14.9.2016

Viikko puolessa

Vaihteeksi mökillä.
Lämmin aurinkoinen päivä eikä juuri tuullutkaan.Vielä marketat jaksavat kukkia.
Kävin poimimassa karpaloita pieneltä suolämpäreeltä kallioiden päällä. Poimin niitä kurahousut jalassa polvillani. Olipa toisissa kohdin aika vetistä. Ja ihme: Ei ainuttakaan hirvikärpästä näkynyt koko parin tunnin poimimisaikana. Pikkuisen puolukoitakin tarttui vielä mukaan.
Oli mukavaa soudella järvellä. Tyyntä.
Illalla veimme verkonkin veteen. Saa nähdä, saammeko saalista tällä kerralla.
Toki myös saunoimme ja uimme. Vesikin oli vielä 16,5 astetta.

Mökille tullessa poikkesin työkaverin läksiäisiin. Oli mukava tavata vielä häntä ja tietysti samalla muuta työntekijäjoukkoa. Parin viikon kuluttua olen siellä mukana itsekin.

Aamulla kerkesin poimia karhunvattuja kotipuutarhasta. Ne ovat levinneet muutamassa vuodessa parista taimesta isolle alueelle. Mies niitä taas tänään vähenteli. Ehkä siirrän pari juurta tänne mökillekin.

1 kommentti: