Armenteirasta Vilanova de Arousaan

Aamu aikainen oli taas kun heräsin. Yksi kuorsasi todella lujaa ja olikin siirtynyt patjoineen seurustelutilaan nukkumaan. Ja kun monet heräsivät, olisivat aamupalaansa laittaneet ja syöneet siinä, mies kuorsasi edelleen. Onneksi hän heräili varttia yli kuusi, joten pääsin  keittämään mikrossa vedet ja sain puuron valmiiksi. Laittelin kaikki varusteeni muutenkin kuntoon ja odottelin päivän valkenemista. Luontopoluille ei kannata lähteä ennen seitsemää. Isoista kaupungeista voi kävellä ulos jo aikaisemmin, kun niissä on katuvalot. 

Kun puisto loppui, oli vessa! Tosin en tarvinnut tällä kerralla. Se oli puhdas ja siisti, vailla paperia

Vallan mukava kävely puron oikeaa laitaa vaeltaen  viitisen kilometriä, siis puroa ja sitten sen jälkeen luontopolku seurasi noin toiset viisi jokea, nimeltä  Rio Umia. Muutama kalastaja näkyi onkimassa ja jo aamulla tuli pyöräilijöitä vastaan polulla, vaikka tai juuri siksi, kun on sunnuntai.

Keltaisia nuolia olisi saanut olla näkyvissä tiheämmin ja  enemmän. Nyt takaisinpäin kohti Fatimaa olevat siniset nuolet varmistivat reitin paremmin ja myös valkoiset ja keltaiset viivat mm. puissa. Niiden muuta suuntaa en tiedä. Samoin näkyi punaisia nuolia - minnehän johtavat?

Pontearmelaksessa ylitettiin siltoja myöten pari kertaa tuo joki.

Jo sitä ennen Barrantesissa oli kahvila, ehkä kesäkahvila pian puisto-osuuden loppuessa. Aamuinen espresso teki hyvää. Samalla muistelin tuota puron varren kulkua puunjuurineen ja kivineen ja olipa vesimyllyn jäännöskin. Oli myös kivistä tehtyjä rakennelmia, joissa oli pienehkö aukko puroon päin. Käyttötarkoitus ei minulle selvinnyt.

Opaskirjan mukaan matka oli jatkuvasti alasmenoa, mutta se ei tuntunut tuolla luonnossa vaikealta, kun alastulo jakaantui monelle kilometrille puron kohinaa seuraten.

Tien varrella oli pieni kappeli, hiljennyin. Lauloin siellä myös ääneen tuon Matka virteni 548. Kaikui kivasti kiviseinissä.

Stämppimieskin meni siksi aikaa huomaavaisesti ulos.

 Kylissä näkyy sähkötolpissa kuolinilmoituksia. Tässäkin tämä päivämäärä.

Horreot ovat myös nimenomaan Galigian erikoisuus. Ja näitähän täällä löytyy. Nämä ovat varastoja. Ainakin olleet aikaisemmin, nyt usein vain koristeina eivätkä tietääkseni enää ruoka- ja viljasäilöinä.

Noin12 - 13 km kuljettuani ja muutamat tauot kivillä pidettyäni tuli tienhaarassa huoltoasema Restol, jonka kammaria hyväksi käytin.

Kohta se jälkeen alkoi nousuosuus, joka ei ollut kovin pitkä, mutta tiukka. Alaspäin meren rantaa kohti puolestaan oli helppoa kulkea, ei liian jyrkkää. Toki olin muistanut kiristää nauhat, etteivät varpaiden kynnet tai varpaat mene muusiksi.

Ensimmäinen näkymä merestä tänään.

Rantaa pitkin tuntui matka jatkuvan ikuisuuden. Toki oli mukavaa katsella perheidenja ystävysten rannalla oloa, vaikka vuorovesi oli jättänyt pohjaa pitkälle vedettä. Vihdoin tulin sillan yli ja vielä siitä lähes kilometrin oikealle albergueen, joka sijaitsee urheilutalossa.

Tämä avautui vasta 14.30, joten toin rinkan alakerran kahvilaan säilöön ja lähdin taas päivällä lounaalle. Nyt ei ruokapaikka tärppinyt: miltei joka ruoassa oli jotain allergisoivaa. No, söin sitten ranskalaiset ja possua. Ja sorbetin jälkiruoaksi. Taas sama hinta:10€ päivän menu. Mutta joku toinen paikka varmaan olisi tarjonnut maukkaamman aterian tänään.

Kun olin ilmoittautunut ja maksoin samalla huomisen venekyydin, pääsin majoittumaan ja pyykille ja suihkuun. Huomiseksi pitää venereissua varten hakea kaikki lämpimät vaatteet  ja sadeasut valmiiksi, koska on ehkä jo sateinenkin päivä.

Olgan kanssa kävimme vielä kaupungilla tarkistamassa veneen lähtöpaikan (josta kyllä hospitelaro jo antoi hyvän selvityksen kuvineen tietokoneelta) ja kahvilassa.

Tapasimme taas saksalaisperheen vauvoineen. Vauva on tänään tasan puoli vuotta.

Tänne tähän mennessä on tullut vasta 11 henkeä (klo 18.30).
Majoitushuoneessa on 14 kerrossänkyä.

Pitkin matkaa kuulin tänä keväänä ensimmäisen kerran käen kukkuvan. Pitkää kukuntaa olikin useimmat. Näin matkalla myös eräässä  tarhassa riikinkukon, ankan ja kanoja ja kukon. Toki kukotkin kiekuivat taas talosta toiseen. Ja koirat haukkuivat.