20.12.2018

Kahdenlaista munatonta ja laktoositonta punajuurilaatikkoa

Pappilassa kun tehdään jotain ruokaa tai leivonnaisia, yleensä valmistetaan iso annos. Niin tälläkin kerralla tuli kaksi erilaista punajuurilaatikkoa ja yhteensä kuusi vuoallista syötävää.
Toinen laatikkosatsi oli vegaaninen eli maidoton, kananmunaton, soijaton. Toiseen tuli juustoa ja laktoositonta kermaa.

Ainekset vegaaniseen:

3-4 (n. 500 g) punajuurta
1 dl rikottuja ohrasuurimoita
4 dl vettä
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua maustepippuria
0,5 tl jauhettua kanelia
2 tl kuivattua basilikaa
0,5 tl kuivattua rakuunaa
1 tl suolaa
ripaus muskottipähkinää
1 rkl siirappia
2 dl kaurakermaa
2 rkl korppujauhoja
vuoan voiteluun: rypsiöljyä

Keitin vedessä punajuuret ja ohrasuurimot. Sitten lisäsin muut aineet kattilaan ja sekoitin ja jaoin seoksen kolmeen rypsiöljyllä voideltuun vuokaan.  Laitoin korppujauhoja päälle ja paistoin tunnin verran 150 asteessa.



500 g punajuuria
2 rkl öljyä
2 punasipulia
2 dl rouhittua ohrasuurimoita
noin 5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
rouhittua mustapippuria
150g sinihomejuustoa
2 dl  laktoositonta kermaa
Pannulla haudutin öljyssä punasipuliraastetta ja lisäsin siihen jonkin ajan kuluttua raastetut punajuuret ja ohrasuurimot. Haudutin niitä ja lisäilin vettä vähitellen ja kasvisliemikuution. Haudutin lähes tunnin sekoitellen välillä ja maustoin mustapippurilla ja sinihomejuustolla ja laktoosittomalla kermalla. Kolme vuoallista paistoin uunissa samaan aikaan pellin päällä kuin toisetkin laatikot, mutta otin ne uunista pois jo 45 minuutin jälkeen.

Kun lapsenlapsi ei saa nauttia maitotuotteita ym niin imettävä äitikään ei voi. Siksi yrittelen valmistaa myös sellaisia ruokia, jotka sopivat kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti