15.3.2022

Rumakurussakin

Aamulla lähdin hiihtämään kohti Rumakurun päivätupia. Matka kulki Saariselän lähtöportilta noin puoli kilometriä, jonka jälkeen polku jatkui noin 4 km ajan Iisakkipään lounaisrinteellä. Pääsiäiskurun reunalta polku erkani Iisakkipään luontopolusta Vahtamapään länsirinnettä jatkuen neljän polun/ladun risteykseen. Siitä matkaa Rumakurun päivätuvalle on noin 1 km. Rumakuru on jääkauden sulamisvesien muovaama jyrkkäseinäinen tunturirotko. Kuru on yksi Saariselän alueen luonnonnähtävyyksiä, joka on ehdottomasti nähtävä alueella vieraillessaan.
 
Rumakurun uusi päivätupa sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston merkityn reitin varrella, Vahtamapään ja Vävypään välisessä laaksossa. Tuvan läheisyydessä on tulentekopaikka, liiteri ja käymälä. Tuvalla on imulla tyhjennettävä käymälä, johon ei saa laittaa ruuantähteitä tai roskia. Tuvassa on kiinteät penkit seinustalla, mutta tupa ei ole yöpymistä varten. Kattiloita tai muita keittovehkeitä ei ollut. Oli vesiämpäri. Vajassa on halkoja ja kirves. Vieraskirjakin oli aivan täynnä. Onneksi juuri tuli Metsähallituksen mies moottorikelkalla tarkistuskeikalle, jolle kerroin vieraskirjasta. Hän lupasi huolehtia uuden. Rumakurun uusi tupa on rakennettu vuonna 1960 tutkimus- ja retkeilykäyttöön.

Rumakurun vanha päivätupa näyttää hautautuneen lumeen, vaikka niin ei ollut. Se on vain pieni ja matala.Rumakurun vanha kämppä on rakennettu 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa Saariselän tunturialueelle Vävypään ja Vahtamapään väliseen kurumaastoon. Metsäntutkimuslaitos kunnosti pahoin rapistumaan päässeen kämpän vuonna 1982 ja kaksi vuotta myöhemmin kämppä siirtyi Metsähallituksen hallintaan. Lattiapinta-alaa kämpässä on noin 8 neliötä ja korkeus keskeltä mitattuna 2,4 m. Valoa kämppään tulee eteläpuoleisen seinän ikkunasta, toinen ikkuna on ovessa. Puurunkoinen kämppä on rakennettu maapohjalle, kurun loivaan rinteeseen.


Iltapäivällä pääsimme kokeilemaan Suomen pisintä pulkkamäkeä. ehkä tuo mäki on maailman pisin. Vapaaehtoissuntiomme kuljetti meidän Kaunispään laelle, josta pulkkareitti alkoi. Kiva oli taas kokeilla tuota laskua. Tytöt pääsivät toisenkin kerran.  Pulkat ovat olleet aikaisemmin Saariselällä kaikkien käytössä. Saariselän kappelin lähellä oleva pulkkamäen reitti on sopiva erityisesti pienempien lasten kanssa laskettaessa.Siis meidän!Pulkkamäki on Saariselän hiihtokeskuksen (Ski Saariselkä) ylläpitämä ja huoltama rinne, ja siten avoinna vain hissien aukioloaikojen puitteissa.

Tytöt hiihtivät taas illalla Laanilaan sillä aikaa kun olin töissä kappelissa kertomasssa pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti