20.10.2014

Heureka!

 Aamulla aikaisin kävin  hakemassa pienet mukaan ja lähdimme seikkailemaan Heurekaan. Ajelimme ensin autolla junalle. Junamatkakin vaihtoineen sujui hyvin. Tikkurilan asemalta ei olekaan kuin puolisen kilometriä Heurekaan. Heurekassa on hyvät maksuttomat säilytyslokerot takeille ja laukuille. Omien eväiden syöntipaikkakin on. Sen läheisyydessä on myös käsienpesupaikka ja roska-astiat eri tyyppisille jätteille. Siistiä!

Päänäyttely: Maan alle -näyttely kertoo geologiasta, kaivoksista ja maanalaisesta rakentamisesta. Olimme tutustumassa kaivoksen toimintoihin pienoismallien avulla ja katsomassa miten poraudutaan syvälle kallion uumeniin,  kokeilemassa tunnelin perän panostamista, kallionporausta ja kaivurilla lastaamista.

Testasimme myös kullanhuuhdontaa vaskoolin, veden ja hieman avulla. Kaivokoneita oli typistetty potkuautoiksi, jotka kertoivat työstään nappia painamalla pienille kuljettajille. Tyynyillä malmikuormaajan isossa kauhassa voitiin kuunnella satuja. Tutkimme myös kaivoksen pienoismallista, millaisia tunneleita oli kaivettu ja miten niissä koneet pääsivät liikkkumaan ja millaista yleensä kaivoksessa on.
Nuorallakävelyäkin voitiin kokeilla. Kuukävely oli jännää - valjaissa tosin. Polkupyörällä ajamista ei päässytkään  yrittämään, koska ajajan pitää olla vähintään 140-senttinen eikä hän saa kuitenkaan painaa yli 110 kiloa!

Oman rahan kävimme valmistamassa heti aluksi, jolloin ei ollut vielä jonoja. Aamupäivällä oli vielä rauhallista - myöhemmin sai jonottaa muutamiin paikkoihin jonkin aikaa. Paljon jäi viuelä kokeilemastta ja katsomatta - uudelleen joskus voi lähteä. Olinkin jo toista kertaa viikon sisällä!
Laboratorio kiinnosti. Saimme kokeilla myös, miten värivedet voivat putkessa olla sekoittumatta toisiinsa. Vinkki: eri kokoisten sokeriannosten avulla se onnistui.

Lounasta söimme seisovasta pöydästä pitkän kaavan mukaan. Pienet hakivat monta kertaa lisää ruokaa - löytyi paljon sellaista, mikä oli heidän mielestään erittäin maukasta.
Pikkusisko ja isoveli jaksoivat yllättävän hyvin koko reissun kotiin asti.

Sana tälle päivälle: " "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla
taivaan alla." (Saarnaaja 3:1)

4 kommenttia:

  1. Heureka on mielenkiintoinen paikka ja siellä on tullut käytyä monta kertaa kun lapset olivat pienempiä. Teinejä ei enää saa sinne(kään).

    VastaaPoista
  2. Olinkin jo toista kertaa viikon sisällä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vielä kerran. Kiinnostavinta taisi olla laboratorio ja ravintola :) Niistä ainakin puhuttiin eniten.

    VastaaPoista