22.12.2021

Joululeivontaa

 

Joulutorttuihin kokeilin Fazerin vihreitä kuulia vastaavaa päärynävalmistetta. Tuli hyvää.
Lihapiirakka levynä kuuluu jouluumme. 
Täyte oli tänä vuonna hieman erilainen kuin aikaisemmin. Laitoin siihen ison  paprikan palasina, 400 grammaa nautajauhelihaa, 2 isoa punasipulia hienonnettuna, reilusti valkosipulijauhetta, mustapippurijauhetta, kasvisliemikuution ja hieman suolaa. Paistoin jauhelihan ja lisäsin edelliset. Keitin pitkäriisit, 2 dl, 4 desissä vettä. Sekoitin kaikki ja lisäsin nikn paljon laktoositonta jogurttia, että tuli sopivan kiinteä seos.

Kaulitsin 600 grammaisen levyn kahtia jaettuna pellin kokoiseksi pohjaksi ja kanneksi. Pistelin haarukalla kuvioita ja voitelkn maidolla. Täytettä tuli enemmän mitä yhteen tarvitsi. Niinpä tein pienempiä piirakoita torttutaikinalevyistä kaulimalla niitä ohuemmiksi myös.

2 kommenttia:

  1. Olet ollut tosi ahkera. Teillä on nyt paljon hyvää syötävää jouluksi.
    Nyt vasta luin tuon tarinan miehesi onnettomuudesta liukkaalla kelillä auton kanssa. Siinä oli monta enkeliä matkassa.
    Ihanaa joulua teidän kotiinne.

    VastaaPoista
  2. Puikko...: Olipa tuo aikamoinen kokemus liukkaan tien kanssa. Vielä polvi kipuaa, mutta eiköhän tuo tuosta, kun enkelivartiossa selvisi hengissä.

    VastaaPoista