1.6.2018

Akileija

Akileijat mökin puutarhasssa ovat kukkimassa. Kauniita. Akileija on yksi vanhoista perinnekasveista. Se levittäytyy hyvin. Niinpä olen taimia siirrellyt mm. puutarhan perunamaaltakin pois omaan riviinsä. Noita akileijapaikkoja tosin on monta mökkipuutarhassa, koska se kasvaa miltei missä maaperässä tahansa, kuivalla karulla kankaallakin.
Kun akileijat ovat kukkineet, otan usein jo kukkavarren pois ennen sen siementämistä, jotta tuo kasvi pysyisi hieman kurissa.Tosin kukinnan jälkeen lehdet voivat näyttää hiukan ikäviltä. Kasvin voi leikata, minkä jälkeen se tekee pian uusia leh­tiä.  Aki­leija saattaa silloin jopa kukkia uudelleen syksyllä.
Tänä keväänä on viinisuolaheinä lähtenyt vauhtiin nopeasti. Sitä olen jo usemamman kerran päässyt nauttimaan. Uutta on tulossa koko ajan. Ja tämä kasvi on myös herkkä leviämään. Uusia pieniä taimia löytyy monesta kohdasta. Nyt tänä keväänä laitoimme kaikki monivuotiset syötävät ns. lavakauluksiin, joissa niitä on helpompi seurata ylimääräiseltä leviämiseltä.
Salaatit ja tillit ovat myös korjuukypsiä. Lämmin kevät on vauhdittanut niitä ja toisaalta olen myös kastellut noita ahkerasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti