Lapsellista

 

Lastenlasten kanssa on tämäkin päivä touhuttu. Pappa innostui lähtemään isompien kanssa metsämansikoita poimimaan. Ihan miltei pihassa pellon reunassa aurinko on kypsyttänyt paljon marjoja: lapset poimivat heinällisiä, pappa astiaan pienempiä varten.

 

Isompien kanssa oli tänäänkin leipomista. Annoin ohjeita ja ahkerat kädeet taas toimivat. Mustikkapiirakkaan tuli 100 grammaa laktoositonta margariinia (sulatettiin 15 sekuntia mikrossa pehmeäksi), ja desi sokeria, jotka lusikalla vaahdotettiin. Lisättiin 1,5 desiä kaurahiutaleita ja 1,5 desiä vehnäjauhoja, 1 teelusikallinen leivinjauhetta ja kaksi kukkuraista vaniljasokeria. Kaikki sekoitettiin hyvin ja lisästtiin puolisen desiä vettä ja sekoitettiin.  Sitten lasivuokaan taikina (ja sopivasti jätettiin nuoltavaksi niin kulhoon kuin välineisiin, että kumpikin sai taikinaa syödäkseen). Lähes litra jäisiä  mustikoita ripoteltiin päälle ja sitten vielä hillosokeria sitomisaineeksi. Paistettiin  25 minuuttia 225 asteessa.

 Iltapäivällä päiväunien jälkeen tuli nuorinkin lapsenlapsi kyläilylle. Palloa hänkin osasi potkia.

Isosisko kiipeili sujuvasti puuhun ilman apuneuvoja.
Viisi lastenlasta on tänään ollut meitä viihdyttämässä / työllistämässäkin. Mukavaa!

Sana tälle päivälle: Huoli masentaa ihmismielen, hyvä sana sen ilahduttaa. (Sananlaskut 12:25)
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. (Filippiläiskirje 4:6)

Lättyjä ja leipomista

Kun on sadepäivä, niin on hyvä keksiä sisällä tekemistä. Toki lapselapset ovat innostuneet jo useana päivänä piirtelemään. Aamuisin ennen aamupalaakaan he jo ovat lukeneet paksuja kirjojaan, tällä reissulla ainakin Harry Potterin jotkin seikkailut ovat menossa. Monia pelejä on pelattu, kuten suunnistuspeliä ja salapoliisipeliä. Pikkulegotkin innostavat.

Tänään kuitenkin tehtiin illansuussa yhdessä syötävää. Toinen valmisti sämpylätaikinan ja leipoi ne ja toinen teki lättytaikinan. Kummallekin kerroin, mitä aineita voi laittaa taikinaan ja minkä verran ja niin yhdessä saatiin valmista.

Laktoosittomassa ja kananmunattomassa lättytaikinassa oli teelusikallinen suolaa, kolme kukkuraista teelusikallista leivinjauhetta, nelisen desiä vehnäjauhoja, hieman öljyä ja juoksevaa margariinia ja neljännesdesi sokeria sekä punaista laktoositonta maitoa niin paljon, että tuli sopivan löysä taikina.

Sämpylätaikinaan tuli teelusikallinen suolaa, pussi kuivahiivaa, pari desiä kaurahiutaleita, puoli desiä seesaminsiemeniä, reilu ruokalusikallinen kuivattua minttua, vehnäjauhoja kai seitsemän desiä, loraus rapsiöljyä  ja laktoosittoman maustamattoman jogurtin loppu, ehkä pari desiä sekä lämmintä vettä niin paljon, että tuli sopiva taikina. Kaikki sekoitettiin isolla lusikalla.

Molemmat paistoivat lättyjä. Neitonen vain joutui lähtemään kesken kaiken toiseen mummolaan yöksi, joten leipominen jäi vain toisen huoleksi - hyviä sämpylöitä niistä tulikin.

Ja tässä lättymestari, jota isänsä oli opettanut. Hän myös osasi illalla hienosti vastailla englanniksi vieraidemme kyselyihin.

Tampereen reissu

Tampereella on Finlaysonin kirkko, joka on nykyään tunnettu lasten katedraalina. Samalla se on myös  suosittu tamperelainen vihkikirkko. 

Finlaysonin kirkko on ainutlaatuinen Tampereen kirkkojen joukossa. Se on kaupungin historiaan merkittävästi vaikuttaneiden tehtaanjohtajien James Finlaysonin ja Wilhelm von Nottbeckin hengellisen valveutuneisuuden perintöä. Puuvillatehdas oli näet vuonna 1846 saanut oikeuden palkata oman papin eli tehtaansaarnaajan, ja vuonna 1879 valmistui oma punatiilinen rukoushuone tehtaanportin tuntumaan. Finlaysonin seurakuntaan kuului silloin, perheenjäsenet mukaan lukien, miltei puolet kaikista tamperelaisista.

Tässä lasten katedraalissa riittää hämmästeltävää ja tutkittavaa, sillä kirkossa on pysyvästi Raamatun kertomuksia kuvaavia nukkealttareita. Lisäksi kirkossa on lasten alttari, jossa on mahdollisuus leikkiä nukeilla ja tehdä oma tarinansa. 

Käyntimme ajan soi taustalla musiikki. Joku soitti viulua ja flyygeliä. Kirkko on koko kesän lasten tiekirkkona ja siellä on päivystämässä lastenohjaaja jatkuvasti sekä joku kesätyö-muusikko soittamassa.

Mielenkiintoinen paikka vierailla, pysähtyä hiljentymään.

Tuhlaajapoikakertomus oli tehty monen kuvan kera. Ensin oli poika juhlimassa, sitten sikopaimenena ja vihdoin palaamassa kotiin, jossa Isä ottaa hänet avosylin vastaan.

Lounaan jälkeen me Nasevan seniorit menimme kesäteatteriin katsomaan Reinikaista. Monet muistot tuosta TV-ohjelmasta tulvivat useimmilla esiin.

 

Samalla matkalla muutamat meistä poikkesivat Finlaysonin myymälään tutkimaan tarjontaa. Uutuuksiakin oli kuten tämä unipussi.Siinä on yhdessä samassa paketissa, makuupussina,  aluslakana, peitto ja tyynyliina. Se on sisätilojen makuupussi ja jos viluttaa,sen  päälle voi laittaa peitoksi huovan tms. Tuollainen helpottaa kyläilyä niin vierailijan kuin isäntäväen kannalta. On helppo tuoda mukana tuollainen pakkaus ja sen voi vielä sitoa nauhalla kiinni paketiksi kuljetukseen. Tuo pussi painaa kilon verran.

Kesän ensimmäiset metsämansikat

Olimme eilen mökillä lastenlasten kanssa. Pihalla ja järvellä oli monenlaista puuhaa. Muurahaiset tekivät muuttoa toiseen pesään, koska kuljettivat yhteen suuntaan muurahaisenmunia. Kallioilla oli mukava kävellä. Puusouviinkin pienet joutuivat: lastaamaan halkoja saunan takaseinälle. Onkiminenkin kiinnosti hetken aikaa - kun kala ei syönyt, niin muihin puuhiin lähdetttin.

 

Soutaminen oli mukavaa. Viime kesästä taidot ovat jo paljon parantuneet. Ja saunominen ja uiminen tai ainakin kastautuminen vähän väliä. Eli saunaan, veteen, saunaan, veteen lähes pari tuntia nuo veijarit keskenään jaksoivat.

Päivänliljatkin ovat alkaneet kukkia mökillä. Kitkin, harasin, harvensin, kastelin - mökillä on mukavaa touhuta ulkona koko päivä. ja tietysti saunoa ja uida. Kotiin en malttaisi lähteä. 

Kotona tänään jatkoin: Kitkin ja harasin maustemaan ja letkutin viiniköynnöstä. Toki oli tänään pataleivän leipomistakin. Ja pappa teki lasten toivomuksesta pari pellillistä lihapullia. 

Ja minulla oli hammastarkastus - kolmen vuoden välein terveyskeskus kutsuu. Ja reikiä nolla!

Se iso yllätys tänään oli kesän ensimmäiset metsämansikat. Mies kertoi aamusella löytäneensä metsämansikoita ja toki minä illansuussa kävin kurkistamassa, että tottako tuo oli: ja kuten kuvasta näkyy: mansikoita löytyy jo muutamia.

Toinen iso yllätys oli tuoksulehtikaktuksen kukkiminen. Se levittää parhaillaan tuoksua verannalle, missä tuon kukan paikka on. Kukka on niin iso, että se on täytynyt sitoa kiinni seinään ja kattoon. Muutoin se ei pysy pystyssä. Tuoksulehtikaktus vaatii kesällä runsaan kastelun kalkittomalla vedellä. Kukkanuput ovat teräväkärkiset ja kellanvalkoiset, verholehdet ruskean punaiset.

Itse kukka on  kermanvalkoinen ja tuoksuu voimakkaasti avautuessaan ja yön ajan.  Kukka säilyy vain yhden yön, sitten se lakastuu.

Mies tuli kokouksesta kukkakimpun kera. Kun edelliset kukat alkavat lakastua, on tullut uusia.

Aurinkoista

Tämän viikon MakroTex -haasteen aiheena on AURINKO.

Aurinko on paistanut taas Salomo-myrskyn jälkeen ja nyt viileiden ilmojen jälkeen on luvassa hieman lämpimämpää. 

Ilta-auringon säteet tuovat varjokuvia seinälle. Kun aurinko paistaa suoraan silmiin, on hankalaa kirjoitellakin tässä ikkunan lähellä olevan pöydän ääressä.

Enää eivät auringonsäteet häiritse. Alkaa tulla hämärä ja miltei pimeä niiksi lyhyiksi hetkiksi, mitkä aurinko on piilossa. Vielä pari viikkoa ja sitten taas jo päivä lyhenee. Iloitaan tästä hetkestä.
(Kuvat suurenevat klikkaamalla kuvaa.)

Olin tässä - vuosijuhlilla

Rakas Taivaan Isä, minä olen tässä.

Pää on, sydän on ja kädet ovat tässä.

Siunaa pää, siunaa sydän, siunaa kätten työt.

Siunaa koko elämä, päivät sekä yöt. Aamen.

Suomen Lähetysseuran vuosijuhlia on vietetty vuosikymmeniä aina kesäkuun toisena viikonvaihteena. Niin tänäkin vuonna. Nyt juhlittiin Vihdissä. Ohjelma olikin hieman eri tavalla järjestetty kuin aikaisemmin. 

Varsinainen vuosikokous oli vasta lauantaina iltapäivällä entisen aamukokoontumisen sijaan. Aamulla oli muuta ohjelmaa. 

Tervetulomessu teltassa kaikenkokoisille aloitti päivän ja juhlat, joiden tunnuksena oli Olet tässä. Sen tarkoituksena on herättää ajatus omasta paikasta maailmassa, ja auttaa löytämään jokaiselle sopivia tapoja auttaa.

Puhetta ihmisyydestä ja Jumalan rakkauden muutosvoimasta monipuolisesti tarjosi toivon asema aloitusmessun jälkeen.

Vihdin kirkossa oli tuo varsinainen vuosikokous. Kristittyjen hyveenä ei ole vieraspelko vaan vieraanvaraisuus. Seurakunnissamme on näiden vieraiden saapuminen herättänyt monenlaisia tunteita. Mutta entä jos nämä ihmiset onkin johdatettu luoksemme, jotta he saisivat kokea Kristuksen rakkautta meidän välityksellämme, sanoi Matti Repo avajaispuheessaan.

Vuosikokouksen yleensä kaikkein eniten intohimoja tuottava asiakohta on uusien hallituksen jäsenten valinta neljän erovuoroisen tilalle. Niin tällakin kerralla. Vaalivaliokunnan valmistelema ehdotus ei saanut yksimielistä kannatusta hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle. Puheenvuoroja oli paljon. Ja mikä yllättävintä, ensimmäistä kertaa oli muutama puheenvuoro myös jotakuta ehdokasta vastaan. Mustia hevosia (Musta hevonen on kielikuva, jolla tarkoitetaan esimerkiksi vaaleissa ennakolta arvaamatonta voittajaa) tulee usein myös mukaan. Tälläkin kerralla sellainen oli näiden  neljän valitun joukossa.

Illalla oli monenlaista ohjelmaa. Yksi jokavuotinen on eri työalueiden lähettien tapaaminen. Usein olen ollut mukana Etiopian lähettien kanssa. Tällä kerralla Taina toi tuoreimmat terveiset Etiopiasta, josta palasi 33 työvuoden jälkeen Suomeen eläkkeelle.

Yksi tärkeä juhlien anti onkin ystävien ja tuttavien tapaamimen yhteisen asian merkeissä.

Yöksi lähdimme lastenlasten perheeseen ja taas aamulla palasimme juhlille, aluksi kuuntelemaan Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtajan, piispa Matti Revon raamattuopetusta. Olen tässä - minne menen.
Tekemiselläkin on arvonsa, eikä vähiten kristillisessä kirkossa ja erityisesti Lähetysjuhlilla. Ollaanhan täällä tekemisissä nimenomaan lähtemisen kanssa. Olen tässä on lähtökohta, mutta jäänkö tähän vai lähdenkö, teenkö jotain? Moni muistaa opetelleensa jo rippikoulussa ulkoa Jeesuksen käskyn ”menkää ja tehkää”. Kun Jeesus lähettää, kysymys on hänen käskynsä kuulemisesta ja siihen yhtymisestä. Joka kuulee Jumalan äänen ja tulee hänen puhuttelemakseen, lähtee myös liikkeelle.Ennen kuin voi mennä ja tehdä on oltava. Ensin on tunnistettava oma asema Jumalan edessä, oltava hänen luonaan, hänen kannateltavanaan. On saatava olla rauhassa paikoillaan, on saatava jäädä, ilman pakonomaista lähtemistä ja liikkumista. On saatava kokea Jumalan rakkautta ja levättävä hänen hyvyydessään. Liikkeelle lähdetään vain levosta. Mutta liikkeelle lähdetään Jumalan aloitteesta, hänen puhuttelustaan.

Vihdin seurakunnan ystävyysseurakunnan Otepään kirkkoherra Marko Tiirmaa toi Vihdin seurakunnalle tiimalasin, jonka kesto on 15 minuuttia Olen tässä - suuntaa etsimässä -tilaisuuden lopuksi.

Meille on annettu tehtävä, jota emme ole itse keksineet. Jumalan tahto toteutuu ja hänen viestinsä menee perille, kun me Herramme seuraajat astumme ihmisten rinnalle. Jumalan rakkaus ei kuulu vain hurskaille, vain uskonnollisessa elämässään kunnostautuneille tai muuten eettisesti korkeatasoisesti eläville. Jumalan armo ja rakkaus kuuluvat kaikille kaikkialla maailmassa ilman erotusta ja arvoasteikkoja. Näin totesi piispa Tapio Luoma Lähetysjuhlilla sunnuntain juhlamessussa pitämässään saarnassa.

 

 Juhlilla siunattiin uusia työntekijöitä Lähetysseuran ulkomaiseen työhön.

 Illalla tulimme kotiin parin lapsenlapsen kanssa ja kerkisimme vielä pelaamaan tavanomaista sunnuntai-illan lentopalloakin. Aina pelierien välillä on hyvä pitää mehutauko. Kylläpä kymmenvuotias lapsenlapsikin osasi pelata jo hyvin!

Usko, uskonnot ja elämä aiheena symposiumissa

Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlien yhteydessä on perinteisesti järjestetty myös teologinen symposiumi perjantaina ennen varsinaisen juhlaohjelman alkua. Tänä vuonna teologinen symposiumi pohti kirkon missiota monikulttuurisessa ympäristössä.

Symposiumi pidetttin Lähetystalolla Helsingissä. Näkyvillä Lähetyskirkossa oli myös uusi päivitetty Lähetysseuran logo ja tunnusväri punainen, joka kertoo Pyhän Hengen työstä. Uudessa logossa näkyy Lähetyskirkon ruusuikkuna, ja uutena värinä on Lähetyskirkon seinän tiilenpuna. Helsingissä Tähtitorninmäen kupeessa sijaitseva punainen tiilirakennus on toiminut Suomen Lähetysseuran tukikohtana yli sadan vuoden ajan. Lähetysseura on vanhin lähetysjärjestö Suomessa. Se on perustettu vuonna 1859.

 Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja, piispa Matti Repo avatessaan kokouksen sanoi muun muassa. että
Kirkon tehtävänä ei ole olla kulttuurinen maailmanvalloittaja, vaikka usko myös väistämättä luo uutta ja muokkaa kulttuuria. Ollakseen totta ja aitoa kristinusko ei edellytä määräävää asemaa yhteiskunnassa, ei valtiokirkkoasemaa eikä edes enemmistöuskonnon asemaa. Kristillinen kirkko on hyvin kotonaan myös vähemmistönä, erilaisten uskontojen ja aatteiden keskellä. Kirkko voi elää jopa vainottuna, ulkonaisesti pieneksi ja mitättömäksi muserrettuna, mutta silti sisäisesti rohkeana ja voimakkaana, kun sillä on luottamus Herraansa.

 Kristittyjen ja kirkon tehtävää islamilaisissa maissa teologisessa symposiumissa pohtivat teologian ja islamintutkimuksen maisteri Nargus Azhar Pakistanista

ja toiminnanjohtaja Rita El Mounayer satelliittiteleviojärjestö SAT-7:stä.

Suomen Lähetysseuran toimistolaisista koottu lauluryhmä kävi laulamassa, laulattamassa ja opettamassa uusia lauluja ja virsiä.

Valtiotieteen tohtori Pasi Saukkonen yoi esiin puheenvuorossaan kotoutuneesta Suomesta vuonna 2036 ensinnäkin kotoutumisesta:

Kotoutuminen yleisesti on oman paikkansa löytäminen yhteiskunnassa, jossa asuu. Kotoutuminen erityisesti: integroituminen oman identiteettinsä säilyttäen, ilman assimilaatiota. Suomalainen kotouttamispolitiikka on osallistuminen yhteiskuntaan, etenkin työelämään, samalla oman kieltään ja kulttuuriaan ylläpitäen ja kehittäen. Ajatus kotoutumisen edistymisestä parhaiten näin, myös linjassa suomalaisen vähemmistöpolitiikan kanssa: Suomessa vähemmistöryhmillä on oikeus kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseen ja valtiolla on velvollisuus antaa tukea tässä toiminnassa. Kaksisuuntainen kotoutuminen: myös suomalaisen yhteiskunnan, hyvinvointivaltion palvelujärjestelmien ja niin sanotun kantaväestön tulee kotoutua uusiin olosuhteisiin. 

Vuonna 2036 Suomi on entistä monikulttuurisempi yhteiskunta. Monikulttuurisuus on yhteiskunnan etnistä, kansallista, kielellistä, uskonnollista ja muuta kulttuurista monimuotoisuutta.