9.11.2017

Marraskuulla mökillä

Keskiviikko alkoi vauhdikkaasti. Käväisin aamulla kaupungissa tutkituttamassa silmäni kaihin takia. Olisi lähiaikoina aihetta mennä kaihileikkaukseen. Enää ei kuorma-autolla saa ajaa! Tosin ei minulla ole ollutkaan kuorma-autokorttia enkä ole aikonut sitä hankkiakaan, ei edes ikäkään enää antaisi siihen mahdollisuutta. Matkalla alkoi rintaan koskea ja niin jouduin vielä terveyskeskukseen sydäntutkimukseen. Onneksi ei ollut mitään vaarallista! 

Niinpä pääsimme iltapäivällä lähtemään mökille. Oli vielä lämmintä ja saimme verkot veteen.
Olen kaikki nämä yhteiset vuodet ollut verkonsoutajana ja olemme tähän asti selvinneet verkonlaskusta tappelematta.  Ja kalaakin sentään saimme: verkkoon oli tarttunut pari siikaa. Lounas  oli tänään ja lienee vielä parina muunakin päivänä kalapitoinen.

Illalla lämmitimme saunan ja nautimme vilpoiseen ( +3 astetta) järveen kastautumisesta ja jopa muutaman vedon uimisestakin.
Eilen vielä jo hämärissä lähdin hetkeksi sienimetsään. Kyllähän suppiksia löytyi vähän jo keskiviikkona ja vielä nyt torstainakin ehdin pari sienilenkkiä tehdä. Jopa muutama kantarellikin löysi tiensä sieniämpäriin.
Mökkiä olin jo pari viikkoa sitten ollut laittamassa talvikuntoon. Silloin jo käänsin veneen ja nyt taas uudelleen se laitettiin talviteloilleen. Jos lämpimiä päiviä riittää edelleen, toki käymme mökillä kalastamassa ja sienestämässäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti