2.1.2021

Vuotta 2020 vielä hieman

Joulu lähestyi ja joulukoristeetkin laitettiin kuten joka vuosi. Joka vuosi meillä on seimiasetelma, usein viime vuosina tämä Etiopiasta ostettu on alttarillamme joulun ajan. 
Monesti ovat muutamat lapsenlapset olleet aatonaattoiltana koristelemassa joulukuusen. Tänä vuonna koronan vuoksi olimme kahden kotosalla. Siksi mies koristeli kuusemme (tekokuusi tälläkin kerralla).



Joulun jälkeen ehdin vielä hankkia uuden tietokoneen, koska vanha oli tullossa aivan tiensä päähään. Oli jo ylen hidas ja epävarma käynnistymäänkin. Kun lapsen perhe tuli käymään, he auttoivat laittamaan koneen kuntoon ja osasivat opastaa, mitä kannattaa laittaa, mitä ei tarvitse. Ns. ilmaisohjelmat ovat minulla käytössä, kirjoitusohjelmana Libre Office.
Uudenvuoden aattona saimme vieraita. Oli todella mukavaa olla perheen kanssa. He olivat olleeet omaehtoisessa karanteerissa heti koulujen joululoman alkamisesta asti, jotta voivat tavata isovanhempia nyt loman loppupuolella. Pöytäkin pidennettiin vierailun ajaksi.
Pulkkailu onnistui pihalla, koska meillä on rinnetontti. Lunta on täällä eri tavalla kuin eteläisemmässä. Kolme lumiukkoa kieriteltiin palloista ja komea lumilinnakin, jossa ikkunoista loistivat led-kynttilät.



Sininen hetki 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti