Ilves, ei kuitenkaan karhu

Pitkästä aikaa oli mökkireissu. Edellisen kerran näet kävimme ennen joulua hakemassa joulukuusen. Kun tulimme mökin pihaan, niin huomasimme lumessa eläimen jäljet. Mies tokaisi ensiksi, että taitaa olla karhu kulkenut pihan poikki, mutta kun tarkastelimme tassujen jälkiä, niin mielestämme niissä joissakin jäljissä näkyi kynsien jälkiäkin. Ilveksellä on suuret tassut, joten olisikohan tuo ohikulkija ollut ilves? Kaikenlaiset pupusethan  kelpaavat ilvekselle, joten se on voinut olla ruoanetsimisreissullaankin. Viime keväänä/kesänä joku paikkakunnalta kertoikin nähneensä aika lähellä mökkiä ilveksen.

 Mittailin noita jälkiä vielä tulitikkuaskillakin.

 Pihlaja-angervon lehtisilmuja oli jo hieman auennut.

 

Pääsyy mökille menoon oli puiden kaato. Tänään mies kaatoi pitkän koivun ja ison männyn mökin pihamaalta. Kasasin pöllejä ja poltin risut. Osa männystä jäi vielä käsittelemättä, koska satoi aika runsaasti.

Mökin pihapiirissäkään ei ollut paljon lunta. Jäällä lainehti vesi. Kun tuuli, niin kauempaa katsoen järvellä olisi luullut veden vapaana aaltoilevan.

Hiiret olivat syöneet kaiken rotanmyrkyn ja lossaankin oli jäänyt yksi kiinni. katselin netistä rotanmyrkyn hintoja. Todella paljon hinnat ovat nousseet parin vuoden sisällä. Miten kohta maaseudun eläjät pystyvät torjumaan rottia ja hiiriä, kun myös myytävät annoskoot ovat pienentyneet reippaasti? Ei niitä tuhoeläimiä pelkillä lossilla pysty hävittämään.

Tänään on tuhkakeskiviikko. Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.

Laskiaista

Laskiainen (laskiaistiistai) on 46 päivää ennen pääsiäistä.  Siksi sen päivämäärä vaihtelee vuosittain pääsiäisen ajankohdan mukaan.Tänä vuonna laskiainen on poikkeuksellisen aikaisin , nyt eli tiistaina 9. helmikuuta. Seuraavan kerran se on yhtä aikaisin vuonna 2027. 

Laskiaisesta alkaa 40 päivää kestävä paastoaika, joka päättyy pääsiäisenä koska sunnuntait eivät ole paastopäiviä.  Laskiaispullien ja  hernekeiton syömisen lisäksi laskiaista on ollut tapana juhlistaa laskemalla mäkeä. Tänä vuonna se ei sään puolesta onnistunut: lumet ovat mäistä sulaneet.

Suvussa vietetään usein nimipäiviä. Niin laskiaistiistanakin oli Raijanpäivät, jonne sukua kokoontui. Kirjahyllyssä oli kummieni kuvat. Muistelimme heitä.

Laskiaistiistaihin kuuluu aina kylän yhteinen laskiaisrieha.  Kyläyhdistys ja seurakunta järjestävät yhdessä. Olimme paistamassa lättyjä ja makkaroita yhteisvastuun hyväksi monen muun kanssa. Ne maistuivat.  Kylläpä iloitsimme etenkin tänä vuonna kyläyhdistyksen telttakatoksesta, kun miltei koko illan satoi vettä. Tuo katos suojasi hyvin työihmiset  ja osin myös ostajatkin. Liikkeellä ei ollut läheskään niin paljon väkeä kuin edellisenä vuonna, mikä oli ymmärrettävää sään takia.Useina vuosina on ollut monenlaisia ulkotapahtumia kisoja ja hevoajelua ja mäenlaskua. Tänä vuonna nekin oli pakko jättää pois lumettomuuden ja vesisateen takia. Sisällä kylätalolla oli toki lämmintä. Ja tietysti mm. kahvia ja laskiaispullia.

 Lapsille (ja kai olisi ollut aikuisillekin) oli kasvomaalausta.

Kivoja kuvia he saivatkin valintansa mukaan kasvoihinsa.

Heleätä ? helmikuuta

MakroTexin tämän viikon haasteaiheena on HELMIKUU. 

Helmikuu on ollut tänä vuonna outo: vettä, räntää, lunta, näitä vuorotellen.Toisaalta säät vaihtelevat nopeasti. Välillä on suojasää, jolloin puiden oksille jäänyt lumi sulaa vedeksi, mutta sitten taas pakastaa, ja vesipisarat jäätyvät miljooniksi helmiksi, jotka kimaltavat kevätauringon paisteessa. Siitä johtuu kuukauden nimi, joka Mikael Agricolan kalenterissa  on helmenkuu. Vaan nyt on luvassa vielä ainakin viikon verran lämmintä suojasäätä.

Pihalla on toisinaan lumipeite, toisinaan vihreää näkyvissä. Haravointia miltei voisi jo alkaa.

 Jäätyneitä vesihelmiäkään ei juuri nyt löytynyt.

Mustaherukan lehtinuput ovat jo värikkäitä.

Toki kerkesin hiihtämäänkin - sen ainoan kerran ja jäälle, jossa oli hieman lumipeitettä. Latuja meidän seudulle ei ole tänä talvena tehty.

Kun ulkona on märkää, voi olla sisällä neuloen ja lukien. Neuloosi ei jätä rauhaan tänäkään talvena.
Lisäksi olen Helmet lukuhaasteessa mukana: 50 erilaista kirjaa vuoden mittaan yritän lueskella. Tai ainakin 50 eri täppiä kirjoista.

Laskiaistiistai on tänään.  Meidän kylällä on laskiaisrieha Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. Ja sitten huomisesta, tuhkakeskiviikosta alkaen alkaa paastonaika pääsiäiseen asti.

Esra Elovainio Kashonamaalla

Tänään on Lainan päivä. Siksi kannatti käydä kirjastossa lainaamassa kirja ennen kirjoittamiskurssia. Kirjastossa oli illalla tapahtumakin, mutta parkkipaikalla ei ollut kurssin jälkeen tilaa lainkaan ja niin ajelin suoraan kotiin.

Olet lukenut taas, sanoo mies, Et tee mitään muuta kuin luet! Toki nyt vähän sentään muutakin. Mutta olen lueskellutkin. 

Luin sarjakuvakirjan Esra Elovainiosta, joka toimii lähetyssaarnaajana Kashonamaalla. Martti Pentti on piirtänyt ja kirjoittanut monta kirjaksikin tehtyä Esraa. Tämä kirja, Afrikan aava santa, saarnaaja Esra Elovainio oli sarjassaan ensimmäinen, Suomen Lähetysseuran julkaisemana vuonna 1991. Toinen osa on Kotimaata kohden (1993), kolmas Piskuinen lauma (1997), neljäs Oppia ikä kaikki (2002), viides Lehdessä luki (2007) ja kuudes Kuku Luise (2011) ja seitsemäs Valistus on viritetty (2015).

 Saunanrakentamista

 

Ja sitten saunotaan

Esra Elovainio on seikkaillut pitkään Suomen Lähetyssanomissa, vuodesta 1981 alkaen.  Sarjakuvan päähahmo on vilpitön ja hyväntahtoinen lähetyssaarnaaja, jonka perhe, työtoverit ja kashonamaalaiset ystävät tulevat tutuiksi. Sarjakuva kertoo elämästä kuvitteellisella Kashonamaalla, joka muistuttaa hämmästyttävästi  1900-luvun alun Ambomaata.  Martti Pentti on ollut Kotkassa kuvaamataidonopettajana, mutta viettänyt lapsuuttaan Ambomaalla. Hän kuvaa lähetystyön historiaa tarkkanäköisesti ja lämpimästi niin Lähetyssanomissa kuin näissä sarjakuvakirjoissakin.

Niin tätä vanhinta Esra-kirjaa kuin uudempiakin on ollut kiva lueskella kuten myös Suomen Lähetyssanomat -lehden sarjakuvaa Esrasta. Saa pohtia evankeliumin sanoman leviämistä ja iloita huumorista. Martti Pentti on taitava kuvaaja ja kertoja. 

Tämä sarjakuvakirja osuu ainakin seuraaviin Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:

11. Sarjakuvakirja

41. Kirjassa lähetetään kirjeitä

48. Kirjassa on alle 150 sivua

Rakastan kirjastoa

Kuvittele, että olisi paikka, jonne voisit mennä rauhassa katselemaan eniten himoitsemiasi hienoja esineitä ja asioita. Myyjä ei tyrkyttäisi mitään, kukaan ei pyytäisi maksua. Ympäristö olisi lämmin, suojaisa ja miellyttävä. Saisit viipyä esineiden ja asioiden äärellä, katsella kaikenlaista rauhassa, ottaa esineitä hyllystä ja marssia niiden kanssa kotiin. Ilmaiseksi! 
Tällainen paikka on olemassa. Se on suomalainen kirjasto.

Rakastan kirjastoa. Harmittelen, että kirjastoon on pitkä matka kotoa. Kirjastoauto pysähtyy toki postilaatikolla kerran kahdessa viikossa illansuussa parikymmentä minuuttia. Valitettavasti tuo aika sujahtaa usein huomaamatta ohi. Ja taas olisi muistettava parin viikon kuluttua. Ehkä kännykässä oleva hälytystoiminto toisi tuohon apua. Ja tälläkin viikolla olen poissa tuona aikana.

Onneksi käyn tänä keväänä kaupungissa kurssilla kerran pari viikossa ja samalla matkalla voin pistäytyä kirjastossa vaihtamassa kirjoja. Ja onneksi nykyään kirjoja voi etsiä omasta kirjastosta netin kautta ja niitä voi myös maksutta varata.

Helmet-lukuhaasteeseen 2016 luin kirjan kirjastosta. Saana Saarisen ja Kati Tiirikaisen kokoaman Rakastan kirjastoa. Tarinoita lukijoilta (Avain 2015). Kirja osuu pariin haasteen täppiin eli
6. Kirjastosta kertova kirja
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja.
Lisäksi kirjaa voisi luokitella myös tietokirjaksi, koska sen kirjoittamiseen on saatu apurahaa Suomen tietokirjailijat ry:ltä.

Kirjasto on sivistystä, palvelua ja yhteyttä kirjailijan ja lukijan  välillä, kirjasto on ilmainen, kirjastossa on tapahtumia ja kirjasto on mukana läpi elämän. Tuossa muutamia aiheita, joita kirjassa käsiteltiin.

Kirja toi esille tuntojani kirjastosta ja pohditutti, miksi ei kaikkialla maailmassa ole tällaisia mahdollisuuksia kuin meillä Suomessa.

Jäällä

Aamupäivällä kävin pikkusiskon kanssa ostoksilla.  Olin luvannut pikkusiskolle, että hän saa valita itse syntymäpäivälahjansa. Kiersimme useassa liikkeessä etsimässä sopivaa ja mieluista. Niinpä lopulta tällaiset legot löytyivät.

Samalla matkalla kävimme Marimekonkin liikkeessä. Sieltä löysin jälleen puoleen hintaan itselleni mieluisen vaatteen eli pitkähihaisen trikoopuseron/paidan nimellä Ylva, kuvio kai Kyyhkynen, harmaakuvioista. Se sopii hyvin oranssin liivihameen/tunikan alle.

Palattuamme pikkusisko kokosi legot ketterästi. Isä tarjoili välipalaa meille ja sain nauttia koko perheen kanssa seurustelusta.

Lounaan jälkeen lähdin hiihtämään. Sitä ennen mies kunnosti minulle sukset, jotka olivat vielä viime talven jäljiltä.  Kävelin kuntopolulle ja hiihdin siitä ensin järven rantaan. Mies oli käynyt hiihtämässä jo aamupäivällä. Hiihdin järvellä hänen jälkiään seuraten suoraan järven yli vastarantaan, jonne oli noin 7.5 kilometriä.
Järvellä oli pilkkijöitä siellä täällä ja eräässä saaressa oli tulistelijoita iso joukko. Siellä taidettiin keitellä nuotiokahvit ja paistella makkaraa. Joku kulki potkukelkalla jäällä, joku pyöräili, joku veti pulkkaa perässään ja jokunen oli hiihtämässäkin.
Tuuli selän takaa aika reippaasti. Menomatka sujui siis mainiosti. Vähää ennen vastarantaa alkoi sadella lumiräntää. Paluumatka olikin sitten aikamoisessa tuiskussa tulemista. Huppu päähän ja leuka alas ja katse vain latuun, joka tosin oli jo ummessa. Paluu kesti hieman kauemmin kuin meno eikä palatessa näkynyt järvellä enää ristinsieluakaan. Aika märkänä palasin kotiin!
Hyvältä kuitenkin tuntuu jälkikäteenkin reissu ja harmittelin, etten ollut lähtenyt edellisinä päivinä miehen mukana jo hiihtämään.

Illalla ennen saunomista leivoin laskiaispullia ja tietysti myös sämpylöitä lauantain kunniaksi.

Runebergin juhlintaa

Tänään on Runebergin päivä. Siksi piti myös käydä hankkimassa leivokset, Runebergin tortut. Nyt illalla ne nautimme ja samalla lasillisen sisilialaista Pellegrino Malvasia -viiniä, jota hankimme viime syksyn Sisilian matkallamme.
 
J.L.Runebeg on runoillut - tosin ruotsiksi -  mm. Maamme-laulun, Vänrikki Stoolin tarinat (ilmestyi vuonna 1848 ja 1860), paljon runoja sekä  monia virsiäkin. Tuttu virsi ( 490) noista monista on Mä silmät luon ylös taivaaseen.

Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän.
Sua Herra, ystävä lapsien, nyt hartain mielin mä kiitän.

Sua riemullista on ylistää, ja mielelläni sen teenkin.
Ei sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin.

Oi kiitos lahjoista, joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää.
Ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta kiittää.

Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu,
sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu.

Mua suojaa sä, Isä armoinen, sun Henkes voimalla vielä
ja tieni johdata taivaaseen, iäiseen elohon siellä.

 Muutoin päivä on kulunut rauhallisesti. Kävin töissä, jossa minulla oli vain päivystysvuoro.

Samalla matkalla ostin (puoleen hintaan alennusmyynnistä) uuden pellavaisen tunikan Missiokaupasta. Katselin ja ihastelin sitä ja ajattelin, ettei se mahdu ylleni, kun oma normaali kokoni oli jo loppunut. Mutta tuo pienempi olikin aivan sopiva. Ja väri oli minulle mielestäni juuri oiva. Tässä jyväskyläläisen Riiminkan, Suomessa käsin valmistetussa, Sirkku-mallissa on pyöreä pääntie, helmassa kauniit laskokset ja tasku. Tunika sopii kapeiden housujen tai legginsien seuraksi.

Mies kerkesi taas tänään käydä hiihtämässä, vaikka järvellä kävi aikamoinen viimatuuli. Minä en vieläkään ole suksiani ottanut esille. Taitaa tulla aika kiire saada kilometrejä hieman ennen Finlandia-hiihtoa.