27.3.2012

Olga-sukat

Neuloin Olga-sukkien ohjetta muunnellen sukat. Peruskuvio oli alkuperäisestä ohjeesta. Sovitin huvikseni sukanteon ollessa kantapään vaiheilla nukelle tuota tekelettä ja niin siitä olisi saanut tuolle liivihameen.

Tässä nämä nyt ovat valmiina! 73 grammaa painavat Nalle-langasta neulotut kolmosen puikoilla 64 silmukkaa aluksi varressa ja resorin alkaessa takana puikoilla kummallakin enää 12, muilla edelleen 16 silmukkaa. Tein kuvion miltei sukan kärkeen asti, kavennukset vain ilman. Kavennukset tein joka toisella kerroksella jokaisen puikon molemmissa päissä.

Päivällä leivoin mustikkapiirakan kauraiseen pohjaan. Aineksina oli 100 grammaa laktoositonta margariinia, 1 dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 1,5 dl vehmäjauhoja, 1,5 dl kaurahiutaleita sekä kananmunan verran kylmää vettä. Musitkoita noin 7,5 dl ja hieman hillosokeria päälle, etteivät marjat valu. 

Päivällä oli vieraanamme Pyhien Polkujen projektipäällikkö. Juttelimme Pyhien Polkujen hiihtovaelluksesta ja annoimme siitä palautetta. Tuo vaellus Valamosta Lintulan luostarin kautta Enonkosken luostariyhteisöön oli kokemus sisänsä. Olen hidas hiihtäjä, mutta selvisin sen matkan kuitenkin, mistä ole tietysti ylpeä. Tämän vuoden hiihtovaellus osui aivan hienoon saumaan säiden suhteen. Jos olisimme olleet vielä yhden päivän, niin järvien jäillä olisi ollut jo vettä. Koko matkan ajan sää suosi meitä: Ei ollut myöskään liian kylmä eikä lunta tupruttanut kuin yhtenä iltapäivänä, jolloin olimme suojaisessa metsässä hiihtämässä. Koimme koko matkan olevamme hyvän Jumalan varjeluksessa kaikkine kommelluksineenkin.

4 kommenttia:

  1. Nätti sukka ja olisi tuosta kiva mekkokin tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsenkin nukenmekon tekoa - lapsenlapsilla olisi sitten pukemista ja riisumista nukenvaatteissa.

      Poista
  2. Nätit sukat! :) Käypä muuten kurkkaamassa blogiini, siellä olisi sinulle pieni blogipalkinto. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sisko, olen vastannut 15.4. blogissani.

    VastaaPoista