25.9.2016

Neljät aloitukset

Neljäs aloitus tällä matkalla tänään Löysäpipoisten kyjy 2016 -haasteessa. numerot 6, 7, 8,
ja 9. Kyllä tämä tästä vielä etenee: jouluun on vielä kolme kuukautta ja neljä työtä  jo kokonaan valmiina.

Punakirjavan aloituksen tein lähtiessä matkaan 19.9. Hot Socks London -langasta. Se on Olga-mallinen jälleen. Toinen sukka on jo valmiina ja tässä toinen tuloillaan.

 Viininpunainen perussukka on tulossa 7-vuotiaalle lapsenlapselle seiskaveikasta. Se on aloitettu 20.9.

Farkunsinisestä Aaposta on tulossa jälleen Kerttu-sukat. Aloitus 22.9.

Tänään eli 25.9.aloitin metsänvihreästä Nallesta naisten sukat. Sukan malli on löytynyt vanhoista sukistani enkä muista enää, mistä idean löysin. Neulon 54 silmukalla neljä oikein ja kaksi nurin viisi kerrosta. Sitten yksi oikein kaksi nurin kolme oikein. Eli jatkuu samalla tavalla kuin edellisellä kierroksella paitsi nurjat tulevat edellisten oikeiden keskelle. Jälleen tätä viisi kerrosta ja vaihto edelliseen. 8 kuviota ja kantapää ja jatkoa myös päällinen samaa kuviota 24 silmukalla.

2 kommenttia:

  1. Noin monta alkua, hyvä niin kun voi vaihtaa jos vaikka kyllästyy.

    VastaaPoista
  2. Tuija: Siinäpä se ilo onkin: Ei tarvitse kyllästyä aina vain samaan.

    VastaaPoista