18.12.2018

Porkkanalaatikko ja punasipulisalaatti vuorossa tänään.

Tänään jouluruoissa oli vuorossa porkkanalaatikko ja punasipulisalaatti. Ja kirjoitimme joulukortit ja postimme joulukirjeetkin. Sähköpostit ovat  lähdössä vasta myöhemmin.

Porkkanalaatikot tein myös vegaanisiksi. Keitin kaksi kiloa porkkanoita palasina ja hienonsin ne. Keitin 3,5 desiä riisiä, joihin nesteenä tuli vähitellen lähes puolitoista litraa vettä. Sekoittelin keitetyt riisit ja  porkkanasoseen. Lisäilin valkopippuria, suolaa ja inkivääriä, siirappia ja vegaanista kauraruokakermaa sekä kauramaitoa ja keitinvettä, jotta tuli löysä seos. Jaoin seoksen neljään  alumiinivuokaan ja kahteen litraiseen savipottiin. Pinnalle ripottelin osaaan laatikoista korppujauhoja ja  Sinisen Keijun nokareita. Paistoin porkkanalaatikot 200 asteessa tunnin verran.
 Aineksina punasipulisalaatissa on puoli kiloa punasipulia, 2 dl punaviinietikkaa, 4 rkl sokeria, 1 tl suolaa ja hieman mustapippuria sekä 2 dl öljyä. Sipulit miers höyläsi ohuiksi renkaiksi ja sitten ne vielä puolitettiin. Laitoin ainekset n. litran kokoiseen lasipurkkiin (olisi riittänyt kolmen vartin purkkikin!). Sekoittelin kulhossa viinietikkaa, sokeria ja suolaa sekä mustapippuria niin kauan, että sokeri ja suola sulivat etikkaan. Sitten lisäsin öljyn ja sekoitin hyvin. Kaadoin liemen sipulien päälle ja suljin purkin ja jätän sen maustumaan, marinoitumaan pariksi päiväksi.

Illalla olemme torilla tarjoilemassa glögiä seurakuntien kojuissa oman seurakunnan vuorolla.. 

1 kommentti:

  1. Kiitos, kun muistutit punasipulisalaatin olemassaolosta. Olin sen vallan unohtanut.
    Hyvää joulunalusaikaa!

    VastaaPoista