31.10.2014

Syysasussa

Eilen töiden jälkeen lähdimme mökille. Laskimme vielä verkon veteen, mutta saalis ei ollut kummoinen: Saimme toki tänään lounaaksi ahvenet. Kun järveltä katseli rantaan, niin todella syksyiselle näytti maisema. Ja saunaakin näkyi  koivujen ollessa nyt lehdettöminä enemmän kuin kesällä.
Toki kerkisin lähistölle sieneenkin. Pari pientä kantarellin naperoa ja puolisen ämpärillistä suppiksia poimin aivan lähimetsiköstä karhukellon kilkattaessa. Huhu kertoi, että lähistöllä oli pari päivää aikaisemmin liikuskellut karhu. Muutamina vuosina aikaisemminkin on karhu pyörinyt noilla main, koska mökki on isojen metsäalueiden reunamilla.
 Aurinkokin paistoi eilen ja komeamaksaruohot ovat komeina edelleen.
Sienestämisen jälkeen tyhjensin vajasta tavarat ja siivosin lumilapion avulla vajan pohjan kaikenlaisesta mm. halkojen jättämästä roskasta hengityssuojain kasvoilla myyrien takia. Mies kaatoi yhden kuivuneen männyn ja samalla poltimme molempien roskat. Pihalla oli paljon siivottavaa ja vielä sitä jäi seuraavillekin mökkikerroille. 

Illalla tietysti saunoimme ja uimme useamman kerran - siis toki vain muutamia vetoja kerrallaan viisi-asteisessa järvivedessä. Iho kihelmöi mukavasti vedestä nousun jälkeen!

Mökillä on aina kiva leipoa jotakin. Nyt tein vain pellillisen omenapannukakkua. 9 desiä vettä, desi laktoositonta maitojauhetta, noin 4.5 desiä jauhoja, puoli desiä sokeria ja kolme kukkuraista teelusikallista leivinjauhetta ja yksi teelusikallinen suolaa. Nämä sekoittelin ja kaadoin uunipannulle, jossa olin kuumentanut 50 grammaa laktoositonta margariinia. Päälle levittelin reilusti omenaviipaleita ja niiden päälle hieman sokeria ja kanelia. Paistoin puolisen tuntia 200 asteessa.
Tänään mökillä vielä kylvin pillisipulin ja saksankirvelin siemenet. Persiljaa olin kylvämässä, mutta eipä ollutkaan persiljan siemeniä mukana. Pillisipulia on kasvanut kotosalla ja kesällä otin siemeniä säilöön. Mökilläkin kasvoi aikaisemminkin pillisipulia, mutta myyrät veivät niin ruohosipulit kuin pillisipulitkin - kaikki niille kelpaakin!

Kävimme viemässä haudoille kanervat ja kuusenhavut ja sytytimme kynttilätkin lyhtyihin. Huomenna pyhäinpäivänä sitten toisille hautausmaille...

Kotona leivoin pyhäinpäiväksi paria lajia pullia ja sämpylöitä, ja tietysti taas pellillisen omenapiirakkaa, tuota, missä pohja on jogurtista ja täyte myös.

7 kommenttia:

  1. Teilläkin on saunamökki aivan rannassa kuten meilläkin. Aika kiva juttu!

    VastaaPoista
  2. Monenlaisia puuhia löytyy näin syksyllä. On hyvä suojata itsensä myyriltä. Itse sairastin sen 18 v. sitten, ikävä tauti. Hyvää Pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
  3. Sinulla tuota energiaa piisaa; paria lajia pullia ja omenapiirakkaa!! Ei minulla tapahtuisi!

    VastaaPoista
  4. Kauniita syksyisiä kuvia.
    meidän mökki on jo talviteloilla :)

    VastaaPoista
  5. Jaana: Nykyään ei noin rantaan ole enää lupa rakentaakaan saunaa.
    Mate: Hyvää pyhäinpäivää Sinullekin. Syksy on tullut ja ehkä pian saapuu talvikin.
    Maca: Myyräkuumetta en todellakaan kaipaa. Hyvää pyhäinpäivää Sinullekin.
    Tuulento: Tuo tavallinen leipominen on mukavaa, vaikka aikaavievää sekin on.
    Anneli: Käyttekö kuitenkin mökillä silloin tällöin, vaikka se on talviteloilla?

    VastaaPoista
  6. Oivallisella paikalla sauna. Aivan huippua päästä omasta saunastaan pulahtamaan järveen. Minäkin tekisin niin, jos vain mahdollista.
    Syksysi näyttää levolliselta. Täällä puuhasteltiin myös risujen polttohommeleissa ja tänään nautin kauniista talvisesta säästä.
    Hyvää Pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
  7. Aimarii: Hyvää Pyhäinpäivää!
    Lunta siellä, pakkasta täälläkin, mutta ei lumesta tietoakaan.

    VastaaPoista