13.3.2023

Saariselällä


Matka Saariselälle alkoi lauantaina illansuussa kotoa ensin omalla autolla juna-asemalle, jossa mies vielä kantoi painavan suksipussini junaan. Tikkurilassa oli vaihto lentokentälle menevään junaan monien rullaportaiden ja käytävien kautta. Olipa ystävällisiä kanssakulkijoita, jotka suttoivst kantamuksissa. 
Lentokentällä sitten raahasin pussia perässäni pitkät matkat, kunnes löysin ensimmäiset kärryt. Alkoi helpottaa. Ja lähtevissä sain vihdoin luovuttaa pussin kuljetukseen kaikkine 21 kiloineen. 
Nyt turvatarkastuksessa sai kuljettaa vesipullonkin eikä tarvinnut kaivaa tavaroista enää mitään esille, vaan uusi tekniikka tutki ne muutoin. Helpotti matkantekoa.
Lento oli tunnin myöhässä lähdöstä, joten olin vasta lähes puolen yön paikkeilla majapaikassani kappelin sakastissa. 
Kun kappeli on auki yötä päivää, niin yllätyksekseni siellä oli kolme naista miltei majoittuneina. 
Tunturipappina toimin tämän viikon. Joka ilta on messu tai muuta ohjelmaa klo 19. Päivisin hiuhtelen ja tapaan ihmisiä tulipaikoilla tai kahviloissa tai täällä kappelissa.
Tästä anorakista pappi tunnistetaan.

Alttaritaulu muuttuu luonnon muutosten mukaan.
Saariselän Pyhän Paavalin kappeli.

2 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana pesti! Kerro myöhemmin lisää reissusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo viime vuonna täällä samassa hommassa.

      Poista