Montamartasta Tabaraan

Lueskelin opaskirjoja eilen Montamartan yhdessä kahvilassa, jossa nettikin, kun albergassa ei ole. Saksalaisilla on todella tarkat opaskirjat. Taidan siirtyä seuraavalle reissulle niiden mukaan kulkemaan. Minulla on englanniksi ja on tämäkin hyvä. Erilaisia asioita painottavat. Tästä itselläni olevasta bongasin oikotien Tabaraan. Kun on ollut sunnuntai, niin tien viertä ajattelin olevan helpompi kulkea, koska liikenne lienee vähäisempää.

 Niinpä aamulla lähdin kulkemaan ensin  noin 5 kilometriä tietä numero 630 ja sitten se jakaantui ja jatkoin tietä  numero 631 kohti Ourensea. Kilometrinumerointikin alkoi tuosta risteyksestä. Matkalla oli myös pitkä silta, joka ylitti joen, jossa ei ollut paljon vettä. Kuivaa. Niinpä pelloilla on ollut sadetuslaitteet käynnissä. Käki on kukkunut pitkin matkaa ja sepelkyyhky äännellyt.

Matkalla pidin muutaman pitkän tauon tien vieressä sopivan pusikon tullessa lähettyville. Tänään ei ollutkaan niin paljon avaria peltonäkymiä kuin tähän asti. Toki peltoja oli paljon. Viitisen kilometriä ennen Tabaraa oli Pozuelon kylänen, jossa baari ja ravintola. 

 Käväisin espresson ja lasillisen vettä juomassa. Samassa paikassa olivat ranskalaiset vaeltajatkin. Ja tuosta ravintolasta sai leiman vaelluspassiin. Läheskään joka päivä ei ole ollut leimamahdollisuutta matkan varrella.
 Pozuelon kylän kirkon seinällä kerrottiin että tänään messu on Tabarassa klo 13.  Olin tuossa puoli yhdeltä, joten sunnuntaimessu jäi väliiin.

Kun olin kulkenut 20 kilometriä tietä 631, ei vain vielä ollut Tabara, kuten ohjekirja sanoi. No lähes pari kilometriä eteenpäin ja jopa löytyi viitta alberque.

 Ei tämä ollutkaan tuo municipal, jota olin tavoitellut, mutta jäin tähän yksityiseen. Täällä yllätyksekseni sain yhden hengen huoneen kaikkein korkeimmalta viimeisessä nurkassa. Tässä vinttikamarissa on kaikki tarpeellinen: sänky, tuoli, lavuaari, suihku, wc-pönttö ja roskis ja tarpeettomana TV, jota en ole avannut. Talon puolesta iso pehmeä froteepyyhe, ja toinen pienempi ja lakanat. 20€ ja hintaan sisältyi myös menu del dia. Ei paha.

Suihkukäynti oli yllättävä: vesi ei valunutkaan minnekään kuin huoneen lattialle. Älysin että lattiakaivo on tukossa, mutta ennen kuin siitä onnistuin saamaan kaivettua moskaa pienistä rei´istä, oli vettä sängynkin alla. Pesin itseni ja kuivasin pyyhkeeseen ja sen jälkeen tuolla pyyhkeellä luuttusin lattian. Tulipa puhtaaksi ilmeisesti pitkästä aikaa päätellen pyyhkeestä.

Päivän pyykin pesin lavuaarissa ja nyt oli ensimmäisen kerran tarvetta pyykkinarullekin. Virittelin sen ikkunan reunoissa olevista koukuista suihkutankoon. Eivät nuo pyykit taida tänään kuivua kuten muina päivinä ovat nopsasti kuivahtaneet tuulessa.

Kävin jo syömässä maukkaan ruoan. Peruna-sipulipaistos alkupalaksi, kanaa perunoita ja vihreää salaattia pääruoaksi ja tietysti hedelmäsalaatti,  purkista otettu, jälkiruoaksi. Oli leipää ja punaviiniä. Kyllä tuon jälkeen nukuttikin.

 

Vedin torkut ja kävin kylällä tarkistamassa, mistä reitti aamulla jatkuu. Samalla tapasin muita vaeltajia ja olin juttelemassa jonkin aikaa.

Illalla vielä keittelin uppokuumentimella vettä, jotta Finrex auttaisi ehkä alkavaan flunssaan - on näet nuha. Jalat ylhäällä seinää vasten on ollut hyvä kirjoitella blogia ja tutkistella huomista reissua. Viileämpää on luvassa ja sadettakin.

Zamorasta Montamartaan

Tänään kävelin noin 20 kilometriä taas peltoteitä sen jälkeen kun noin  66000 asukkaan kaupungista oli muutama kilometri kävelty pois katuja pitkin. Nyt pienehkössä kaupungissa tai isossa kylässä, jossa on ainakin kolme albergaa. Minä olen kunnallisessa eli municipal alberquessa. Se on entinen koulu. Ollut kai kaksi luokkahuonetta. Nyt  makuusijat 20 vaeltajalle. Ja meitä ei lopulta ollut kuin yhdeksän.

Kylässä on kylän yhteinen netti iltaisin klo 16-21 keskusaukiolla. Sinne asti en kuitenkaan ole lähtenyt, vaan noin puolen kilometrin päässä olevan baarin pihakatokseen, jossa meitä vaeltajia on toisestakin albergesta.

Nyt yritän vielä keritä kauppaan, jos se näin lauantaina on auki. Ja ehdinhän minä. Sain sopivasti hankituksi iltaruoan aineksia. Tänäänkin siis keittelin itse ruoan. Yhdessä toisten kanssa on mukava aterioida.

Zamorassa

Aamulla yöllä vahvasti kuorsannut mies nousi ensimmäisenä, kuuden maissa ja kolisteli, vaikka olimme koko porukka sopineet, että nousemme vasta 7.15.  No, tottakai olin hereillä enkä saanut enää nukuttua. Vähitellen nousin minäkin ennen seitsemää. Oli hyvä, että etsinillalla valmiiksi WC-paperit naisten vessaan, sillä loppuhan ne olivat aamulla, kuten edellisessäkin paikassa. 

Aamupalaksi söin puuron ja appelsiinin ja laitoin teetä (uppokuumentimella keitin veden, etten muita häiritsisi mikrolla), toki toisetkin olivat jo hereillä. Hitaasti kasasin kamppeet ja lähdin kävelemään kohti Zamoraa.

Heti kylästä lähdettäessä oli Via de Platan merkkinä tämä.

Jonkin matkaa kuljettuani, ehkä parisen kilometriä, peltotien vieressä oli nahkainen nojatuoli - lepohetki siinä hetkisen. Vielä parisen kilometriä ja suoraan olisi päässyt baariin noin kilometrin päähän. mutta eipä ollut tarvetta vielä näin lyhyen kulkemisen jälkeen. Eikä kiertotiekään kutsunut.

                       

Samaa laakeaa aakeaa viljapeltojen halki kulki muitakin. Välillä ohittelimme, hetken juttelimme ja taas jatkoimme omaa matkaamme.

Näitä matkamerkkejä oli siellä täällä isommissa polkujen tai peltoteiden risteyksissä.

Geraint ja Pauline, tämänpäiväiset lähikulkijat, olivat tässä jo tauolla. Tänne hetkeksi minäkin pysähdyin, reppu pois selästä ja välipalalle. Samalla voin tutkia noita kolmea betonista pylvästä tarkemmin. Niissä oli tekstiä espanjaksi. Teksteissä kerrottiin mm. caminosta, ystävällisyydestä ja rauhasta.

Vielä viitisen kilometriä on tästä Zamoraan yhden tienviitan mukaan.

Ison iso lampolakin oli matkan varrella.

Zamorassa on pitkä keskiaikainen silta Rio Dueron ylivanhaan kaupunkiin.

Zamorassa olin jo puolenpäivän maissa, vaikka alberge aukesi vasta kello 14. Jo siellä oli dottajia ennen meitäkin: vanhoja tuttuja José oli jo siellä ja samoin Griet.

Sain repun viereiseen kirkkoon vartijatädin hoiviin ja lähdin tutustumaan kaupunkiin. Kirjaston lähellä aukiolla on jälleen ilmainen wifi. Mahtaakohan olla monellakin paikkakunnalla täällä yleisten tilojen yhteydessä? Kaupungin infokin on tällä aukiolla.

Kun alberge avautui, ystävälliset hospitalerat ottivat meidät vastaan ja ohjailivat huoneisiinja opastivat hyvin muutenkin. Tässä albergessa on 6 huonetta, 36 petiä, keittiö, ruokahuone, lämmitys ja jopa aamupala ja kaikki donativona eli vapaaehtoisella maksulla. Tosin sen maksaa mielellään kunnolla näistä hyvistä palveluista. Täällä on myös pyykkilinko. Kun pesi käsin pyykin, niin sen voi laittaa linkoon ja enimmät vedet valuivat pyykistä pois ja pyykki kuivui nopeasti parvekkeella.

Täällä on myös albergessa wifi, mutta en saanut sitä päälle ennen kuin myöhään illalla, koska numerot ja kirjaimet olivat aika samanlaisia. Ja niin g olikin 9! Nyt netti toimii parvekkeella, jossa on pyykitkin kuivuneet. Alakerrassa, jossa on makuutiloja, ei niin hyvin toimi.

Olenkin tänään majoitettuna neljän hengen huoneeseen vanhojen tuttujen kanssa. Näet mies joka viime yönä nukkui alapuolellani, kuorsasi niin paljon ja liikkui, että sänky kolisi ja pelkäsin olla yläsängyssä ilman laitoja, joten en nukkunut kuin ehkä tunnin. Onneksi sentään lepäilin. No, nyt minä olen alasängyssä ja tämä mies yläpuolellani. Toiset ovat pariskunta, ihan mukava, jonka tapasin pari yötä sitten samassa albergessa.

Päivällä tein taas ruoan albergessa niistä jämistä mitä täällä oli ja lisäksi omista aineista. Tein linssikeittoa ja lättyjä. Tällä reissulla en ole varsinaiseen ravintolaan vielä ehtinyt menu del diaa syömään.

Tämän päivän matka oli vain noin 18 kilometriä ja kävely sujui  hyvin.

Via de la Plataa eteenpäin Huelmosista Villanueva de Campeáan

Huelmosissa tässä yksityisessä albergessa Casa Sasossa on majoitus konteissa. Sain nukkua kahdestaan kanadalaisen naisen kanssa kolmen hengen huoneessa yön. Meillä oli myös sähköpatteri  yöllä lämmittämässä.

Aamulla taas aikaisin naapurihuoneessa herättiin ja lähdettiin liikkeelle. Niinpä vähitellen "paperiseinien" läpi kuului kaikki ja nousin minäkin pihan poikki vessaan, joka oli myös kontissa, jossa suihkukin, ja pakkaamaan sitten tavarani. Olin tilannut vasta seitsemäksi aamupalan, joten sain odottaa aikani. Aamupala ei ollut kaksinen: kahvia, tuoremehu ja puolitoista palaa paahtoleipää ja marmeladinappi. Koko lysti, yö hyvässä sängyssä talon lakanoin ja peitoin, iltaruoka makaronitomaattiseos alkupalaksi, pari palaa possua ja rasvassa keitettyjä perunoita, raaka banaani ja hyvä omena sekä aamupala maksoivat 25 euroa.

Lähdin vaeltamaaan kovassa tuulessa ja sateenodotuksin kahdeksan kieppeillä aamuviileässä. Olin kuvitellut tämänpäiväisen luonnossa kulkevan polun menevän metsäteitä. Mutta eihän täällä ole metsiä. Peltoja laajoja aukeita ja siellä täällä puita, kai oliivipuita ja mantelipuita pääasiassa. Pelloilla kasvoi jo kukkivaa rypsiä ja tähkällä olevaa vehnää ja rinteillä paljon viininkasvatusta. Toki ne viiniköynnökset alkoivat vasta tehdä lehtiä. Matkan varrella oli viininoksia kasoissa, osa jo poltettuinakin, tuhkakasoja jäljellä. Polku eli peltotie kulki viljelysten läpi. Caminomerkit kyllä hyvin näkyivät teiden haarautumissa.

13 kilometriä ei mitään ja sitten pysähdys yli puoleksi tunniksi kahvilaan ja torille hedelmäostoksille. Sitten toinen 13 kilometriä ei mitään varsinaista asutusta. Ensimmäinen jakso kulki moottoritien vartta, toinen aluksi viitisen kilometriä rautatien reunaa peltojen poikki  ja sitten edelleen peltojen halki, lopussa hieman asfalttia ennen kylää, jossa olen jälleen Municipal Alberquessa yöpymässä.

Kymmenen henkeä tähänkin albergeen mahtuu ja minä olin se kymmenes ja taas voitin yläsängyn. Olisi täällä ollut toinenkin alberge, yksityinen. Täällä on kuitenkin neljä parin yön tuttua samassa.
Kylässä ei ole kuin yksi kahvibaari, joten tein ruoan itse jo päivällä suihkun ja pyykinpesun jälkeen.

 Pyykki kuivui nopeasti kadulla pyykkitelineissä.

Nyt istun kylän keskusaukiolla ilmaisen avoimen wifin äärellä. Yritin baarissa, mutta siellä ei onnistunut  nettiyhteys. Kului vain turhaan yksi espresso, jota en olisi tarvinnutkaan.

Lämmintä on ollut päiväkävelylläkin. Aamulla piti olla käsissä käsineet, kun paleli ja päivällä, ettei aurinko olisi polttanut. Lämmintä on vielä nyt illalla joskin tuulista. Istun kaupungin/kylätalon edessä auringonsuojassa ja tuulensuojassa penkillä kirjoittamassa.

Tämä päivä on ollut eläimellinen. Aamulla kukko lauloi, päivällä käki kukkui, tintit titityyttivät ja monen monet linnut sirkuttivat tänäänkin. Lampaita ja hevosia näin laitumella ja kuulin lehmien ammuntaa. Tiellä oli lampaiden papanoita pitkällä matkalla ja lehmänläjiä ja hevosenkakkaroita ja koiranraato =luuranko.

Paljon kukkivaa joka puolella. Kevät pitkällä.

Caminolla

Sepelkyyhkyjen huuhuu kuuluu koko ajan ja monen pikkulinnun liverrys, kun istun albergen pihalla 25 kilometrin kävelyn jälkeen neuloen sukkaa. Villasukat laitan jalkaani, kun olen ensin suihkun jälkeen vaseliinannut jalat. Toki minulla on paraikaa villasukat jalassa, kun heti päivän vaelluksen jälkeen kävin suihkussa ja laitoin vaseliinit erityisesti varpaisiin. Ensimmäisenä vaelluspäivänä Salamancasta tänne pikkukylään Huelmosiin, jossa ei ole baaria tai kauppaa, vaan tästä albergessa saa ostaa iltaruoan ja aamupalan.

Oli tuulinen päivä. Tuuli voimakkaasti idästäpäin. Matkahan on kohti pohjoista vielä muutaman päivän.

Tämä reitti Via de la Plata alkaa Sevillasta ja jatkuu Santiago de Compostelaan. Salamancasta on vaille 500 kilometriä elinoin puolivälistä lähdin matkaan. Aamulla joku kolisteli hereille ( siis vahingossa kolisteli kerrossängyn portaita, niin että havahduin) jo pian viiden jälkeen. Toki yritin vielä nukkua, mutta nousin ennen kuutta aamutoimiin. Keittiössä keitin kuuman veden ja niin pikapuuropussista sain aamupuuron ja teen ja juustoleipien ja appelsiinin kera lähdin liikkeelle. Kun vielä otin päivän lääkkeet,olin valmis lähtemään. Ensimmäisenä aamuna tämä lähtö tosin venyi, kun taas opettelin repun pakkausta järkevään järjestykseen.

Illalla olin matkustamisesta aika poikki ja  vasta tulinkin Salamancan Municipial Alberqueen kahdeksan jälkeen. Monia  muita majoittujia oli yhteisellä iltapalalla ja he kutsuivat heti mukaan. Oli mukavaa tutustua englantilaiseen, saksalaiseen, belgialaiseen, espanjalaisiin vaeltajiin. Kielisotkua oli, mutta kääntäjiä riitti.

Matka eilen alkoi jo kolmelta kellonsoitolla kotona. Aamupala ja viimeiset pakkaukset ja mies vei bussiasemalle lentokentälle menevään bussiin. Bussi oli tupaten täynnä. Eihän seisojia saisi olla, mutta kyllä käytävällä aika monta oli tullessani. Olin ostanut lipun netistä neljän bussiin edellisenä päivänä, mutta en tietysti ollut maksanut paikkalipusta. Harvemmin bussi on aivan täynnä yöllä. Nyt juuri paikalta, missä seisoin, lähti yksi pois bussista ja minulle vanhalle tarjottiin istuinpaikka. Olisivatpa tienneet, että lähdin vaeltamaan, niin...

Lentokentällä ei ollut puoli kuuden maissa lainkaaan ruuhkaa ja niin pääsin turvatarkastuksesta nopeasti jonottamatta läpi - sauvatkin repussa ( ja unohdin nostaa nestepussinkin esille, mutta ei kukaan siihenkään puuttunut). Liputhan olin tsekannut jo kotona. Norwegianin kone lähti ajallaan ja lento oli hyvä, vaihto Kööpenhaminassa ja ajoissa Madridissa. Mutta sitten bussilippujen ongelma.

Olin maksanut liput ja oli kuittikin, mutta minua pompoteltiin terminaalista toiseen selvittämään paikkanumero, kun yritin varmistaa, että onhan kaikki kunnossa. Kukaan missään ei tuntunut tietävän ja moni ohjasi väärään paikkaan. Lopulta hermostuin, kun kolmannen kerran samaan paikkaan ohjattiin ja mitään ei tapahtunut. Ärjäisin ja varmaan itkinkin ja alkoihan jo tapahtua. Sain vihdoin lapun, jossa oli paikkanumero ja kaikki kunnossa. Bussikuskillakin tulosteessa nimeni aivan oikein.

Matka Salamancaan Madridista kesti kolmisen tuntia. Linja-autoasemalla olin hoomoilasena. Tiesin että pari kilometriä on albergeen, mutta missä ja minne. Kun kysyin eräältä kanssamatkustajalta, jolla oli valtavan iso matkalaukku, hän sanoi menevänsä taksilla aivan lähelle ja niin pääsin mukana ilmaiseksi puolen kilometrin päähän ja sain vielä hyvät ohjeetkin. Ja aikaa säästyi. Jännäsin vielä, mahtuisiko albergeen, koska en ollut varannut etukäteen paikkaa.

Tänään kävelin aluksi kartan kera pitkin Salamancaa. Otin muutaman kuvan , kävin leipomosta hakemassa matkaevääksi patongin. Kartassa oli selkeät hospitelaran antamat ohjeet kulkea Calle Zamosaa pitkin. Sitten alkoikin näkyä jo caminomerkkejä, isompia ja pienempiä.  Seurailin niitä ja näin edelläni pari reppuselkäistä kulkijaa. Muutaman kilometrin jälkeen toinen katosi näköpiiristä, mutta toisen näin. Hän kulki suurin piirtein samaa vauhtia kuin minä. Kun tämävaeltaja pysähtyi parin hevosen luo, saavutin hänet. Hevosetkinolivat vaeltamassa isäntineen ja heillä oli pieni musta koirakin mukanaan. Juttelin heidän kanssaan silloinja pari kertaamyöhemminheidän matkatessaan ja pysähdellessään eri tahtiin.

Tuo edellakulkija hollantilainen Aarts oli vaeltanut Sevillasta saakka. Hän kulkee pitkiä päivämatkoja. Nyt jonkin aikaa kuljimme yhdessä emmekä juttelultamme huomanneet asfalttitieltä kääntyä caminopolulle, suunta kyllä oli sama. Niinpä saimme ainakin puoli kilometriä lisämatkaa myöhemmin, kun tavoitteemme oli pysähtyä baariin kahville. Vaan tänä keskiviikkona tuon kylän baari olikin suljettuna. Minä jäin paikalliselle bussipysäkille lepäämään ja syömään eväitä Aartsin jatkaessa matkaansa.

Matka jatkui sitten kilometrikaupalla varsinaista caminoa pitkin seuraavaan kylään peltojen keskellä kylmänä ja tuulisena pilvien uhatessa sadetta. Kun pääsin kylään asti ja löysin paikallisen albergen, suljettuna vielä, koska olin jo reilusti ennen puoltapäivää paikalla.

Alkoi pisarrella ja kyselin kahvilaa, sain neuvoja  ja löysin. Sen aikaa kun olin siellä taukoa pitämässä, niin pisarteli. Espresson ja lasillisen vettä jälkeen laitoin päälleni sadeviitan ja lähdin taas asfalttitietä, koska se kulki lähempää kuin camino, joka yhtyi muutaman kilometrin jälkeen tähän taas. Eipä satanut enää, mutta hyvä tuulensuoja tuo viitta oli. Taas kuljin varsinaista caminopolkua ja se olisi vienyt joen yli sillan alta. Teksti kertoi että jos ei ole vettä pääsee suoraan, jos on, niin on kierrettävä tien kautta. Olisinpa ollut viisas ja kulkenut tietä myöten, niin ainakin puoli kilometrä lyhyempi olisi ollut matka, sillä joessa oli vettä. Hevoset olivat sen kyllä ylittäneet, mutta me jalkamiehet emme.

Pian palasin kuitenkin caminolle, pidin evästauon ja eikös puolen kilometrin päässä ollutkin tämän albergen viitta: sata metriä.

Kevään vihreyttä

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on VIHREÄ.

 Pääsiäisen aikaan vihreyttä oli ohranoraissa,

 koivunoksissa sisällä maljakossa

 ja mustikanvarvuissakin.

 Mökillä pihlajaangervo on alkanut työntää jo lehtiään esiin.

 

Verannalla vihreyttä riittää, kun pelargoniat ja verenpisaratkin on jo tuotu kellarista valoon. Pihallakin vihertävää näkyy - lumi on jo väistynyt.

Ja taulussakin vihreää. (desing Jussi Wright).
http://pappilanelamaa.blogspot.fi/2017/04/kevaan-vihreytta.html

Lähdössä

Reppu on pakattu. Vaellustavarat ovat löytyneet - liiankin kanssa, sanoisi joku. En tiedä miksi, mutta 6,5 kiloa tuo repullinen painaa ilman vesiä. Ja vaatetta on vielä päälläkin - toki ehkä saman verran caminollakin viileinä päivinä, mitä lähtiessä kotoa.

Reppuun pakkasin monenlaista pikkutavaraa ja kaikki suojapusseihin lajeittain. Vaatteet näiden lisäksi (paitsi tuulenpitävä takki, tuo vihreä tuossa keskellä unohtui kuvaan) ja lääkepussi, makuupussi silkkilakanoineen ja pesuvehkeet.

Pikkurepussa, joka ei ole kuvassa,  on lentomatkan aikana passi ym. tarpeellinen kuten matkaeväs. Ehkä käytän sitä lisäksi etureppuna vaeltaessani.

Kuvassa näkyy pussin sisustaa, jossa on sadeviitta ja repun sadesuojus. Heitin arpaa, kummat otan, sadehousut vai sadelahkeet. Jälkimmäiset voittivat 40 grammalla. En ole niitä aikaisemmin käyttänyt, mutta nyt kokeilen.

Kännykän ohella on myös kamera mukana. Painaahan se toki, mutta sillä saa parempia kuvia. Ainakin zoomi toiminee.

Pohdin vielä, otanko sukanneulomisen mukaan vai en - lentomatkalla olisi aikaa neuloa ja ehkä joskus iltaisin. Puikot ja langat olen valinnut - pakkaamatta vielä.

Käveleminen on kääntymys, kutsumus. Kävelemme myös päästäksemme eroon ja juuriaksemme itsemme maailman melskeestä, tehtävien kasautumisesta, kuluttavuudesta. Ei mikään auta unohtamaan ja olemaan muualla kuin taallä yhtä hyvin maanteiden valtava pitkästyttävyys ja metsäpolkujen rajaton yksitoikkoisuus. Kävellä, siis irtautua, lähteä, jättää.  (Frédéric Gros: Kävelyn filosofiaa. Viisas elämä 2016)