16.12.2020

Laktoosittomia, munattomia laatikkoruokia

Viime viikolla oli laatikoiden vuoro: porkkanalaatikoita, lanttulaatikoita, punajuurilaatikoita ja bataattilaatikoita.

Porkkanalaatikkopäivä oli ensimmäiseksi. Keitin kaksi kiloa porkkanoita palasina painekattilassa, otin nesteen talteen ja hienonsin porkkanat sauvasekottimella. Keitin 3 desiä riisiä, joihin nesteenä tuli vähitellen lähes puolitoista litraa vettä. Sekoittelin keitetyt riisit ja  porkkanasoseen. Lisäilin valkopippuria, suolaa, inkivääriä, siirappia, hunajaa ja litran verran punaista laktoositonta maitoa ja pikkuisen keitinvettä, jotta tuli sopivan löysä seos. Jaoin seoksen neljään  alumiinivuokaan ja kahteen litraiseen savipottiin. Pinnalle ripottelin korppujauhoja ja  laktoosittomia margariininokareita. Paistoin porkkanalaatikot 200 asteessa tunnin verran. Yksi vuoallinen syötiin heti lounaaksi. 

Seuraavana päivänä oli vuorossa lanttulaatikot, jälleen painekattilallinen. Pari kiloa  lanttuja kuorittiin ja paloiteltiin. Keitin lantut ja soseutin ne sauvasekoittimella. Lisäsin seokseen kolmisen desiä punaista laktoositonta maitoa, kaksi teelusikallista suolaa,  reilun ruokalusikallisen  hunajaa, puoli desiä siirappia, puoli desiä korppujauhoja, suolaa, muskottia, inkivääriä ja valkopippuria. Löystytin seoksen keitinnesteellä sopivaksi. Seoksen jaoin kuuteen  neljän desin alumiinivuokaan, joihin pinnalle ripottelin korppujauhoja ja maidottomia margariininokareita. Paistoin laatikot uunipellin päällä noin tunnin  175 asteessa ja noin puoli tuntia 150 asteessa uunin alatasolla. Ja jälleen päivän lounaaksi saimme laatikkoruokaa. 

Tein kaksi erilaista punajuurilaatikkoa. Parin kilon annos punajuuria keitettiin kuorineen painekattilassa ja mies kuori ne kuumina käsin kylmässä vedessä ja  raastoi sitten suikaleiksi. Jaoin punajuuret kahteen osaan. Toiseen noin kolmasosan.

 Ohrasuurimo-punajuurilaatikko

noin 600 g punajuuria

2 punasipulia
2 dl rouhittua ohrasuurimoita
noin 5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
rouhittua mustapippuria
150g laktoositonta sinihomejuustomuruaa
2 dl  laktoositonta kermaa

Keitin kasvisliemessa  ohrasuurimot. Punasipulit hienonsin Molinexilla. Sitten lisäsin muut aineet kattilaan ja sekoitin ja jaoin seoksen kolmeen  vuokaan, yhteen isompaan ja kahteen pienempään.  Laitoin korppujauhoja päälle ja paistoin tunnin verran 150 asteessa leivinpellin päällä yhdessä toisenlaisten punajuurilaatikkojen kanssa.

Toinen punajuurilaatikkosatsi oli hieman helpompi tehdä. Kypsät punajuuret raastettuina ja kaksi punasipulia Molinexilla hienonnettuna ja pussillinen eli 150 grammaa sinihomejuustoa, kaksi desiä laktoositonta kermaa sekä hieman mustapippurirouhetta ja suolaa. Sekoittelin kaikki sekaisin ja annostelin kolmeen vuokaan, yhteen isompaan ja kahteen pienempään. Pinnalle ripottelin korppujauhoja. 

Bataattilaatikkoihin  keitin painekattilassa parisen kiloa bataatteja kuorittuina ja pilkottuina. Sitten kaadoin veden lähes kaikki pois kattilasta kulhoon, otin ritilän alta ja hienonsin bataatit sauvasekoittimella. Lisäsin seokseen suolaa, valkosipulijauhetta ja ripauksen muskottipähkinäjauhetta. Sekoittelin sileäksi bataatit ja lisäsin laktoositonta vispikermaa kaksi desiä ja litran laktoositonta maitoa.    Seoksen annostelin kuuteen pieneen vuokaan. Ripottelin päälle korppujauhoja ja maidottomia margariininokareita. Laitoin seokset paistumaan kahdeksi tunniksi 150 asteeseen. Ja jälleen tuli lounaaksi yksi vuoallinen, pitihän tätäkin maistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti