29.3.2018

Kiirastorstai

 Aamulla olimme perillä Tunturikeimiössä Muoniossa Jerisjärven rannan läheisyydessä. Koko yö kului bussissa. Osa porukasta nukkui, osa torkkui, osa yritti saada unta. Neuloin yhden sukan yön aikana ja luin puolikkaan kirjaa. Bussilastillinen lähti siis eilen Lahdesta 19.50. Reitti kulki nelostietä ja sitten länsirajaa seuraten. Pellossa katsoin kännykkää ja tuli ilmoitus Ruotsin puolen kännykän käyttömaksuista. Samalla myös netti oll lopettanut toimintansa. Minulla on näet ulkomaaesto. Kun käännyimme sisämaahan päin, kännykkä toimi taas virtakatkaisun jälkeen uudelleen.

Yhdeksän jälkeen pääsimme aamupalalle ja sitten majoittumaan. Vähitellen alkoi matkalaisia sonnustautua ladulle, osa taas lähti kiipeämään Keimiötunturin lakea kohti.  Olipa kipuamista! Aurinko paistoi, ilma oli hyvä. Tuuli jonkin verran. Tykkyläinen puiden oksilla. Lunta muutenkin paljon. Kun askel osui polun sivuun. upposi lähes haaroja myöten hankeen. Aurinko lämmitti ja samalla pehmeni polkua, joten toisinaan jopa polulla jalat upposivat syvälle ja sitten piti kontista kovalle alustalle asti. Jotkut pääsivät Keimiötunturin laelle asti. Minä käännyin puurajasta takaisin. Alastulo tuntui vaikeammalta kuin ylösmeno noissa jyrkissä rinteissä, vaikka minulla oli sauvat apuna. Tulipa liikuntaa muutama kilometri. Repussa oli mukana eväät, jotka nautimme vasta Tunturikeimiön pihassa olevassa kodassa. Tarkoitus oli ollut aterioida tunturin laella, mutta istuialusta unohtui matkasta. Kylläpä sauna tuntui hyvältä tuon tarpomisurakan jälkeen.

Hiljaisen viikon torstai on nimeltään kiirastorstai Se on pyhän ehtoollisen asettamisen päivä. Kiirastorstain iltana vietetään seurakunnissa ehtoollisjumalanpalvelus. Kiirastorstain messun päätteeksi alttari tyhjennetään, violetti, liturginen väri vaihdetaan mustaan ja ehtoollispöytä verhotaan mustaan. Kirkon edessä voidaan polttaa Jeesuksen ja opetuslasten kynttilöitä, joista sammutetaan ensin "Juudaksen kynttilä" ja sitten muiden opetuslasten kynttilät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti