2.10.2015

Karpalohyytelö ja mustikka-karhunvattuhillo

    Oli taas hilloamispäivä. Käytin karpalohyytelöön sokeroimatonta keitettyä mehua. Mehun tein noin neljästä litrasta karpaloita, joita survoin hieman perunansurvimella, laitoin 7 desiä vettä kattilaan ja keitin ehkä varttitunnin, laitoin sideharsolla vuorattuun siivilään valumaan. Harsoon jääneestä mäskistä tein vielä karpalohilloa sokerin kera. 

    Marttojen ohjeen mukaan tein sitten tuon hyytelön. Mittasin mehun kattilaan ja kuumensin sen kiehuvaksi. Sekoitin sokerin vähitellen joukkoon. Keitin sen jälkeen ilman kantta miedolla lämmöllä sekoittamatta. Tein hyytelökokeen: Tiputin vähän hyytelöä kylmälle lautaselle ja vedin siihen lusikalla vako. Vako ei umpeutunut ja hyytelö ei 20 minuutin keittämisen jälkeen hyytynyt vieläkään, joten laitoin punaista Melatinia jälleen avuksi. Hyytelö jäähtyi muutaman minuutin, kuorin vaahdon ja purkitin pieniin, keitettyihin ja Atamonilla huuhdeltuihin tölkkeihin. 

    Kolmannen  sössön tein mustikoista ja karhunvatuista. Yhteensä marjoja taisi olla viitisen litraa kattilassa, josta karhunvattuja kai puolitoista litraa. Keitin hillon hillosokeripussin ohjeen mukaan. Tulipa sileää ja kiinteää mustikka-karhunvattuhilloa/marmeladia/miltei hyytelöä. Tällä kerralla onnistuin mielestäni hyvin.

    Kaikki päärynät on nyt kuivattu  ja viimeiset sukulaiselta saadut luumut ovat takan päällä vielä kuivumassa. Toki vielä porkkanat ja punajuuret ja lantutkin ovat maassa, samoin osa perunaa. Kriikunatkin, ne vähät, ovat vielä puissa (ellei tuuli nyt tänä yönä niitä tiputtele alas) ja marja-aroniat, mitkä ovat verkon suojassa, ovat vielä pensaassa kuten viinirypäleetkin. Luulen, että karhunvattuja ei enää kerkeä kypsyä paljon. Kuivattavaa kyllä löytyy edelleen maustemaalta. Eipä tuo sato taidakaan olla vielä koossa talvea varten...
     Vielä pensashanhikki kukkii vaaleanpunaisin kukin.
     
    Otin jo siemeniä talteen kehäkukista kuivana päivänä. Kukkia on edelleen. Kun otan kehäkukkia sisälle, niin eivät kestä kauaa, mutta ulkona säilyvät vielä. 

    Mahtava tuuli puhaltelee. Lehdet lentävät puista.

2 kommenttia:

  1. Minä en ennättänyt syödä viinirypäleitä kun alkoivat jo homehtumaan.

    VastaaPoista
  2. Herkkuja olet keitellyt.
    Viime vuonna minäkin keräsin karpaloita ja tein hyytelöä. Tänä syksynä on ollut kehnollainen marjavuosi.

    VastaaPoista