16.12.2012

"Koko suku" Kauneimpia joululauluja laulamassa

”Arkihuolesi kaikki heitä, mieles’ nuorena nousta suo!
Armas joulu jo kutsuu meitä taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä, talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin leuto ja henkäys hellä, rinnan jäitä mi liuottaa?
(Säv. Leesi Madetoja, San. Alpo Noponen)
 
Tänään on kaikkialla Suomessa laulettu Kauneimpia joululauluja. Suomen Lähetysseuran vuonna 1973 aloittama hiljaista 3. adventtisunnuntaita varten ideoimasta joululaulutapahtumasta on tullut olennainen osa suomalaista joulunviettoa. Suomen Lähetysseura on toimittanut vihkosen, jonka saivat tilaisuuden jälkeen laulajat mukaan koteihinsa.
Jopa radion jumalanpalvelus tänään oli Kauneimpien joululaulujen messu. Tutut joululaulut kajahtivat sunnuntaina Nurmeksessa erityisen mieleenpainuvasti. Evankelisluterilaisessa kirkossa sai kantaesityksensä Kauneimmat joululaulut -messu. Messussa saarnasi Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Urkurina ja pianistina toimi messun sovittaja ja säveltäjä Timo Kiiskinen.
  
Meillä kotona oli lentopallopeliporukka joulukahveilla ennen Kauneimpia joululauluja. Oli mukavaa rupatella isolla joukolla. Lähdimme sitten yhdessä kirkkoon  laulamaan ja sen jälkeen illalla pelasimme vielä koulun liikuntasalissa innokkaasti lentopalloa. Peliporukkammehan ikähaarukka on ollut noin 70 vuotta!
 
Mies lapioi ja kolasi kolmatta tuntia pihaa ja pihatietä auki, kun lumi oli tuiskunnut sen umpeen isoiksi kinoksiksi. Oli aika hikinen urakka ennen vieraiden tuloa, että sai tilaa myös kaikille  autoille. Pelistä tullessa huomasimme, että tie alkoi taas täyttyä lumesta -  aamulla lienee uusi urakka edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti