Salamancassa

Albergeissa saa olla vain yhden yön. Siksi Salamancasta piti löytää uusi majapaikka, koska sain lennot kotiin vasta maanantai-illaksi kohtuuhintaan. Aamulla oli  minulla rauhallinen lähtö, koska lähdin albergesta vasta kahdeksalta. Tosin sunnuntaiaamuna hiljaiseen kaupunkiin se tuntui turhan aikaiselta sekin.

Toki söin aamupalani kaikessa rauhassa. Vaan olipa taas kerran herra korealainen aikainen. Nousi viideltä ja teki pian lähtöä. Mutta tästä albergesta ei saa lähteä ennen seitsemää, ellei ole sopinut, todella painavasta syystä, hospitelaran kanssa etukäteen. Ja tätä ei h.k. tiennyt, hän ei ollut lukenut sääntöjä. Ulos hän toki pääsi, mutta vain puutarhaan. Ja sitten hän kolisteli ja huuteli sieltä avaamaan ovea. Mutta koska ei tunnistettu hänen ääntään, niin kukaan ei uskaltautunut avaamaan aikoihin. Ja ilmeisesti hospitelara nukkui tulpat korvissa tai oli  päättänyt olla puuttumatta eli avaamatta ennen seitsemää.
Porukkamme oli valmiina taas jo myös ajoissa ja päästi takaisin puutarhasta sisään tuon onnettoman korealaisen, joka mökötti sitten seitsemään sadevarusteissaan. Toki vielä ei satanut. Edellisenä päivänäkin vaikkei satanut ja oli pilvinen päivä, niin vielä kymmeneltä kasvien lehdillä oli pisaroita ja heinä märkää ja tiukka pohjoistuuli. Niin kai tänäänkin.
Hospitelara tuli puolinukuksissa avaamaan oven noin kymmenen minuuttia yli seitsemän. Ehkä harmissaan aikaisesta herätyksestä.

Kun lähdin albergesta, etsin tämän majapaikan Pension Salamancan. Soittelin ovikelloa ja soitin puhelimellakin mutta kukaan ei vastannut. Lähdin sitten uudelleen kävelylle lämmitelläkseni. Löysin avoimen kahvilan ja tilasin espresson ja sain wifin salasanan ja istuin siellä kahvilassa toista tuntia. Sitten tulin uudelleen ulko-ovelle, mutta sama juttu. Yhtäkkiä vastapäisestä talosta kolmannesta kerroksesta avautui ikkuna ja rouva sieltä huuteli, että haluanko majoitukseen. En oikein kerinnyt edes vastata, kun jo toiseen ikkunaan tuli herra puhelimen kanssa ja soitti Pension Salamancaan. Ovisummeri soi ja kuului kysymys, olenko tehnyt varauksen, vastasin en ja pääsin sisälle.  Huutelin kiitokset noille avuliaille naapurivanhuksille. Kun pääsin toiseen kerrokseen, ovi avautui ja Pension Salamancan rouva oli vastassa. 25€. Sanoin että liikaa. No, 20€ sain sitten pienen pienen huoneen onko tämä nyt sitten viides kerros, ja on parveke myös. Ja lavuaari, mutta vessa ja suihku yhteinen käytävällä.

 Näkymä ikkunastani vilkkaalle keskustan kävelykadulle.

Tuo valkoinen parveke tuolla ylhäällä on minun!

Aluksi lepäsin pari tuntia ja sitten jo ennen puolta päivää lähdin kaupungille ja varmistin huomisen reitin linja-autoasemalle ja kävin ostamassa bussilipun valmiiksi Madridin lentokentälle. On minulla sentään aikaa huomiseen puoleenpäivään asti olla tässä.

Iltapäivän kiertelin keskustan nähtävyyksiä katselemassa ja syömässä lähistöllä päivän menun. Kotiin jo kaipailin. Jotenkin tuntui turhalta olla vain  - ei oikein innostanut vaelluksen jälkeen olla ns. ihmisten ilmoilla.

Kirkkovuoden aiheena on tänään Jumalan kansan koti-ikävä! Koti-ikävä kahdella tapaa on nyt mielessäni.

Käy kohti isänmaatansa tien kaidan matkalaiset,
ja maailmassa vieraassa he ovat muukalaiset.
Ei kaupunkia pysyvää, vaan vaivaa, koti-ikävää on heillä matkallansa.
(Virsi 365:1)