28.3.2018

Lappiin, Lappiin matkalla

Piirakkaleipojaiset pääsiäiseksi: pyöreitä ja pellillisen kokoinenkin ristikkokoristeinen rahkapiirakka pullataikinaan.

Vihdoinkin hiihtämään. Toki kotimaisemissakin on äskettäin ajettu latu ja lunta vielä, mutta pääsiäiseksi olen monena vuonna lähtenyt hiihtämään Lappiin. Tänä vuonna matka ei suuntaudukaan Saariselän tienoille, vaan Muonioon. Uusia näkymiä minulle.

Kristuksen kärsimystien tapahtumia draaman keinoin. Yleinen on myös esimerkiksi lauluihin, näyttelyyn ja kuvaelmiin perustuvat tuotannot.
Monissa seurakunnissa on alettu pitää myös vanhoja Ristin tien rukoushetkiä. Niissä pysähdytään rukoillen ja mietiskellen Kristuksen kärsimystien vaiheita esittävien kuvien ääreen.
Kalkkisissa olimme sunnuntaina Ristin tiellä.

Matkalla voi myös hiljentyä kärsimysviikon eli hiljaisen viikon sanoman ääreen
Tänään keskiviikkona aiheena tällä hiljaisella viikolla on  Jeesuksen tuomitseminen ja vieminen Golgatalle (neljäs ahti).
Rakas Vapahtaja,
kaikki syyt kelpasivat,
kun sinut tuomittiin.
Kansa halusi huutaa sinut
ristiinnaulittavaksi.
Sinun oli kuljettava ristintiesi yksin.
Herra, emme ymmärrä
kärsimyksesi syvyyttä.
Kuitenkin rukoilemme:
Auta meitä joka päivä kuolemaan pois
vääristä mielihaluista
ja elämään sinulle,
sinä ristinkantaja ja lunastaja,
joka elät ja hallitset ikuisesti. Aamen.

1 kommentti: