17.4.2014

Kiirastorstaina

Koulussa katselin tänään oppilaiden pääsiäistöitä, kun kävin pitämässä pääsiäishartauden. Kylläpä oli ilo huomata oppilaiden seuraavan kertomusta. Minulla oli myös mukana erivärisiä alttariliinoja: Violetti, musta ja valkoinen, lisäksi krusifiksi tavallisen ristin tilalla ja piikkikruunu sekä kananmuna kertomassa pääsiäisen sanomaa.
Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen asettamisesta. Kiirastorstain iltakirkossa oli jälleen saarnakuvaelma. Juudas paholaisen kera sekä Yläsalissa opetuslapset ja Jeesus.
Markuksen evankeliumi (14. luku) kertoo siitä näin: 
Illan tultua Jeesus saapui sinne kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Kun he olivat asettuneet aterioimaan, Jeesus sanoi: ”Totisesti: yksi teistä kavaltaa minut – mies, joka syö minun kanssani.” Opetuslapset järkyttyivät ja alkoivat yksi toisensa jälkeen kysellä: ”En kai minä?” Jeesus vastasi heille: ”Yksi teistä kahdestatoista, mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.”
Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa ja antoi heille, ja he kaikki joivat siitä. Hän sanoi: ”Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta. Totisesti: minä en enää maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä Jumalan valtakunnassa.”
Aina kiirastorstaisin on kirkoissa 12 opetuslasten kynttilää ja Jeesuksen kynttilä alttarilla.
Kun messu on lopuillaan, sen jälkeen sammutetaan kynttilät Jeesuksen kynttilää lukuunottamatta ja alttarikaide puetaan mustaan. Urut vaikenevat ja kirkko pimenee ja laulun loputtua toivotaan, että kirkkokansa lähtee pois hiljaisuuden vallitessa jääden miettimään tämän illan sanomaa.

Kiirastorstain jumalanpalveluksen päätteeksi alttari siis riisuttiin liturgisista esineistä ja vaatteista. Alttarin riisuminen aloittaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen, pääsiäispäivän iltaan jatkuvan kolmen päivän juhla-ajan, joka ilmaisee Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen yhteenkuuluvuuden.

2 kommenttia:

  1. Kiirastorstain messu on kyllä koskettava. Eilen illalla jo ennen ehtoollisen kiitosrukousta sammutettiin Juudaksen kynttilä. Muistan myös joskus pääsiäisyön messussa havainneeni, kuinka opetuslasten kynttilät sytytetiin yhtä lukuunottamatta. Tällainen symboliikka on aina puhuttelevaa. Samoin kuin tietysti se, että tänään sammutetaan vielä Kristus-kynttiläkin.

    Rauhallista pitkäperjantaita sinulle!

    VastaaPoista
  2. KOskettavaa ja meillä vielä tuo saarnanäytelmä puhutteli lisää.

    VastaaPoista