Foncebadonista Ponferradaan

Aamulla Foncebadonissa herasin musiikkiin ja valmiiseen aamiaispoytaan, jossa oli juotavaa ja leipaa, marmelaadia, sokeria... Veli tai Isa Michael oli laittanut meille valmiiksi aamiaiskattauksen.

Oli mukava aloittaa paiva vaikka oli kamalan kylma. Varmaa asteen verran lamminta vain ja tuuli niin kovaa, etta tuntui, ettei pysy polulla.

Polku oli helppokulkuista rautaristille asti, jonne ei tosin ollut kuin pari kilometria.

Rautaristin ympärille on jätetty varmaan miljoonia kiviä. Ne ovat symboleja taakasta, jota caminolla vaeltajat ovat kantaneet ja jättäneet tänne.

 Rautaristi on puupaalu, jonka päässä on pieni rautainen risti.

 Korealaiset ystävät rautaristillä.

 Vaeltajat ovat jättäneet muutakin kuin kiviä ristiin ja sen juurelle.

Rautaristillä sain jattaa kantamani kiven ja rukoilla niiden asioiden puolesta, jotka painoivat mieltani. Ja tottakai tuosta rautaristista piti ottaa valokuvakin.

 Rautaristin luo on rakennettu kappeli.

Jatkoin matkaa asken valmistunuttua polkua pitkin jonkin matkaa. Sitten se loppui ja mina holmo menin lankaan ja lahdin poluille kavelemaan. Olivat niin louhikkoisia, etten tieda miten selvisin.

Manjarinin  erikoisessa albergessa hain leiman pyhiinvaelluspassiini. Talla kerralla en jaanyt sinne sen pitemmaksi aikaa juttelemaan. Kiertelin etsimassa helpotusta, mutta eksyin sitten puskaan.

Tasta matkan hankalin osuus alkoi kulkemalla kaikenlasia polkuja, osa niin pusikoitunutta, etta puskat tiputtivat repussa kiinni olleen puseronikin. Onneksi tajusin sen tippuneen ja sain talteen. Kylla jalat saivat kyytia tanaan - varmaan koko matkan hankalin osuus tuo alastulo tuolla varsinaisella caminolla. Jos olisin ollut viisas, olisin kulkenut tuon koko matkan maantieta, joka kulki caminon lahella. Polvet ja muutenkin jalat ovat aika uupuneet tuosta matkasta Manjarinista Aceboon. Asebossa olin kahvilla ja jatin kotiin viestin. Foncebadonissa kun ei ollut lainkaan mahdollista olla netissa.

Acebon jalkeen oli osa  asfaltoitua maantieta ja sitten taas polkua, jolle lahdin kuitenkin vahemman viisaasti. Molinasecaan asti. Kylla jalat olivat hellina. Molinasecassa istuin pitkaan kuppilassa ja soin maukkaan linssikeiton, jossa oli horizomakkaraa, lihaa, perunaa ja tietysti linsseja.

Jaksoin sitten jatkaa matkaa Ponferradaan, jossa olen nyt isossa kirkon albergessa, johon mahtuu ainakin 170. Taallakin kuten eilenkin on maksu donativo eli lahjoitusperiaatteella, mutta pyykkikone ja kuivuri maksaa erikseen. Kuitenkin odotetaan laitettavan lahjoituslaatikkoon vahintaan vitosen.

Netti on koneella, jolla kirjoitan euron puolen tunnin maksusta. Kun tulin tanne kolmen maissa, niin keitin itselleni tetta ensimmaiseksi suihkun jalkeen ja ajattelin lahtea koisimaan, mutta Carola, tuttu muutaman paivan takaa, tarjosi makaroonisossoa ja niin sain taas ruoan. Kun taalla ei ollut nettia - en loytanyt tata aikaisemmin - niin lahdin etsimaan wifia kaupungilta eli laheisesta kuppilasta, jossa aloitin tehda eilista blogia.

Tama on niin iso paikka, etta tuntuu tanne eksyvan. Mutta on vain 2 vessaa naisille ja ja kaksi suihkua ja ne ovat  sisaantulokerroksessa, kun petipaikka on pohjakerroksessa ison isossa huoneessa - en ole viela laskenut kuinka monta kerrossankya siella on.

Taalla on monta ilmeisesti seurakunnan jasenta palvelemassa. Kirkko on aivan tuossa vieressa ja siella alkaa klo 20 pyhiinvaeltajien messu, johon olen menossa. Messu olikin toisessa kirkossa, joten se jäi valitettavasti väliin.

 Pihalla on Jouko Tyyrin muistoksi pystytetty kivi, jossa lukee 202,5 km Santiagoon. Jouko Tyyri oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja poliitikko, joka vaelluksellaan kuoli täällä Ponferradassa sydänkohtaukseen  9. toukokuuta 2001 72 vuoden ikäisenä. Tyyri oli Espanjassa ystävänsä kanssa kävelemässä neljänsadan kilometrin pituista pyhiinvaellusreittiä kohti Santiago de Compostelaa.

Kavin kaupungilla ostamassa lisaa vaseliinia ja ibuprofeiinia loppumatkaa varten.

Olen edellen laulellut tuota virtta, joka koskettaa minua paljon sanoiltaan eli tule kanssani Herra Jeesus. Sen sanoin toivotan hyvaa yota.