Aino ja Kalle syntyivät keskosina, noin kilosina pieninä. Heidän elämänsä alusta kertoo oululaisen Essi Kummun kirja Lasteni tarina (Tammi 2014). Vauva-aika sairaalassa oli kipeä kokemus.
Mutta kipeys ei hellittänyt otettaan, vaikka vauvat saatiin lopulta
terveinä kotiin. Vauvat
olivat toipuneet aivonverenvuodosta, sydänleikkauksista ja siitä, että
keuhkot eivät toimi. Menettämisen ja kuoleman pelko, huoli, jäi
kuitenkin perheeseen ja äidille. Lapset olivat pitkään keskoskaapeissaan ja äiti kävi heitä päivittäin
katsomassa. Jännitti selviävätkö. Poika joutui useaan leikkaukseenkin.
Äidin ahdistus lasten selviämisestä oli iso.
Tytär kahdeksanvuotiaana oli pyytänyt äitiä kertomaan vauva-ajastaan. Äiti pohti, mitä kertoa ja miten pystyy siitä kertomaan.
Tarina alkoi: Synnytin kaksoset 22 ja 23.10.2002. Silloin synnytyspoltoissaan Emmi lupasi, että he saisivat omat syntymäpäiväkakut aina syntymäpäivinään, mutta vielä niin ei ole tapahtunut.
Kummu muistelee elämäänsä muiltakin osin. Vanhemmuuteen liittyy runsaasti asioita, joita ei sanota ääneen. Odotuksia ladataan sekä äidille että isälle. Kummu on oivaltanut, että vanhemmuuden traumat ja muut pelot peritään. Perheet vaikenevat sukupolvesta toiseen. Mummun lause juuri ennen kuolemaansa jäi tärkeäksi: Tule, pijetään käjestä. Ja pappa meni puolisonsa luo ja otti häntä kädestä ja oli tämän luona kuoleman hetkellä. Sitten kun pappa itse oli sairaalassa ja Kummu kävi katsomasa häntä, oli vähän samantapainen asia. Vihdoin läheisyys, mitä oli koko elämän pelännyt. Tule. Ota minua kädestä.
Olen kirjoittamassa omaa elämänkertaani ja siksi luin myös tämän kirjan vinkkejä hakiessani.
Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2017 kohtiin:
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
20. Kirjassa on vamaminen tai vakavasti sairas henkilö
36. Elämänkerta tai muistelmateos
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti