Santiago de Compostelasta kotiin

Aamulla kello olisi voinut herättää (tosin vain tärytyksellä) puoli viideltä, mutta heräsin itsekseni jo heti neljän jälkeen, otin vaatteeni ja pesuvehkeeni ja riensin vessaan pukeutumaan. Valot syttyivät käytävässä itsekseen liiketunnistimen avulla, joten matkani oli valaistu. Ehkä siinä heräilinkin. Hankalaa oli vain koota sitten hiljaa tavarat ja lähteä huoneesta, kun enää ei otsalampussa ollut valoa. Olin saanut alasängyn siksi, etten herättäisi muita yhdeksää samassa huoneessa nukkuvaa. Eteiseen pari kertaa ja kännykän valolla vielä tarkistus, että kaikki tavarani on mukana huoneesta. Pari kerrosta alaspäin ja olohuoneeseen laittamaan kamat uudelleen reppuun, kun olin unohtanut pakata kävelysauvat illalla sinne. Aamupalaksi leipää juustoa ja vettä ja banaani - en käynyt enää keittämään mitään. Jo varttia vaiulle viisi hurisi auto talon eteen ja kun kurkistin, niin illalla tilaamani taxi jo odotteli, vaikka viideltä oli sovittu lähtö. No, läksin sitten jo ulos ja niin matka lentokentälle alkoi.

Kentällä kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes turvatarkastus alkoi olla ohi, niin taas kerran jouduin luopumaan kävelysauvoistani, palaamaan takaisin lipputiskille ja luovuttamaan kävelysauvat eri kuljetukseen. No, maksutta olisin saanut tänään reppunikin kuljetukseen, mutta halusin sen tulevan mukaani, koska siihen ei ollut mitään suojia minulla ja noita matkatavaroita heitellään ylettömän vauhdikkaasti hihnoille ja muihin kuljetusvälineisiin. Berliinissä näinkin, miten liukumäkeä pitkin kulki käsipakaaseja, joita pyydettiin ihmisiltä, etteivät ne tulisi matkustamoon - onneksi reppuani ei pyydettykään - ja miten ne pomppivat, yksikin suoraan tuon liukumäen yli roskikseen, josta tosin virkailija sen onki mukaan kuljetukseen). Sauvoihin herra lipunlaittaja ei suostunut edes nimeäni (nimikorttiani) kiinnittämään, vaan vain kuljetustarrat. Sinne ne jäivät hyllylle, kun lähdin taas uudelleen turvatarkastukseen ja kaikki sen kommervenkit käymään läpi.

Lentokone lähti ajoillaan Madridiin, jossa olikin ainakin puolentoista kilometrin matka käveltävänä onneksi samassa terminaalissa olevalle seuraavalle lähtöportille ja aikaa puolisen tuntia. Reippaasti astelin sen ja koneeseen samantien. Vesipulloakaan ei tässä välissä tarvinnut nyt tyhjentää ja täyttää uudelleen.

Koneen lähtö kuitenkin viivästyi jonkin aikaa, mutta sain hyvän paikan. Kolme rinnakkain, mutta edellisellä rivillä vain yksi istumassa. Kun olin nuokkunut puolinukuksissa ja kai keskipenkillä ollessani tullut naapurin tontille, niin toinen ehdotti, että hän voi siirtyä edelliselle penkille ja tämä, että siirry istumaan ikkunan viereen, niin saat nukkua ja saat jalkasi penkille suoraksi. Minulla näet olivat molemmat jalat, etenkin vasen turvonnut aika lailla ja sitä särki.  Nämä ystävälliset naiset - toinen puhui saksaa, toinen vain espanjaa  kyllä mielessäni siunasin ja ääneen kiitin. Matka Berliiniin sujui hyvin.

Berliinissä oli odotusaikaa tiedossa 4,5 tuntia ja vielä lisää tuli,  kun kone olikin yli tunnin myöhässä lähtöön. Siinä kului kahvikupillinen, jos toinenkin, että jaksoi. Berliinissä piti mennä ulos ja kulkea ulkonakin pitkää käytävää toiseen terminaaliin ja sitten taas turvatarkastuksiin. Nyt jouduin oikein kunnon syyniin, Olin unohtanut tai siis en viitsinyt siirtää pesupussista silmätippoja litran muovipussiin, joka sekin oli repussa. Muutenkin piti tietysti vaelluskengät ottaa pois jaloista, koko kroppa tutkittiin ja sitten tuo reppu läpikotaisin, vaikka kone näytti vain ne silmätipat.  Ja kulkea turvaportinkin läpi pari kertaa. Minulla ei ollut mitään taskuissa eikä muutenkaan, mutta vain tuo ilmeisesti jotain näytti, olisiko liivin hakaset. Ja taas tietysti ennen turvatarkastusta vesipullot tyhjiksi ja vessaan sen jälkeen ne täyttämään. Jotain hyötyä on siitä, että vessoissa käsipesuhanoista tulee vain kylmää vettä. Pullojentäyttäjiä riitti muitakin.

Kone vihdoin lähti ja onneksi vieressä ja lähellä istui puheliaita ihmisiä, joiden kanssa jutella, koska väsytti niin paljon, etten jaksanut tälläkään lennolla ottaa sukankudinta esille. Vielä olisi ollut lankaa jäljellä lastensukkiin, kun  reissun aikana en neulonut kuin yhdet sukat, lähinnä menomatkalla. Luin toki Berliner Airin saksankielisen lehden läpikotaisin.

Helsingissä tavarat tulivat nopeasti, paitsi ne, jotka eivät tulleeet lainkaan. Joidenkin matkalaukuille kävi niin kuten sauvoillenikin. Tein taas kerran niiden katoamisilmoituksen. Ehkä nekin tuodaan kotiin isolla kuorma-autolla kuten edellisellä kerrallakin yksin reissatessani.

Katsoin että bussikaan ei mene kotiinpäin pitkään aikaan. Niinpä menin lentoasemalla olevaan kauppaan (hyvä Alepa!), ostin jogurtin ja pizzan. Pizzan lämmitin kaupan mikrossa, söin ja yhtäkkiä tajusin, että kyllä joku bussi taitaakin lähteä yhdeksältä. Pari minuuttia aikaa ja reppu selkään, jogurtti käteen ja pikakiitoa bussipysäkille. Ei hätää, lastaus meneillään ja niin pääsin kotikaupunkiin jo ennen puolta yhtätoista - ei mennyt puoliyöhön. kuten olin luullut.

Kotona tänään 22.40. Mies oli vastassa ja kotona odotti jätkän kalakukko (= ruispala avataan ja molemmille puolille silavaviipale ja pieniä ahvenia tai muikkuja, isommista kaloista keskiruoto pois. Ruispalat vastakkain, paketoidaan foliopaperiin ja paistetaan uunissa 175 asteessa noin tunti) ja kuuma sauna vaellukselta palaajaa.

Ja ihana päästä käpertymään rakkaan puolison viereen.