Sivun näyttöjä yhteensä

14.11.2013

Kaamoksen selätystä

Pimeyden keskellä valokuvatorstain 303. haasteen aiheena on tällä viikolla kaamos.
Kaamosta yritän selättää kirkasvalolampun avulla. Olen laittanut lampun keittiön pöydälle, jonka ääressä syön aamiaisen ja luen päivän lehden. Pimeän vaikutusta ja valon saannin määrää vähentää työssäkäyvillä se, että aamulla lähdetään töihin pimeän aikaan ja palataan kotiin iltahämärällä tai pimeällä. Kyllä me muutkin tarvitsemme valoa, ettei kaamosväsymys iske.
Hyvä kirkasvalolamppu ei häikäise ja on tarpeeksi valovoimainen tarvittavan matkan päästä. Kirkasvalolamppu on normaalin loisteputken kaltainen, mutta paljon kirkkaampi lamppu. Vähimmäissuositus valovoimalle on noin 2500 luksia. Kirkasvalo pääsee silmän verkkokalvon kautta vaikuttamaan käpylisäkkeen toimintaan. Käpylisäke erittää unihormonia eli melatoniinia, jonka tuotanto vähenee kirkkaan valon vaikutuksesta.

12 kommenttia:

Huopatossunen kirjoitti...

Kirkasvalolamppu on ihan ehdoton :)

Matkatar kirjoitti...

Hyvä idea! Itsekin kokeilin joskus töissä tuonkaltaista lamppua, oli ihan ok!

Kuvittelija kirjoitti...

Korvaavaa, mutta oikeesti kaipaan niin auringonvaloa.

arleena kirjoitti...

Hyvä lääke kaamosta vastaan.

MariL kirjoitti...

Minä taasen niin nautin näistä pimeistä, en saa kevät- ja kesäaikaan nukuttua kunnolla, mutta näin syksyisin uni maistuu, ja olen sen ansiosta päivälläkin paljon pirteämpi. :) Eikä ole niin paljon migreeniäkään kuin kesäaikaan, kirkkaat valot ja auringonpaiste laukaisee sen niin herkästi. Kynttilänvalo riittää! :)

Ritva kirjoitti...

Aurinkoa, aurinkoa minä kaipaan.

eem kirjoitti...

Kaikkea markkinamiehet meille keksivät!

Unknown kirjoitti...

Kyllä tähän pimeään masentavaan aikaa valoa tarvitaan.

sylvi kirjoitti...

Valo on tarpeen.
Täällä etelämmässä ei sitä täydellistä kaamosta olekaan, sillä aurinko ei ole poissa kokonaan.

Valoisia lukuhetkiä lampun äärellä♥

Pekka kirjoitti...

Vähän se harmittaa kun ei ehdi seurata lintujen ruokailua kun on töissä pimeästa pimeään. Viikonloppuna sentään onnistuu ja iltavuoroviikolla. Kiitosta kommenteista omasta ja Väinön puolesta. :-)

JaanaMarjo kirjoitti...

Hmmm, tarvitsiskohan kokeilla?
Valoa täällä pimeydessä tosiaan kaipaa.

Pieni Lintu kirjoitti...

Toi vois olla hyvä!