Olivan aamu oli rauhallinen niin albergessa kuin kylalla.Normaalit aamutoimet ja wifiyhteys kotiin ennen kavelyyn lahtoa. Matkalla kuulin etta toisessa huoneessa eri kerroksessa missa olin nukkunut oli ollut badbugseja. Huhhuh. Sain jopa kuvan niista whatsappiin. En todella toivoniita repustani loytyvan.
Kuljin tanaan taas vaihtoehtoista tieta, koska kuulemma varsinaisella caminolla on paljon vetta. Lahdin kulkemaan Vilar de Plasenciaa kohti . Viisi kilometria vaelsin olematta varma olenko oikealla tiella. Koko kylassa en aamulla nahnyt ketaan. Ja matkalla vain pari autoa tuli vastaan eika reagoinut mitenkaan. Kun saavuin Vilar de Plasencian tienristeykseen, huokaisin helpotuksesta.N tie, joka kulkee lapi maakuntien tuli eteeni. Sita pitkin sitten lahdin eteenpain. En pysahtynyt heti avoinna olevaan Repsolin kahvilaan, vaan jatkoin matkaa Hostal Asturianuksen kahvilaan noin vttden kilometrin paahan. Siella taas se tavallinen annos, solo espresso ja aqua, nyt jo euron ja kaksikymmenta senttia.
Kun jatkoin matkaa garreteeralla, huomasin edellani pari tuttua vaeltajaa, nuo espanjalaiset vanhahkot miehet, joiden kanssa jomonta yota on samassa huoneessa nukuttu. Vaelsimme vuorotahtia. Kun joku pysahLa Casa tyi kuvaamaan tai juomaan, toiset kulkivat ohi. Valilla juttelimme.
Kuvaamista kylla riitti, kum
N katselimme lehmalaumoja, haikaroita tai lumisia vuorenrinteita.
Olipa taas vaelluspaiva aikaa rukoilla ja lauleskella tuota vaellusvirttani Tule kanssani Herra Jeesus.
Perille albergeen opasti paikallinen vanhempi nainen mielissaan perille asri, kun
tieta hanelta kysyimme. Ystavallinen ja avulias hospitelara Rosa otti vastaan ja opasti
talon tavoille. Tama on yksityinen alberge nimeltaan La Casa de mi Abuela. Viisitoista euroa aamupalan kera. Siisti. Lakanat ja peitot valmiiksi petattuina. Saippuaakin suihkussa. Ja mika parasta kurapaivien jalkeen, lavadora ja secadora kahdella eurolla yhteensa ja pyykin sai valmiina. . Laitoin kaiken mahdollisen pesuun ja olin hieman vahissa nuo pari tuntia pyykkia odotellen. Soin kuppikeiton ja menin petiin ihan peiton alle torkuille. Tosin en saanut unta, mutta lepasin.
Lahdin suositeltuun ravintolaan peregrinomenulle porukassa. Viela kauppaan evaat huomiseksi ja enpa paljoa jaksanut siella liikuskella. Juttejin hospitelaran kanssa saksaksi ja meidta otettiin yhteiskuvakin.
Olen majoitettuna kymmenen hengen huoneeseen taas alapetilla. Ja kylla nyt olisi jo unen aika.
Aurinko paistoi tanaan vaikka ei liian lamminta vaeltaessa ollutkaan. Ja kukot kiekuivat matkan varrella ja linnunlaulussa sai kulkea. Lehmalaumoja laskeskelin, ovat ne todella isoja yli sata paata jossakin oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti