9.7.2014

Iloisia uutisia



 Jalopähkämöt ovat alkaneet kukkia mökin pihassa. Jalopähkämö viihtyy mieluiten puolivarjoisella mutta myös aurinkoisella kasvupaikalla, jos kasvualusta on tuore ja runsasravinteinen. Se on vanhanajan perenna eikä ole erityisen vaativa kasvupaikan suhteen.
 Varjoliljat kukkivat myös parhaillaan. Sopiva kasvupakka on samantapainen kuin jalopähkämöllakin. Kukat muistuttavat turbaania.
 
Tänään on ollut varsinainen uimapäivä. Kohta menen viidettä kertaa uimaan. Veden lämpötilakin on ainakin 22 astetta.

Saimme myös ystävän vierailun mökille. Ilo oli tavata pitkästä aikaa ja kuulla kuulumisia.

Metsässä kävimme etsimässä mustikoita ja kantarelleja. Olipa kyynärkeppien kanssa taiteilemista... Mustikat eivät ole ihan vielä ihan poimurikypsiä.  Kantarellit ovat myös vielä aika pieniä.

Juhlapäivä: Saimme tiedon, että nuorin lapsenlapsi, pikkuveli, pääsi jo kotiin sairaalasta. Iloiten siitä kiitetään Taivaan Isää.
 
"Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan.
Jumala meitä kutsuu ja kantaa voimallaan.
Milloinkaan ei hän hylkää, lastensa kanssa hän on.
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton."
(Virsi 499:2)

P.S. Tämä oli tuhannes kirjoitus tässä blogissa.

3 kommenttia:

  1. Se onkin kiitoksen aihe.

    VastaaPoista
  2. Tuhannes kirjoitus! Se on jo saavutus. Minullakin on jossakin se jalopähkämö, mutta taitaa olla rikkaruohojen peitossa. Sulkuristikoita laittelen tässä helteessä, mutta eipä aina emo tule näkyviin!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen uskaltautunut uimaan. Vesi on tosi lämmintä.
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista