20.7.2016

Viikon varrelta

Mustikoita on löytynyt metsästä paljon tänä vuonna. Jos vain olisi aikaa poimia... Mustikoita puhdistaessa sain kaverin, josta en kovin ilahtunut. Meillä mökillä on jossakin ampiaispesä. Ampiaiset tykkäävät jostain syystä juuri puhditetuista mustikoista ja tuppaavat tulemaan myös marjanpuhdistimelle. Tänäänkin jätin kesken tuon puhdistamisen, kun pari innokasta pörräili siinä sormien seudulla ja lopulta ne asettuivat vatiin, jossa oli puhdistettuja mustikoita - taisi jokunen joutua sen mukana jääkaappiinkin.
Kotipihallakin on kukkivaa. Nämä kellokukat ovat hyvin leviävää laatua.Vuohenkellon erottaa muista kellokasveista melko helposti pitkän, toispuolisen, nuokkuvakukkaisen kukintonsa avulla. Vuohenkello on hyötykasvi: sen mukulamaisen turpea juurakko on syötävä ja muistuttaa maultaan palsternakkaa. Myös sen nuoria lehtiä on ennen vanhaan syöty salaattina.
Kotikasvimaalta löytyy jo maukasta syötävää. Nauriita olen syönyt raakana, mutta punajuuret keitin. Olivat päässet jo miltei liian isoiksi. Mökille ne on kylvetty myöhemmin ja kasvimaakin on varjossa. Ja nauriin lehdet ovat ötökät mökin kasvimaalla syöneet aivan reikäisiksi.
Töihin ohikulkiessa virastolta kirkkoon näin, miten oli seurakunnan juhlapaikassa juhlijoiden terassi kehitelty traktorin peräkärryyn. (Kuva J.Honkanen)
Viime lauantaina vietettiin reippaan  kaksivuotiaan miehenalun synttäreitä. Tämä possu pitää käsissään taulua, jossa on päivänsankarin nimi ja ikä.
Juhlittava sai lahjaksi maalin ja niin palloa sinne hän potki innokkaasti. Housut vain tuppasivat tippumaan...
 
Sunnuntaina kylän juhlaviikko päättyi kansanlaulumessuun ja juhlaan kahvitteluin. Juhlan juonsi Leena Ritala tottunein ottein.  Juhlapuheen piti Antti Oksanen. Puheessaan hän toi esiin miten mahdollisuuksien ja uhkien kautta näkökulma ratkaisee, miten voi kehittää paikkakuntaa. Kolme vinkkiä: yhteisöllisyys ja  vertaistuki, toiseksi yrittäjyys ja kolmanneksi yhteys luontoon. Ainakin hän lapsuuden ja mökkiläisyyden kautta koki nimenomaan mahdollisuuksia.
Mökillä olen saanut viettää monta päivää töiden ohella. Aamuisin pääsee aamu-uinnille ja iltaisin iltauinnille, joskus päivälläkin kerkiää pulahtaa järveen. Mökin puutarhassa on tänä vuonna satoa tullut kirsikoistakin. Ne alkavat nyt kypsyä. Marjapensaistakin saa jo maistiaisia. Aivan pian nekin ovat poimintakunnossa. Mökillä on viidenlaisia herukoita ja niiden lisäksi karviaisia. On mustaviinimarjaa, punaviinimarjaa, valkoista viinimarjaa, vaaleanpunaista viinimarjaa ja vihreääkin viinimarjaa. Karviaiset ovat vielä raakoja, vihreitä, mutta kohtapuoliin kypsyvät keltaisiksi.
Näin aikaisin ovat myös kuunliljat kukassa. Niiden takana myös elokuun kukkija pietaryrtti avaa jo kukkanuppujaan. Samettikukat tuovat väri-iloa mökin pihaan.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa kesää ja kesäpuuhia.
    Mustikka-aika on meneillään myös täällä. Minun tillini ja salaattini eivät voi hyvin, eikä niitä paljon, vain ruukussa pihamaalla.
    Nyt taitaa olla lämpimät päivät koko maassa.

    VastaaPoista
  2. Aimarii: Marjakausi jatkuu pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
  3. Oletpa saanut vuohenkellon kauniiseen "turpaaseen", minulla se on todellinen kiusankappale, jokapuolella perennapenkkejä ja pihaa.Mustikat kypsyvät myös Pohjanmaalla ja niitä on paikoitellen runsaasti.

    VastaaPoista
  4. Herkullisen ja tuoreen näköistä kasvimaan satoa!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa kun olet päässyt nauttimaan kesästä!

    VastaaPoista
  6. Tuota kukkaa on minulla kans ollut. Noin se onkin hyvä kun tavallaan muodostaa ns. pensaan, tosi nätti.

    VastaaPoista