Vieläkin voi hiihtää

Viikko sitten maanantaina oli latu pöpperöinen, mutta sitten keskiviikkona sainkin hiihtää aivan juuri aurattua latu-uraa latukoneen perässä. Edellisenä yönä oli sadellut hieman lunta, joten oli hyvä tehdä hiihtoura kuntoon. 

Vielä lauantaina ja tällä viikollakin tänään on ollut mahdollista hiihtää tuolla vaellusreitillä. Tänään oli valitettavasti, onneksi vasta kuitenkin ensimmäistä kertaa, tuolla osuudella joku kulkenut ison koiran kera ja vielä perinteisen latua pitkin! Latu oli jo muutenkin aika pehmeä. 
Pohdituttaa, miten Finlandia-hiihdon järjestäjät saavat kunnon ladut tuhansille hiihtäjille kestämään tulevan viikonloppuna. Nyt jo on tänään annettu varoitus, ettei kannata lähteä hiihtämään hyvillä suksilla niille laduille. Lisäksi hiihtomatkoja on lyhennetty normaalista pituudesta.

Torstaina lähdin hakemaan pikkusiskon meille kävellen. Kun pääsin hänen kotiinsa, niin isoveli odotteli vielä kuljetusta eskariin, vaan sitä ei tullutkaan - taxi olikin unohtanut hänet. Niinpä lähdimme kävelemään meille hakemaan autoa. Matkalla älysin soittaa miehelle, että tule vastaan autolla, jotta saamme nopeammin isonveljen eskariin. Pappa tulikin pian ja niin saatoimme pikkusiskon kanssa isonveljen eskariinsa ihan sisälle asti. Näimmepä mekin eskarin!
Lähdimme siitä pikkusiskon kanssa humputtelemaan kaupunkiin asti eli sovittamaan retkeilykauppaan vaelluskenkiä. Kun sovittelin niitä, sillä aikaa myyjä ohjasi pikkusiskon kokeilemaan pilkkejä. Neitosella oli hauskaa kokeillessaan ja uitellessaan ja katsellessaan erilaisia syöttejä. En vain vielä löytänyt sopivia jalkineita.
Perjantaina vietimme ystävänpäivää pikkusiskon kanssa myös eläkeläisten eli entisten työtovereiden tapaamisessa. Reissaamista on viikolla meillä riittänyt.

Illansuussa  perjantaina lähdin ajelemaan pitkälle reissulle eli ystävänpäivänä oli myös kaste. Kylläpä vanhemmat ja kummit muistavat sen vuoksi hyvin kastepäivän. Kastetoimituksen jälkeen saimme nauttia juhlapöydän antimista kastettua lukuunottamatta. Hänelle riittivät äidin eväät!

"Kasteen kirkas vesi on niin kuin lähde pohjaton,
siinä virtaa siunaten armo Herran Jeesuksen.
Kastemaljan äärellä, Isä, kutsut nimeltä
lapseksesi jokaisen, seuraajaksi Jeesuksen.

 Joka aamu uudestaan omaksesi kokonaan
kutsut uuteen elämään tahtoasi täyttämään..
Kuolemallaan Herramme pois on pessyt syntimme.
Kasteessamme puetaan meidät armoon avaraan."

(Virsi 219) 

Sunnuntaikin oli taas työpäivä. Pyhän nimi oli Septuagesimasunnuntai ja se merkitsee latinasta suomennettuna, että pääsiäiseen on seitsemänkymmentä päivää. Pyhäpäivän aiheena oli ansaitsematon armo. Puhuinkin saarnassani siitä, että tämän pyhän nimi ”Ansaitsematon armo” voisi olla hyvin jokaisen sunnuntain nimi, niin keskeinen asia se on uskossamme.

Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni. Tuo tuttu määritelmä.  Sitä on armo, että pelastumme, pääsemme taivaaseen, yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Sitä, että saamme syntimme anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden. Taivaaseen pääsy ei ole ihmisen ja Jumalan yhteinen ponnistus, vaan se on yksin Jumalan armoa hänelle, joka turvaa Kristukseen.