Villadangos del Paramosta Astorgaan

Kunnallinen alberge oli hyvä Villadangos del Paramossa. Isossa salissa meitä nukkui vain seitsemän hajaantuneina eri puolille. Sain mantan eli huovan, mikä lämmittää mukavasti ja jonka kanssa on ollut helpompi nukkua kuin makuupussissa. Nukun siis silkkilakanapussissa, jonka päällä on huopa - tai siis olen huopaan kääriytyneenä pussilakanassani.
Sänkyni kohdalle osui vielä pistorasia, joten sain hyvin ladattua kännykän ja kameran akun. Illalla pääsin kohtuullisen aikaisin uneen ja nukuin mielestäni hyvin, vaikka parin tunnin välein katsoinkin kelloa. Aamulla oli sovittu kuudelta ylösnousu, niinpä heräsin kahta minuuttia vailla.

Aamupalaksi tein taas puuron ja päälle banaaniviipaleet, teetä ja leipää... Viimeinen pikapuuropussi tuli käytettyä eikä täällä Espanjassa ole löytynyt vastaavia.
Vähän vaille seitsemän lähdin kävelemään heti alkumatkasta taas laulaen tuota tuttua Tule kanssani Herra Jeesus... Tule askele askeelta minun kanssani kulkemaan...
Kolme astetta oli lämmintä lähtiessä ja kymmeneen asti pidin käsineitä vielä kädessä. Puolimatkassa vähensin pois fleezen ja laitoin tuulipuseron tilalle. Illansuussa oli lämmintä auringossa, mutta varjossa 13 astetta. Ei kuitenkaan ole satanut kuin alkumatkasta.

San Martin del Caminossa  neljän ja puolen kilometrin päässä jo hain leiman. Seuraava pysähdyspaikka olikin vasta Hospital de Orbigossa lähdöstä yhdentoista kilometrin päässä. Uusissa albergeissa ja kahviloissa on jo isot invalidivessat - kai se on EU-vaatimuskin- ja ne ovat yleensä myös hyvin siistejä. Wifi on kaikkialla yleisissä käytettävissä - tosin useimmiten salasanan takana. Hospital de Orbigon tässä kahvilassa ei sitä ollut.

Hospital de Orbigon jälkeen camino haarautui: joko suoraan Astorgaan tietä N-120 seuraten tai kiertäen kylien kautta. Valitsin jälkimmäisen, vaikka se oli ainakin kilometriä pitempi reitti ja reittinä taatusti hankalakulkuisempi. Samaa reittiä olin kulkenut aikaisemminkin. Lintujen lauluja ja monen monia kevätkesän kasveja oli mukava tarkkailla. Millaisen konsertin nuo linnut päivisin pitävätkään. Ja lähes jokaisen kirkon kellotornissa on haikaranpesiä ja niissä tällä hetkellä jo poikasiakin. Kiva seurailla! 
Santibanez de Valdeiglesias oli muuttunut: nyt siellä oli uusi hieno kahvila-alberge, kun entuudestaan oli vain kirkollinen alberge. Kirkollinen mainosti nyt italialaistyyppistä ruokaa yhteisöllisyyden lisäksi.
 Siitä eteenpäin ehkä kilometri oli pystytetty vaeltajaa kuvaava kuin meillä linnunpelätin, mutta kiva.

Sitten alku tämän päivän hankalin osuus mäkiä ylösalas ja tie irtokivinen tai ainakin kivinen, epätasainen.

Kun matkaa oli jäljellä enää kolmannes, olivapaaehtoisten pitämä tarjoilu kiva apu keskellä ei-mitään. Ystävällistä vähän  hipin näköistä porukkaa, mutta sydämellistä.

San Justo de la Vegaa ennen oli risti Cruceiro Toribio, jonka juurelle on voinut myös jättää kivensä, jos ei ole vinut jatkaa pitemmälle vaellustaan.

Astorgaan tulo tuntui pitkältä kuin nälkävuosi, etenkin sitten, kun jo pääsi kiipeämään yli rautatien ja kiipesi mäelle.

Matka katedraalille ja albergeen oli vielä pitkä.

Tämä alberge on nimeltään Alberque de Peregrinos San Javier aivan lähellä katedraalia. Tässä makuuhuoneessa on yksitoista petiä toisessa kerroksessa.  Huoneita on aika monta ja pesutilatkin olivat hyvät.

Pyykki ripustetaan kaduille, jotka ovat vedettäviä toisen talon seinästä tänne. Tosin laiskana en pessyt kuin tukisukat - kunhan eilisetkin edes kuivuisivat.

Olen maannut sängyssä huovan alla jalat ylhäällä tätä kirjoittamassa kuten monet toisetkin vaeltajat - tässä Anna.
Nyt syytä lähteä etsimään päivän peregrinomenupaikka.  Tulin Astorgaan noin klo 14.