Ruusukvitteni-omenahillo

Alkusyksystä ajattelin, että tänä vuonna ei ole paljoakaan hilloamista. Omenasatohan jäi minimiin. Tein mehuja viinimarjoista ja puolukasta. Luulin, että enää en tarvitse tehdä marjahommia enempää. Toisin kävi. Nyt olen taas päässyt hilloamisvauhtiin.

Tänään pilkoin japaninruusukvittenit neljään osaan jokaisen ja poistin niistä siemenet ja kannan ja kukkaperän. Hidasta oli. Kylläpä kesti kauan tuo homma. Lisäksi veistin sormeeni, kun käytin tosi terävää veistä. Onneksi on laastareita...

Toista ämpärillistä Antonovka-omenaa pilkoin (olipa matoisia omenia!), jotta sain nelisen litraa sitäkin mehumaijaan eli saman verran kuin kvitteneitä.  Kiehautin nuo pehmeiksi mehumaijassa, sitten jauhoin sosemyllyllä koko satsin isoon kattilaan ja kaadoin valuneen mehun joukkoon. Kun sekoitus kuumeni, lisäsin puoli kiloa sokeria ja kilon hillosokeria sekaan. Kuumensin ja haudutin kymmenisen minuuttia seosta. Purkitin keitettyihin, Atamonilla huuhdeltuihin pienehköihin purkkeihin.

Niinpä taas on aikamoinen joukko ruusukvitteni-omenasta hillopurkkeja odottelemassa muun muassa joulua - joululahjat siis valmiina. Toki itsekin hilloja käytän. Tänäänkin leivoin teeleipiä, joiden päälle kokeilin juuston kanssa eilen valmistuneita hilloja. Teeleipiin laitoin lounaalta jääneet porkkanat ja perunat soseutettuina, minttua, hunajaa, suolaa, vehnälesettä, seesaminsiemeniä,  vehnäjauhoja, leivinjauhetta ja rypsiöljyä sekä vettä nesteeksi.

Mies kävi poimimassa viinirypäleetkin. Tänä vuonna ne jäivät hyvin pieniksi ja niin vain  vajaa ämpärillinen löytyi osin syötäväksi, osin ehkä hyytelöksi.