11.2.2016

Pappi ja saarna

 Luomaniemessä oli  rovastikunnan pappien koulutuspäivä.
Emeritus-piispa Eero Huovinen on kirjoittanut kirjan saarnasta. Kirjassaan hän pohtii, mikä on saarnan merkitys nykymaailmassa ja mistä on hyvä saarna tehty.Tuon kirjan olen tilannut, mutta en vielä ole sitä saanut käsiini. Todennäköisesti mielenkiintoista luettavaa, ainakin muutaman lukijan mukaan.
Nyt eläkkeellä ollessaan Huovinen kirjoittaa ja toimii muun muassa johtamistaidon kouluttajana.
Tänään Eero Huovinen opasti meitä, mikä on saarnan merkitys nykymaailmassa ja mistä on hyvä saarna tehty. Hän kyseenalaisti kirkollisen puheen itsestäänselvyyksiä ja maneereja. Saarnan tehtävä on olla ihmisen rinnalla ja ymmärtää hänen kärsimyksiään ja ilojaan.
Hän kertoi mm. että suomen kielessä on kaunis sanonta, jonka ihmiset usein sanovat, kun eivät oikein muuta läheisensä menettäneelle osaa sanoa. He sanovat: ”otan osaa suruusi”. Otan osaa. Kuinka moni on tullut miettineeksi, mitä itse asiassa sanoo noita kuluneita sanoja lausuessaan? Huovisen mukaan sanojen käyttäjä tulee epäsuorasti ilmaisseeksi, että haluaa kantaa osan toisen kuormasta, ottaa sen omille harteilleen. Se on myös saarnan tavoite. Ottaa osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti