1.11.2014

Pyhäinpäivän kynttilämeri

Tänä vuonna pyhäinpäivä on 2.11. eli tänään lauantaina.  Mekin ajelimme kolmella eri hautausmaalla viemässä kynttilöitä messun jälkeen ja illalla.

Kirkoissa sytytetään messussa tai  juhlassa messun jälkeen kynttilä kaikille vuoden aikana kuolleille seurakunnan jäsenille. Se, että jokainen mainitaan nimeltä, muistuttaa samalla hänen kasteestaan ja kutsusta Jumalan lapseksi. Hautausmaan kynttilämeri kertoo rakkaudesta ja kiitollisuudesta menneitä sukupolvia kohtaan. Pyhäinpäivänähän omaiset muistavat edesmenneitä läheisiään sytyttämällä haudoille kynttilöitä. Haudoille viedään myös kukkia ja havuja. Haudoilla alettiin käydä pyhäinpäivänä varsinkin toisen maailmansodan jälkeen.  Tärkeänä on ajatus, että me kuulumme yhteen, sukupolvet ennen meitä, nyt on meidän vuoromme ja sitten tulevat he, jotka kulkevat meidän jälkeemme.
Pyhäinpäivän nimi oli aikaisemmin pyhäinmiestenpäivä, joka on vainajien, marttyyrien ja pyhimysten muistojuhla. Se on alun perin koostunut kahdesta erillisestä marraskuun alun pyhäpäivästä: kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä.
Sitä vietettiin kiinteästi aina 1.11. Monessa maassa pyhäinpäivää vietetään edelleen marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta pyhäinpäivää on vietetty Suomessa 31.10. ja 6.11. välisenä lauantaina vuodesta 1955 lähtien. Pyhäinpäivässä yhdistyy kaksi alkujaan erillistä juhlaa. Kaikkien pyhien päivän (1.11.) juuret ovat 300-luvun Syyriassa. Kaikkien uskovien vainajien muistopäivää (2.11.) alettiin viettää 900-luvun lopulla Ranskassa. Uskonpuhdistuksen jälkeen juhlat säilyivät Suomessa yksipäiväisenä.

Sanan “pyhä” eräs merkitys on “Jumalalle kuuluva”, “Jumalan oma”. Pyhäinpäivänä ajatusten keskipisteeseen nostetaan pyhät ihmiset, Jumalan omat. Pyhyys ei viittaa vain kuolleisiin, vaan uskova liittyy sukupolvien ketjuun. Hänkin on pyhä kasteensa perusteella ja Kristukseen uskovana. Päivän liturginen väri näkyy kirkkotekstiileissä.  Punainen symboloi Pyhää Henkeä ja Kristuksen tunnustamista. Se on myös veren ja tulen väri. 


Juhlapäivän kunniaksi aterioimme kotosalla olohuoneessa.

Raamatun sana tänään: " Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilmestyskirja 21:3-4)

4 kommenttia:

  1. Meillä oli 58 kynttilää, joissa oli ainakin 4 perhettä, joissa oli vuoden aikana melko lähekkäin kuollut 2 henkilöä.(äiti ja poika, äiti ja miniä, isä ja poika, sisko ja veli) Kyllä tälläinen laittaa ajattelemaan, jos mikä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuva, tuosta kynttilämerestä !
    Herkullisen näköinen pöytä ♥

    Hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  3. Maca: Iso joukko edesmenneitä!
    Anneli: Pimeässä kynttilämeri näyttää todella kauniilta.

    VastaaPoista
  4. Olipa herkkuja pöydässä! Kiva ruokailla hieman juhlavammin välillä.

    VastaaPoista