surujaan. Toki poikien kepposet ja touhut "Malminkadun teatterissa" riemastuttivat.

Äiti, hammaslääkäri Aili Anna-Liisa os. Virta (1920–1954) eli vain 34 vuotta. Hän kuoli 28.8.1954 Eeron ollessa 9-vuotias, Matin 8-vuotias ja Sakarin 3-vuotias.

Isän kuoltua vuonna 1994 pääsin käsiksi kirjemappeihin ja äidin vahakantisiin päiväkirjoihin. Niitä oli sittenkin olemassa. Alkoi löytyä lappusia ja muistiinpanoja. Bussilippuja ja kahvilalaskuja nuoren Tyttönorssista juuri ylioppilaaksi päässeen naisen filosofian maisterimiehen ensitapaamisten ajoilta. Valokuvia, piirroksia, tarinoita, tunnustuksia,hellyyksiä, suruja, naurua. Aineistoa löytyi  aina vain enemmän.---

Kirjaimet avaavat tietä äidin luo. Muste saa valkoisen paperin elämään, ja yhdessä ne sytyttävät myös mielen. ---

Matka äidin luo on mahdollinen vain siksi, että on säilynyt kirjeitä ja kirjaimia, jotka kertovat, mitä aikanaan sanottiin ja mitä tuolloin tapahtui. Vähitellen alkaa käydä niin, että en vain minä lue äidin tekstiä, vaan äidin teksti lukee minua. Äiti etsii minua.

 Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
17. Tutkijan kirjoittama kirja
42. Kirjassa on isovanhempia
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

1 kommentti:

  1. Minulla on tuo kirja varauksena Helmetissä. Olen jonossa (sijoitus joku nelinumeroinen luku), joten vielä joudun odottamaan. Minua kiinnostaa teos erityisesti, koska olin itsekin 9-vuotias, kun minun äitini kuoli. Voi kun saisin kirjan jo pian.

    VastaaPoista