9.12.2022

Pienten heijastinsukat

Neuloin heijastinlangasta sukat lapsenlapselle. Sukat painavat 57 grammaa. Neuloin 36 silmukalla resoria yksi oikein, yksi nurin 25 kerrosta kolmosen puikoilla. Kantapää vahvistettu 18 kerrosta ja 18 silmukkaa. Terässä punaisen ohella mustaa koska punaista  jämälankaa ei riittänyt kokonaisiin sukkiin. Lankana siis Hohde.
 
Tänään tein koronatestin. Mokoma näytti kaksi viivaa eli  minulla ja miehelöäni on korona. Emme tiedä tartunnan lähdettä. Mies tuli aikaisemmin kipeäksi. Minun piti mennä lauantaina siunaamaan, mutta jouduin perumaan sen. Vielä eilen kolasin pari kertaa hieman lumia, mutta olo oli flunssaisen tuntuinen, joten siunauskeskustelun seuraavaa hautausta varten teimme puhelimessa  Saa nyt nähdä, miten tästä virkonemme. 

2 kommenttia: