23.12.2021

Aatonaaton hommia

Joulupullien leivontapäivä tänään, jotta saamme tuoretta jouluksi. Tein monenlaisia kierrepullia. Yksissä täytteessä sokerin ja rasvan seassa vaniljaa, toisissa kanelia ja rusinoita, kolmansissa hedelmämixiä. Leivoin myös tuosta litraisesta annoksesta voisilmäpullia ja rinkilöitä. 

Joulupullat eli saframipullat tein eri taikinasta.

Kierteet ovat torttutaikinasta ja vihreäkuulamarmeladista.

Seitsemän laatikollista näistä syntyi syötävää.
Valkoinen amaryllis alkaa olla jo kukkinut, mutta punaisen kukka vasta kurkkailee.

Viimeisiä siivouksia olemme vielä tehneet pitkin päivää. Onneksi jouluneulomiset valmistuivat jo eilen ja ne on paketoitukin. 

Tänä vuonna oli miehen vuoro koristella kuusi.

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä pullia, nam.
    Hyvää loppuvuotta sinne teille.

    VastaaPoista
  2. Sude: Olivat herkullisia, mutta ei ole enää - syötiin jo!
    samoin sinne hyvää loppuvuotta ja vuotta 2022.

    VastaaPoista