23.7.2018

Lämmintä piisaa

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on LÄMMIN - ja lämmintä riittää. Olen, mikäli mahdollista, käynyt päivittäin monta kertaa uimassa. Olen yritellyt tänä kesänä viettää aikaa enemmän mökillä kuin aikaisemmin, siis yöpyä mökillä, koska on ollut vallan mukavaa päästä uimaan järveen iltaisin ja aamuisin työpäivinäkin.
Tänään maanantaina oli vapaapäivä. Kotona vielä aamupäivällä pesin pulloja, jotka olin liottanut pöpöjen karkoitukseksi, ja otin sitten pulloja mukaan mökille ja marjat, jotka mies oli poiminut. Mökilläkin on mehumaija ja piti olla keittolevykin, vaan ei ollut. Toin mukanani kuitenkin varmuuden vuoksi keittolevyn kotoa, jotta olisin voinut keittää verannalla mehut, mutta eipä tuo mehumaija  käynytkään induktiolevylle, joten se siitä. Piti keittää sisällä pienessä mökissä. Ja arvaat, että oli lämmintä. Ulkonakin oli reilusti yli 25 astetta ja sisällä yli kolmekymmentä: mittarin mukaan 31.
Keitin kaksi maijallista mehuksi. Tämän kesän ensimmäiset. Toisessa maijallisessa oli viime kesänä mökiltä poimitut mustat ja vihreät, jotka olivat jääneet pakastimeen, koska silloin loppuivat pullot mehujen tekooon. Tänä vuonnakin on taas ongelma, mistä saisi lasipulloja.  Pullotan höyrymehut, enkä pakasta niitä. Toinen maijallinen oli sekalaista: marjatuomipihjajan marjoja, valkoista viinimarja ja mustaherukkaa.

13 kommenttia:

  1. Lämmintä touhua tuo mehushow. Hieno saldo.
    Meillä pikkukylässä tyhjiä lasipulloja löytyy lasinkeräyslaatikon vierestä muovikasseissa. He, jotka pulloja tyhjentävät, ystävällisesti jättävät ne säilöäjien saataville. Tätä kutsuisin lähimmäisenrakkaudeksi.

    VastaaPoista
  2. Kirsti Kaija: Kiitos pullovinkistä. Pitänee käydä kurkistamassa.

    VastaaPoista
  3. Hellettä ja lämpöistä mökkitunnelmaa. Olet hyvin energinen.

    VastaaPoista
  4. Säilötystä mehusta on kiva nauttia talvella!

    VastaaPoista
  5. Hot inside and outside. But berry juice is something good to make.

    VastaaPoista
  6. Oletpas ollut ahkera! Minua tämä lämpö vaan laiskottaa. :)

    VastaaPoista
  7. Huh, huh! Kyllä nyt on lämpöä piisannut, voin uskoa, että tuossa on tarennut pullottaa.:) Voisit saada täältä 12 tyhjää mehupulloa, pääsetkö hakemaan? Olen ostanut ne aikoinaan simaa varten, mutta totesin, että meidän lapset ei tykkää simasta (!), joten enpä ole sitten halunnut itselle ja miehelle simaa tehdä. Ne ovat lojuneet varastossa siitä muinaisesta vapusta lähtien, joutavat siis käyttöön.:)

    VastaaPoista
  8. lämmintä piisaa monen edellisenkin kesän edestä. Mehujen keitto on kovaa puuhaa, mutta talvella on mukava siemailla itse tehtyä mehua ja muistella superkesää 2018.

    VastaaPoista
  9. Siinä valmistuu talven kylmiin säihin terveellistä juomaa.

    Ihanuus kun voit järveen mennä, se raikastaa.
    Hyviä kesäpäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Vanhempani saa kerätä meidän punaherukat pensaistamme ja tehdä niille mitä lystää. Lämpötila sisällä on niin kuuma, että tänä kesänä en mehuja meille laittele. :P Jos pulloja tarvitset niin meiltä voit Villähteeltä hakea. :)

    VastaaPoista
  11. Niin ja jos omppuja haluat niin niitäkin meiltä saapi hakea. Pirjat alkaa olemaan jo melko kypsiä. :)

    VastaaPoista