31.1.2022

Soidinkangas

Luin Kari Parkkosen omakustanteen (2019) hänen ja suvun  elämästä Pihtiputaalla. Kari syntyi au-lapsena ja pääsi runsaan kuukauden ikäisenä isovanhempiensa hoiviin kasvattilapseksi. Isovanhemmat hoitivat häntä aluksi vielä kotona olevien Karin äidin sisarusten kanssa. Kari kasvoi ja varttui maalla, jossa sai olla suhteellisen rauhassa. Vasta vuosi pari vuotta sitten hän sai tietää, kuka hänen isänsä oli. Karin poika alkoi tutkia, mistä oli lähtöisin ja sai TV-ohjelman kautta selvittää taustaansa.

Kirjan nimi johtuu Karin kotipaikasta. Sain tämän kirjan luettavaksi Karin sukulaisilta.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen kohtiin 

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua 

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä 

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää  

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

  


26.1.2022

Ystävänpäiväsukat 2022 KAL

Ystävänpäiväsukat 2022 KAL alkoi 26.1. ja jatkuu 10.2. saakka. Ystävänpäiväsukkina neulotaan polvimittaiset kirjoneulesukat Novitan Nallesta tai sen vahvuisesta langasta. Sukkamallissa on pohkeelle kolmea eri leveyttä, joista voi valita sopivan. Sukan varren suunniteltu pituus on noin 40 cm.  Sukkaväreiksi suositellaan Novitan Nallen Farkkua, Pellavaa ja Solaa. Pohjavärillä neulotaan myös resori, kantapää ja kärki. Puikot kokoa 3. Resorin voi neuloa halutessaan puolta numeroa pienemmillä puikoilla. Kahta sukkaa neulotaan yhtä aikaa.

Aloitin ensimmäiset ystävänpäiväsukat Novitan farkunvärisellä kapean pohkeen mallilla. Toisen parin aloittamisen siirrän hieman myöhemmäksi.

Honolulut Niina Laitisen kirjasta Villasukkien valtakunta meneillään myös. Kirja on lainana vain parin viikon ajan kirjastosta.

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12.2021 Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 26.1. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit 16.1. Paino 90 grammaa
13. Raitalankajonit. Aloitettu 17.1. Valmiit 18.1. Paino 130 grammaa
14. Jonskit. Aloitettu 19.1. Valmiit 20.1. Paino 119 grammaa
15. Erämiehen sukat. Aloitettu 21.1. Valmiit 22.1. Paino 139 grammaa
16. Jonesit. Aloitettu 23.1. Valmiit 24.1. Paino 124 grammaa
17. Honolulut. Aloitettu 25.1. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

 

24.1.2022

Jämälankajonesit


 

Jämälangoista neuloin miesten sukat. Farkunväristä jäi noin 5 cm,  harmaata metri ja kirjavaa Kaksoset-lankaa kymmenisen senttiä. Aika tarkoille meni! Langat olivat Novitan. 

Sukkien ohjeeksi otin miesten Jonesit Jonna Kalliomäen sukkalehden Jonsukat villasukkarakkautta Kirjoneulesukkailmiö. Hieman taas sovelsin! 

Tulipahan hävitetyksi taas hieman näitä kertyneitä jämien jämiä. Mies sai saapassukat.

Sukat on neulottu varressa 52 silmukalla, kuvio-osassa 60 silmukalla 3,5 puikoilla.  Varressa yksi takaa oikein, yksi nurin kymmenen kerrosta, sitten kuvio-osuus ja taas 10 kerrosta resoria yksi takaa oikein yksi nurin 52 silmukalla. Kantapää pitkä: 28 silmukkaa ja 30 kerrosta ennen kantapohjaa.  Terässä 12 silmukkaa puikollaan. Leveä nauhakavennus kärjessä.

Sukat painavat 124 grammaa. 

Uusi aloitus: Honolulut 

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12.2021 Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit 16.1. Paino 90 grammaa
13. Raitalankajonit. Aloitettu 17.1. Valmiit 18.1. Paino 130 grammaa
14. Jonskit. Aloitettu 19.1. Valmiit 20.1. Paino 119 grammaa
15. Erämiehen sukat. Aloitettu 21.1. Valmiit 22.1. Paino 139 grammaa
16. Jonesit. Aloitettu 23.1. Valmiit 24.1. Paino 124 grammaa
17. Honolulut. Aloitettu 25.1. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

 

22.1.2022

Erämiehen sukat


 Neuloin Erämiehen sukkalangasta isot sukat. Tein Erämiehen sukkalangan ohjeen mukaan 48 silmukalla varren 20 cm kolmosen puikoilla kaksi oikein, kaksi nurin resoria. Kantapään tein pidemmän kuin ohjeessa eli 28 kerrosta 24 sijaan. Neuloin myös 3,5 puikoilla 4 sijaan mitä ohjeessa. Muokkasin liikaa silmukoita terään eli 52. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta 23 cm enkä 24 cm terään ennen kärkikavennuksia. 

Kärkikavennus sädekavennus: Sädekavennus muodostuu kavennuskerroksista ja niiden väliin neulottavista välikerroksista, joilla ei tehdä kavennuksia. Välikerrosten määrään on olemassa helppo muistisääntö: määrä on sama kuin kavennettujen silmukoiden väliin jäävä silmukkaluku. Välikerrokset vähenevät yhdellä jokaisen kavennuskerroksen jälkeen.

Ohje kertoi sukista tulevan sopivat 42- numeroiseen jalkaan, mutta nämä lienevät 44-45 kokoiset. Lähtevät Missiokauppaan eikä puolisolle. Purkamaan en ala.

Nuo langat ostin vyyhtinä vuosia sitten Nastolan markkinoilta, joilla Jämsän Huopatehdas lankaakin kauppasi. Nyt tuo tehdas on Pirtin kehräämön. 
Lanka on karkeaa, 30 % polyamidia, 70 % villaa.
Sukat painavat 139 grammaa. Neuloin ne sammalen vihreästä ja harmaasta langasta. 
 
Uusi aloitus: Jonesit jämälangoista


Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12.2021 Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit 16.1. Paino 90 grammaa
13. Raitalankajonit. Aloitettu 17.1. Valmiit 18.1. Paino 130 grammaa
14. Jonskit. Aloitettu 19.1. Valmiit 20.1. Paino 119 grammaa
15. Erämiehen sukat. Aloitettu 21.1. Valmiit 22.1. Paino 139 grammaa
16. Jonesit. Aloitettu 23.1. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
 

20.1.2022

Jonskit


 Neuloin Jonskit omalla sovelluksella. Malli on Jonna Kalliomäen vihkosesta/lehdestä Jonsukat Villasukkarakkautta.  

Ohjeen mukaan kolmella värillä, mutta tein kahdella. Harmaa on Seiskaveikan Eeroa ja lila normaalia seiskaveikkaa. Lilaa ei olisi riittänyt kärkiin ja kantapäihin, koska jämälankoja. 

Neuloin nämä 3,5 puikoilla. Aluksi oli silmukoita 50, kuviossa 56. Terässä 12 puikollaan. Leveä nauhakavennus , 7 silmukkaa puikolla, sitten joka kerroksella kavennettu. Kavennukset aloitin kun sukkaterä oli 20 cm pitkä eli sukkapuikon mittainen. 

Sukat painavat 119 grammaa ja sopivat jalkaani, joten koko on noin 37-38. 

Seuraava aloitus on Erämiehen sukat


Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12.2021 Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit 16.1. Paino 90 grammaa
13. Raitalankajonit. Aloitettu 17.1. Valmiit 18.1. Paino 130 grammaa
14. Jonskit. Aloitettu 19.1. Valmiit 20.1. Paino 119 grammaa
15. Erämiehen sukat. Aloitettu 21.1. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

Avioliittosimulaattori


 Veera Niemisen kirja Avioliittosimulaattori (Tammi 2013) on Niemisen esikoisteos. Se kertoo itäsuomalaisen Ainon ja länsisuomalaisen Jussin  tapaamisesta sekä päivä päivältä kuukauden ajan Ainon muutosta Jussin kotitilalle, jossa asustaa Jussin isä Unto,  isän veli Erkki sekä Jussin pikkuveli Jaakko. Aino on ihastunut Jussiin ja Jussi Ainoon vallan pikaisesti.

Ainon sopeutuminen jäyhään maalaistalon huusholliyhteisöön tuo monenlaisia pilkahduksia. 

Nopealukuinen kirja, kun kaipaa mielentyhjennystä.

 

Teos sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

       


19.1.2022

Munaton pannukakku


Aineksina oli 250 g laktoositonta maitorahkaa, 1 l laktoositonta maitoa, n. 0.5 dl sokeria, noin 50 g  laktoositonta rasvaa sulatettuna, 1 tl suolaa ja 5 dl vehnäjauhoja. Sekoitin kaikki ainekset yhteen rasvaa lukuunottamatta. Laitoin 50 g margariinia kuumalle reunalliselle pellille hetkeksi uuniin. Kaadoin pellille rasvan levityksen jälkeen taikinan, jota olin turvottanut puoli tuntia. Paistoin pannukakun 200 asteessa 35 minuuttia. Tarjoilin sitä ruusukvitteni-omenahillon kera.

Olen usein tehnyt taikinan ilman rahkaa ja käyttänyt leivinjauhetta kohotusaineena. Nyt taikina kohosi hienosti kuten pannukakku, joka tehdään kananmunan kera. Makukin oli hyvä!

Raitalankajonit

Neuloin Kotikullan harmaasta ja Novitan punakirjavasta Jenkasta raitalankajonit.  Sukkien mallin on suunnitellut Jonna Kalliomäki.

Malli ei näy kunnolla noissa sukissa, mutta sain upotettua pitkään marinoitunutta Jenkkaa näihin. Jämälankoja taas saatu vähenemään. Malli on helppo neuloa ja löytyy viime syksynä ilmestyneestä Jonsukat Villasukkarakkautta -lehdestä. Sukat on neulottu seiskaveikan vahvuisilla langoilla 3,5 puikoilla. Aluksi resorissa oli 55 silmukkaa ja kuvion alussa 60 silmukkaa. Terässä 12 silmukkaa puikollaan. Vahvistettu kantapää ja kärjessä leveä nauhakavennus. 

Sukat valmistuivat 18.1. ja ne painavat 130 grammaa. 


Uusi aloitus: Jonskit kahdella värillä.

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12.2021 Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit 16.1. Paino 90 grammaa
13. Raitalankajonit. Aloitettu 17.1. Valmiit 18.1. Paino 130 grammaa
14. Jonskit. Aloitettu 19.1. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

 

16.1.2022

Olgat Aurora-langasta


Kotona on kaikenlaisia vanhoja lankoja,  osin pieninä nöttöskerinäkin. Löysin vihreän ja valkoisen kirjavaa seiskaveikan  Aurora Kielo -lankaa yhden kerän ja pari nöttöstä. 

Neuloin Olga-sukat. Tämä malli on helppo oppia: vain 2 kerrosta, joita toistetaan. 

Nyt tein nämä sukat 56 silmukalla, aluksi siis 14 puikollaan. Ensin neuloin kaksi kerrosta nurjaa, sitten alkoi varsinainen kuvio, jota neuloin 20 kerrosta, jonka jälkeen vielä seuraavalla kerroksella neuloin kaksi yhteen puikon alussa ja lopussa. Siten 10 kerroksen kaksi oikein, kaksi nurin -resoriin jäi 12 silmukkaa puikolleen - ja loppusukkaan myös. 

1. Kuviokerros: kaksi takaa oikein yhteen, neljä oikein, langankierto, kaksi oikein, langankierto, neljä oikein, kaksi oikein yhteen.

2. Kuviokerros: Kaikki oikein.

Vahvistettu kantapää 24 silmukalla, kiilakavennukset, terä sileää oikeaa ja kärjessä leveä nauhakavennus.  Sukat 39 numeroiseen jalkaan painavat 90 grammaa. Kerästä jäi 5 grammaa! 


Uusi aloitus: Raitalankajonit

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12.2021 Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit 16.1. Paino 90 grammaa
13. Raitalankajonit. Aloitettu 17.1. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
 
ps. Tänä vuonna, 2022, olen neulonut tähän mennessä 718 grammaa.

15.1.2022

Äimän käkenä

 Äimän käkenä on äidinkielen puuhakirja aikuisille, jonka tekijöinä ovat Suvi Kaipainen ja Annamari Saure (SKS 2021). Kirjaan kootut tehtävät keskittyvät sellaisiin kielen ilmiöihin, jotka tuottavat usein ongelmia kuten yhdyssanat tai pilkkujen paikka.

Jos ihminen on äimän käkenä, hän on erityisen hämmästynyt. Sanonta on nimittäin yhdistelmä kahdesta hämmästynyttä kuvaavasta sanasta. - Alun perin äimä oli iso, kolmeteräinen neula, jota käytettiin nahan ompeluun. Siinä on iso pyöreä silmä, vähän kuin hämmästyksestä pyöreä suu.

Hyödyllistä luettavaa ja äidinkielen kertausta. 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle


Amaryllis


Valkoinen joulukuun alussa hankittu amaryllis kasvattaa jo neljättä kukkavanaa. Se on yllättävän pitkä, noin 80 cm.

Kasvi kukki pitkään isoin kellomaisin kukin, jopa kuusi yhdessä vanassa. Nyt kasvi pukkaa lehteä tuon neljännen vanan kera. Edellisetkin vanat olivat sen verran pitkiä, että ne piti myös tukea. 

Amaryllistä kutsutaan Ritarinkukaksi, koska Linnè oli näkevinään amarylliksen kukkavarsissa ja kahdessa ylälehdessä hevosenpään kaltaisen muodon. Linnè antoi sille latinalaisen nimen hippeastrum, mikä tarkoittaa ritarinkukkaa.  

edit 16.1.: 

Taipuu...
Edit 21.1.

14.1.2022

Madeleinet


 Neuloin Madeleine-pitsisukat seiskaveikan väristä 110.  Sukat on suunnitellut Niina Laitinen. 

Ohjeesta poiketen neuloin resorin joka puikolla 12 silmukkaa. Tällä jaolla on siten helpompi parillista neuloa. Sen jälkeen palasin ohjeeseen.

Malli oli helppo ja nopea oppia. Jälkimmäistä sukkaa neuloessa ei tarvinnut kaavioon vilkaista kuin pari kertaa. Malli löytyy Novitan kesä 2021 -lehdestä.

Sukat neuloin 3,5 puikoilla ja 48 silmukalla. Ne mennevät 39-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 72 grammaa.


Uusi aloitus: Olgat

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 14.1. Paino 72 grammaa
10. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Olgat. Aloitettu 14.1. Valmiit . Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

 

13.1.2022

Jämälankasukat II


 Neuloin seiskaveikan keltaisista pienen pienistä nöttösistä, joita olen marinoinut vuosia, ja jostakin seiskaveikan raitalangan lopuista jälleen ns. varrettomat sukat. 

Varressa on kolme kuviokerrosta viiden silmukan valepalmikkoa. Silmukoita 45.  Kantapää vahvistettuna edelleen keltaisesta 24 silmukalla. Terä raidoitettuna kaksi keltaista ja kaksi raitaa vuorotellen kahden kerroksen verran 11 silmukkaa puikoillaan. Kärjessä leveä nauhakavennus. 

Sukat lienevät 37- numeroiseen jalkaan sopivat. Ne painavat 74 grammaa.


Uusi aloitus on Madeleine-pitsisukat, jälleen lyhyet,  varrettomat. 

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit 13.1. Paino 74 grammaa
9. Madeleine-pitsisukat. Aloitettu 13.1. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

 

12.1.2022

Jämälankasukat


 Jämälankasukat Novitan keltaisesta seiskaveikasta ja punakirjavasta Jenkasta. Nöttöskeristä 3,5 puikoilla 44 silmukalla lyhyt varsi, 15 kerrosta kaksi oikein, kaksi nurin resoria. Kantapäähän lisäsin 2 silmukkaa eli 24 yhteensä vahvistettuna. Terässä 11 puikollaan. Kaksi kerrosta keltaista ja punakirjavaa vuorotellen. Kärjessä leveä nauhakavennus. Sukat painavat 68 grammaa. 


Uusi aloitus; Jämälankasukat

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 68 grammaa
8. Jämälankasukat II. Aloitettu 12.1. Valmiit. Paino grammaa
9. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

10.1.2022

Pitsisukat

 

Neulotut naisen pitsisukat Novitan malli Talvi 2010 - lehdestä. Sukat on suunnitellut Maija-Riitta Sirenius. 

Näitä oli helppo neuloa. Mallin oppi nopeasti. Sukissa on kuviossa vain kaksi erilaista kerrosta. Ensimmäistä kerrosta neulotaan aluksi kaksi kerrosta, sitten tulee varsinainen kuviokerros ja neljä kerrosta väliin ja taas tuo kuviokerros. Mielestäni tuli kivat sukat Seiskaveikan vaaleasta lilasta. 

Neuleessa on silmukoita 48 ja puikot 3,5. Sopivat 38-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 84 grammaa. 

Uusi aloitus; Jämälankasukat

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit 10.1. Paino 84 grammaa
7. Jämälankasukat. Aloitettu 10.1. Valmiit. Paino grammaa
8. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
9. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
 

8.1.2022

Sukkakaksoset


Neuloin miesten perussukat koko 42 Novitan Kaksoset-langasta 3,5 puikoilla. Lanka on seiskaveikan vahvuista. Tulihan siitä identtiset sukat! Kokeilu tämä oli alelangasta ( kun viitosella kerän 150 gr sai). Ei mielestäni kovin kaunista lankaa. Mies  lohdutti: Ei saappaasta näy, mitä millainen sukka siellä on. 


Sukat painavat 109 grammaa ja keriin jäi 37 grammaa lankaa.


Uusi aloitus on pitsisukka Novita Talvi 2010.

 Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 109 grammaa
6. Naisten pitsisukat. Aloitettu  8.1. Valmiit. Paino grammaa
7. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
8. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
9. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

 

Hiihtämässä


Oli kaunis auringonpaiste päivällä. Kymmenkunta astetta pakkasta. Lunta on jo kolattu pihamaalta isoihin kasoihin, joihin lapsenlapset lomallaan  tekivät jo omia maja- 
asumuksiaan. 

Latu-urat olivat vasta lanatut, mutta ladut vielä onnettomia. Pääsin kuitenkin kokeilemaan hiihtoa parin vuoden tauon jälkeen. Mukavalta tuntui, vaikka sormet ja varpaat menivät valkoisiksi. En lähtiessä muistanut laittaa lämmitettäviä rukkasia käsiin. 
Kävin kurkkaamassa järven ladut. Ei ollut lähistöllä kuin aurattu ura koirankuljettajille/kävelijöille/luistelijoille. Oli jopa aurattu jääkiekkopelialuekin jäälle.

 

6.1.2022

Mummo

 


Luin Antti Heikkisen kirjoittaman kirjan Mummo (WSOY 2017). Kirja kertoo lähinnä Maijan tarinan. Tarinaan liittyy olennaisesti Maijan sisko Esteri, veli Antto,  äiti Riikka, isä,  Väärä-Penjamiini, Mari-täti, Eero, Santtu, Marja-Liisa, opettaja... noin 1920-luvulta lähtien.

Kirjan luvut kulkevat vuoronperään otsikoituna mummo tai äiti. Maija on mummo ja Marja-Liisa äiti. Kirjassa on kahden naisen sukutarina syrjäiseltä maaseudulta jostain Savosta läheltä venäjän rajaa. Marja-Liisa etsii isää, Maija suree elämäänsä rankan työn keskellä.

Maija istui lapsuudenkotinsa tuvan kynnyspuulla värittömään mekkoon puettuna, maatiaistukak sinisellä nauhalla letitettynä ja korvapuoli kahvikupponen pullavassa kädessään. Äiti oli laittanut kuppiin riisiryynejä ja niitä Maija söi herkkunaan ...

Osin rankkaa luettavaa, ei ole ollut helppoa elämää kirjan henkilöillä. Mummo, tämä Heikkisen kolmas romaani, on kunnianosoitus suomalaiselle naiselle.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen kohtiin

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua 

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

16. Kirjan luvuilla on nimet

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja     

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan    

Sinikeltaiset lapaset

Neuloin jämälankalapaset sinisestä ja keltaisista seiskaveikan jämistä 3,5 puikoilla ja aluksi resorin44 silmukalla, sitten kuvion 48 silmukalla. Olisi ollut kai parempi lisätä vieläkin enemmän silmukoita. Lapasissa on aukkopeukalo ja kärjessä lyhyt leveä nauhakavennus. Lapaset painavat 74 grammaa. Aloitin ne ja ne valmistuivat 6.1.
 
Aloitin 6.1. seiskaveikan sinikirjavasta Kaksoset-langasta miesten perussukat. Löysin langan alennuskorista joskus kauan sitten.

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit 6.1. Paino 74 grammaa
5. Sukkakaksoset. Aloitettu 6.1. Valmiit. Paino grammaa
6. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
7. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
8. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
9. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

5.1.2022

Syntymäpäiväjuhlintaa

Tytöt viettivät pari päivää meillä ulkoillen ja mm. leipoen. Opettelimme yhdessä tekemään  pataleipää. Illalla teimme taikinan ja aamupäivällä sitten paistoimme leivät. Hyvin onnistuivat. Kotiin viemisiksi ei jäänyt kuin puolikkaat.




 Monenlaista herkkua oli tarjolla ns. syntymäpäiväkakun kera. Kakku olikin mustikkapiirakka, joka lähetettiin kotiin tyttöjen kera.


Pihalla oli lunta jo kasoissa. Tytöt kaivoivat monihuoneisen talon lumikasaan ja kolailivat lunta lisää saadakseen hyvä seinät. 
Pulkkailu oli myös mukavaa. Pihan pulkkamäkeen he rakensivat hyppyreitä, jotta mäenlasku olisi vauhdikkaampaa. 

Tytöt osaavat viittomakielen aakkoset ja käyttävät niitä reippaasti. Tulostin heille morseaakkoset,  joita he alkoivat myös opetella. 


3.1.2022

Käsityöbingo 2022

 

Kopioin tämän puikoillanikin-blogista. Kokeilen tämän täyttymistä tänä vuonna. 

1. Lapaset  2. Jämät käyttöön

Aurinkoiset jämälankasukat


 Neuloin varrettomat (vai ovatko nämä nimeltään lyhyvartiset?) sukat seiskaveikan keltaisista ja oransseista kerien jämistä. Sukat painavat 68 grammaa. 

Sukissa on varressa 15 kerrosta 3,5 puikoilla 44 silmukalla yksi takaa oikein yksi nurin -neulosta. Kantapäähän lisäsin kaksi silmukkaa eli yhteensä 24. Neuloin vahvennettua. Terässä kolme kerrosta keltaista, yksi oranssia. Kärki kuten varsi ja kantapää oranssia. Kärjessä lyhyt leveä nauhakavennus. Sukat aloitin 1.1. ja 3.1. ne valmistuivat.

Jämälankalapaset aluillaan

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 3.1. Paino 68 grammaa
4. Lapaset sinikeltaiset. Aloitettu 3.1. Valmiit. Paino grammaa
5. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
6. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
7. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
8. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
9. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa


2.1.2022

Daktari Leena


 Leena Pasasen kolmas kirja on Daktari Leena, neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa (Suomen Lähetysseura 2021). Edelliset kirjat Daktarin lapset (2000) sekä Noel - Daktarin tarinoita Tansaniasta (2012) ovat myös Lähetysseuran julkaisemia.

Leena Pasanen on lastentautien  erikoislääkäri, joka on vuodesta 1981 alkaen toiminut Suomen Lähetysseuran tehtävissä Etelä-Tansaniassa Iringan alueella Ilembulassa sijaitsevassa Tansanian evankelisluterilaisen kirkon sairaalassa. Hän viettää nyt eläkepäiviään samoilla seuduilla.

Mielenkiintoista luettavaa ja koskettavaa kerrontaa työstä ja kohtaamisista. Iloja ja suruja ja rankkaa työtä ruohonjuuritasolla mm. aidsia sairastavien parissa.

Olen vieraillut Ilembulassa vuosia sitten, joten olen nähnyt tuon silloisen työympäristön. 

Kirja loppuu: Tämä on ollut minun tieni ja olen kiitollinen Jumalalle, että uskalsin lähteä tälle tielle. Sain paljon enemmän kuin osasin odottaa. Erään ortodoksisen viisaan sanoin "antakaamme itsemme Jumalan haltuun, ja silloin saamme nähdä Jumalan suunnitelman, ja Herra antaa meille myös sen, mitä emme edes odota".

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

        

1.1.2022

Lapaset punakirjavat

Vuoden 2022 ensimmäinen käsityö.

 Neuloin jälleen pystyraitalapaset. Nyt neuloin varren 3,5 puikoilla 44 silmukalla ja raidoituksen alkaessa lisäsin 4 silmukkaa, jotta leveys olisi sopivampi, kun kirjoneule hieman kiristää. 

Lankana on Novutan luonnonvalkoisen seiskaveikka ja punakirjava Aurora. Raidoitus ei näy kovin hyvin, kun aurorassa on valkeaa välillä, mutta lämmin tuo lapanen on tiiviin neuleen johdosta.

Lapaset painavat 79 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy 2022  aloitetut ja valmiit:

1. Pystyraitalapaset. Aloitettu 27.12. Valmiit 30.12. Paino 74 grammaa
2. Lapaset punakirjavat. Aloitettu 31.12.21. Valmiit 1.1. Paino 79 grammaa
3. Lyhytvartiset sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit. Paino grammaa
4. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
5. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
6. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
7. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
8. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
9. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
10. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
11. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
12. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
13. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
14. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
15. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
16. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
17. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
18. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
19. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa
20. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa