11.10.2020

Saaristolaistytön selviytymiskertomus


Olen kirjoittamassa omaa elämänkertaani. Olen etsiskellyt hyviä vinkkejä, miten sitä muokkaisin. Tähän mennessä olen tehnyt ison joukon lyhyitä palasia elämänmatkani varrelta. 

Luin sen avuksi, niin luulin, Pirkko Anttilan ja Ritva Jyrängin kirjoittaman kirjan omasta äidistään Hyvän ihmisen elämä, Saaristolaistytön selviytymiskertomus (Akatiimi Oy 1997). Kirja kertoo Elna-Elina Anttilan elämästä niin lapsena kuin aikuisena perheenäitinä ja pankkifröökynänä. 

Elna-Elina syntyi Rymättylän  kanttori Ketolaisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena vuonna 1897. Vanhemmat muuttivat erilleen ja äiti lähti Ameriikkaan tienaamaan. Elna-Elinalle jäi pikkusisko hoivattavaksi. Isä-Matti lähti 1905 omille teilleen. Alma-äiti Ameriikkaan (!) vuonna 1912. Elna oli hyvä koulussa ja pääsi jopa tyttökouluun Turkuun ja sitten kauppaopistoon.  Suurimman osan työikäänsä hän toimi pankissa. E-E avioitui Mauno Anttilan kanssa vuonna 1926.

Sisällysluettelo antoi odottaa paljon enemmän kuin mitä sitten kirjasta löysin. Toki Elna-Elinan elämänkertaa ja paljon valokuvia on  kirjassa, jossa on sivuja lähteineen 102. Kirjassa on valokuvien ohella päiväkirjamuistiinpanojen suoria lainauksia samoin otteita kirjeistä. Minusta jotenkin kirja vaikuttaa sotkuisesta. Ehkä valokuvien ja tekstin sijoittelu tekee tuon vaikutelman. Nuo kirjan palaset ovat lyhyitä kertomuksia myös suvusta ja sen vaiheista. Kirjassa on liitteenä sukutaulu. 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin 

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

25. Kirjassa ollaan saarella

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

42. Kirjassa on isovanhempia

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti