4.11.2020

Piispa, tuomari, notaari ja neiti

 

Aili Simojoen kirja Piispa, tuomari,notaari ja neiti ( Kuopion Isänmaallinen Seura 1994) kertoo Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulista ja sen henkilökunnasta noin 50 vuoden ajalta. Kirja alkaakin hiippakunnan 50-vuotisjuhlasta. Juhlassa on mukana vain kaksi silloin aloittanutta virkailijaa: silloinen lainoppinut sihteeri Mauno Saloheimo ja silloinen puhtaaksikirjoittaja Aili Simojoki. Kolmas vielä elossa oleva, silloinen notaari Eetu Rissanen, ei enää jaksanut lähteä juhlaan. 

Aili Simojoki (4.8.1913 -8.3.1998) oli työssä Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa, jossa hän sai työtovereilta nimen Tuomioneitsyt, koska Simojoki oli naimaton. Simojoki kertoo kirjassaan monenlaisia sattumuksia ja tapahtumia  kapitulivuosiensa varrelta. Mielenkiintoista ajanhistoriaa samalla. 

60-luvulla liikkui paljon apua anovia, varsinkin miesväkeä. Piispa sai niitä kotiinsa jatkuvasti, kun ei pystynyt sanomaan kenellekään ei. Hän ostikin itselleen ruokalippuja läheiseen baariin ja pyytäjä sai ruokalipun. Eräänä päivänä piispan pienet lapsenlapset olivat olleet yksin kotona tällaisen pyytäjän soittaessa ovikelloa. Lapset olivat valistaneet, etteivät ukki ja mummi oleet kotona, jolloin mies oli sanonut kyllä tietävänsä, missä ruokalippuja oli. Niin hän oli painellut suoraan ruokasalin piirongin eteen ja ottanut siellä olevasta kulhosta ruokalipun.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
11. Vaihtoehtohistoria
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti