12.9.2023

Saalistusta

Sunnuntaina töiden jälkeen lähdin mökille tarkistamaan, mitä sinne kuuluu. Järven vesikin oli vielä lämmintä, 15,5 astetta ja uimaan piti tietysti mennä pikapikaa. 

Lähdin metsäretkelle lähiseudulle. Sain suppiksia, kantarelleja ja aivan vähän vielä mustia torvisieniäkin. 

Kun hetken olin nauttinut maiseman katselemisesta ja joutsenien liikkeistä järvellä, lähdin vielä toiseen suuntaan mökiltä kävelemään. Puolisen ämpärillistä puolukkaa ja hieman sieniä.

Illalla soudin järven ympäri, mitä olin koko kesän kuvitellut tekeväni. Vihdoin ennen talven tuloa tein sen! Oli vain aikamoinen saavutus vetää vene maihin retkeltä palattua. Normaalireissuilla mies hoitaa raskaat hommat!

Maanantaina ajelin tutkimaan vähän kauempana olevaa metsärinnettä. Ei yhtään sientä, mutta puolukoita, joihin tuli mustikkakuvitus, tarttui kaksi ja puoli ämpärillistä. Olisi ollut paljon enemmän, mutta pitää saada säilöttyä nämäkin. 

Hirvikärpäset tulivat mökille asti, vaikka jo autolle tullessa yritin niitä vaatteistani poistella. En ymmärrä, miten tukassa oli vielä tiheällä kammalla kampaamisen jälkeenkin yksilö.

Päärynät, Pepit, poimin myös puusta. Yli ämpärillinen niitäkin tuli tänä vuonna. Ovat juuri nyt maukkaimmillaan. 


Ja kesäkurpitsat, jotka annoin kasvaa isoiksi, on nekin otettu jo kotiin. Teen herkkuhilloa omenoista, joita sain kollegalta, kesäkurpitsasta ja aroniasta.

Kunhan nämä kaikki vain saadaan säilöttyä ja sitten syötyä/ jaettua eteenpäin.

5 kommenttia:

  1. Kunnon saalis. Nyt on millä herkutella vielä talvellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude: Aikamoinen homma vielä tässä on säilöä nämä!

      Poista
  2. Muhkea saalis. Uskon, että on iso homma nuo kaikki siivota ja valmistella pakastimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin: Kunpa mahtuisikin pakastimiin! Hilloksi on tehtävä ja nehuksi, mitä ei raakana syödä.

      Poista
  3. Hui, ihan huimaa tuo vauhtisi! Mahtava saalis.

    VastaaPoista