Alkuviikon lapsenlapsiseikkailu

Ulkoillessa löytyi ison iso vaahteranlehti.

 Mummon kassit kiinnostivat.

 

Piirtäminen on mukavaa.

Kantoliina on oiva apu.

Aamulla lähdin pääkaupunkiseudulle lapsenlapsia tapaamaan. Päivä hujahti heidän kanssaan ulkoillessa, leikkiessä, sylittäessä ja nukuttaessakin keskimmäistä. Kun sain porukan, lapsenlapset äiteineen, päiväunille, tein sämpylätaikinan ja neuloin sukkaa ja toki itsekin simahdin kai kymmeneksi minuutiksi. 

Kun sämpylät oli paistettu ja osin syötykin ja vanhin tullut kotiin kavereiden luota, pienimmät lapsenlapset puettu lämpimiin ulkovaatteisiin, lähti perhe räntäsateessa saattamaan minua läheiselle bussipysäkille.
 
Lasten äiti soitti minulle hetikohta päästyäni bussiin ja kertoi, että siellä bussien kääntöpaikalla yksi linja-auto oli huiskaissut lastenrattaiden kuomuun peränsä. Äiti luuli ensin pienimmän menettäneensä, koska auto oli osunut juuri tuolle puolelle kaksosrattaita. Onneksi vain rattaiden kuomu oli hajonnut. Bussi ei edes pysähtynyt. Enkelivartio oli mukana: pienokaisille ei käynyt kuinkaan! 
Bussi toi pääkaupunkiin, jossa vaihdoin taas junaan. Junalla matkustiin kaupunkiin, jossa odottelun jälkeen pääsin toiseen junaan. Lyhyt matka enää - tai siis piti olla. Junan ovi ei suostunutkaan avautumaan kotikylällä ja juna jatkoi matkaansa ja minä mukana. Kiiruhdin konduktöörin luo selittämään asian. Ei kuulemma voinut enää peruututtaa junaa. Eipä auttanut muu kuin olla junassa seuraavalle seisakkeelle. Mies oli vastassa kotiseisakkeella ja ihmetteli, miksen poistunutkaan junasta. Onneksi hänellä oli kännykkä mukana, joten pystyin viestittämään: Lähde hakemaan minut seuraavalta seisakkeelta.