31.3.2015

Kevään merkkejä

Pieni Lintu - MakroTex challenge 
MakroTexin haasteen aihe tällä viikolla on  KEVÄÄN MERKKEJÄ.

Uusi lumi on vanhan surma, sanotaan. Malkamaanantaina on tai oikeastaan jo palmusunnuntain illasta lähtien satanut lumiräntää. Maa on aivan valkoisena ja etukäteissuunnitelma tikkutiistaisesta mökin pihan haravoinnista jäi unelmaksi vain.
 Lumen keskeltä pieni tulppaanin piippa edelleen vain kurkistelee
 monen muun tulppaanin alun kera.
Ikkunalla kliivia ihmettelee valkoista taustaansa.
 Pääsiäiskaktus on muistanut ajoittaa kukkimisensa sopivasti.
 Verenpisaroita on tuotu kellarista valoon ja nopeasti ne kasvattavat lehteä ja kukkaa.
 Kesää varten on jo aloitettu viljelmät: tässä lehtiselleriä
 basilikaa
 ja ruohosipulia.
Sisälle tuodut omenan oksat ovat alkaneet kukkia ja kriikunan oksien kukat viuhahtivat jo ohi.
Rairuoho kerkiää hyvin pääsiäiseksi
Pääsiäisestähän se kevät viimeistään alkaa. Ja narsissit kuuluvat pääsiäisen kukkiin.

Keväistä vihreää pitää neuleidenkin olla!

Keväistä pääsiäistä!

18 kommenttia:

  1. Onneksi kevättä voi kasvatella sisälläkin, vaikka ulkona olisi mikä takatalvi tahansa!

    VastaaPoista
  2. Ihanan keväisiä kuvia! Mistähän sitä omenapuuton saisi omenapuun oksia? Ehkä tyydyn pääsiäiskaktukseen tai narsisseihin parvekkeella.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin paksu kerros lunta maassa ja lisää tulee koko ajan. Osan kasveista olen jo vienyt mökille, pelakuut ja punaiset samettikukat. Keltaiset eivät vielä ihan valmiita. Huimaa aikaa tämä kevät!

    VastaaPoista
  4. Urheat tulppaanit! Ihana verenpisara. Se oli äitini lempikukka.

    VastaaPoista
  5. Minun tomaatin alut vielä niin pienet, että jätin väliin. Sinun kasvattamasi hyvässä vauhdissa jo. Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  6. Vaikka iso osa kevään merkeistä löytyykin vielä sisätiloista, ovat kuvasi ihanan keväisiä ja värikkäitä.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  7. Kevät hieman oikuttelee. Antaa välillä tunnun, että on tulossa ja sitten taas paljastaa ettei olekaan.
    Sinulla on kevään merkkejä toki jo paljon. Ulkona sinnittelevät lumen alla tulppaanit, mutta ne kyllä pärjäävät.
    Keltainen ja vihreä ovat kevään värejä ja sopivat myös pääsiäiseen.

    Täällä on pari päivää satanut lunta. Lumityöt tehty kertaalleen tänään.

    VastaaPoista
  8. Kovasti teillä jo on kevättä! Minäkin inspiroiduin tulppaaneista :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kevät kuvia. Tulppaanit ovat sitkeitä kasveja.

    VastaaPoista
  10. Kasvu ja vihreys on alkanut. Kevät on jo tullut.

    VastaaPoista
  11. Pääsiäiskaktus tuntee allakan!

    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  12. Sinulla onkin paljon kevätkasveja.Niitä on kiva seurata.Koko blofisi on niin keväinen.

    VastaaPoista
  13. Voi tulppaaniparat. Aikamoista piikkierämaata.

    VastaaPoista
  14. Ihanan keväisiä kuvia :)
    Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista